26. tammikuuta 2012

Tammikuun käsityöt

Päätin aloittaa käsityötsempin - joka kuukausi yritän tehdä edes yhden käsityön. Niin vähäiseen on vapaa-aika ja voimat huvenneet, että tuohonkin pitää tsempata. Olisi kuitenkin kiva ylläpitää perustaitoja ja saada itsetehtyä vaatetta pojille. Ihania uutuuskankaita tulee jatkuvasti myyntiin ja niiden ostoonhan aina riittää aikaa...

Tammikuun käsityönä on Jofotexin unelman pehmeästä raitavelourista tehdyt housut koossa 130cm. Kaava lainattu Hannalta. Hyvin istuva malli. Raitahousut huusivat kaverikseen jotain mustaa, harmaata tai valkoista. Valkoinen perustrikoo sai rintaansa mustia ja harmaita legoukkoja sekä yhden värikkään ukkelin. Mieleinen työ sekä äidille että pojalle. Poika tykkää kaikista legojutuista ja minulle tämä oli helppo ja nopea toteuttaa. Hihat ovat niin pahasti pitkät, että taidan joutua lyhennyshommiin.


Legoukoista jokatoinen on harmaa vaikka se ei kuvasta erotukkaan.

 Trikoo oli varsinaista venyvää lirua ja sen kyllä huomasi painaessa.
Ja näkyyhän tuo valmiissa työssäkin läheltä tarkasteltuna.
Etenkin rajusti suurrennetussa kuvassa.

Kärsivällisyys ja aika kankaanpainantaan on vielä enemmän kortilla kuin ompeluun. Edellisen työn olen tehnyt 5. syyskuuta ja senkin yksinkertaisesti ja nopeasti yhdella sabluunalla ja pelkällä mustalla. Seulan hankkiminen on ollut to-do-listalla kesästä saakka. Saas nähdä milloin sen saan sen hankittua vai jääkö se odottamaan eläkepäiviä :)

7 kommenttia:

  1. Hauska idea painaa legoukkoja =) Pitäisi itsekin saada vähän inspiraatiota käsitöihin taas vaihteeksi.

    VastaaPoista
  2. Aika kähee setti!
    Ja mä en kyllä haluaisi enää lukea rouvan lomareissusta kun viime vuonna ei käyty ollenkaan ja tänäkin vuonna mennään vasta lokakuussa!Paitsi lapset ja mies:(
    Tosin ruokailu kyllä kiinnostaisi ja teitkö ostoksia?
    Kerro vaan, keräsin vaan sääliä tolla kommentillani...jota ei tule....

    VastaaPoista
  3. Ihan huippuhieno legopaita. Meidänkin poika arvostaisi!!

    VastaaPoista
  4. Tosi mahtava idea ja hieno setti! Olet sä tosi taitava!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos palautteesta. Kiva oli pitkästä aikaa saada jotain tehtyä.

    Niinu: Paras loma on kyllä se edessä oleva loma. Paitsi silloin kun se on kovin kaukana edessä päin.

    Mä söin joka päivä hotellissa (ja kerran mäkkärissä) enkä käynyt yhdessäkään kaupassa :) Loma oli siis ihan pelkkää uimista, kirjojen lukemista ja meren ihailua. Löhöloma. El Corte Ingles olisi ainakin ollut Las Americasissa. Teidellä ja Gomeran saarella olisin käynyt, jos olisi ollut mahdollisuus.

    VastaaPoista
  6. Ihanat legoukot, ihan loistava!!

    VastaaPoista