9. joulukuuta 2011

Joulukorteista

Minulla on ollut varsinainen korttikatkos. Blogini mukaan olen tehnyt kesäloman jälkeen vaivaiset 4 korttia. Viimeksi olen kortteillut yli 2kk sitten. Tauko ei ole tehnyt hyvää: aloittaminen on vaikeaa, eikä ideoita synny oikeastaan muuten kuin kokeilemalla ja taidotkin ruostuvat. Joulukorttituotantoni on lähtenyt yskien käyntiin. Kesälomalla prototyypittämäni kortti-idea jäi toteuttamatta vain, koska ei sitten huvittanutkaan tehdä sellaisia kortteja sen enempää.

Vanhat joulukorttiaihiot olen tehnyt kaikki loppuun. Yksi niistä sopii hyvin P*skarteluhaasteeseen #120. Haasteessa pitää kaivella varastojen kätköistä niitä vähän vanhempia tarvikkeita. Kuvan olen leimannut lähemmäs 1,5vuotta sitten heti leiman hankittuani (leima ensimmäisiä ostamani jouluisia leimoja). Sen jälkeenpä en ole sitä käyttänytkään. Paperit ovat pari vuotta vanhoja. Lumihiutaleet sentään ovat tänä syksynä hankittuja. Kortti sopii siinäkin mielessä jo nyt julkaistavaksi, koska se on tämän joulun satsissa lähes uniikki.

Tausta tehty distresseillä, kuuset leimattu päälle. Kaksi eri paperia. 
Toivotuksessa reilusti Crackle Accenttia.

Tässä oli taas kaikki keskiyön valokuvaamisen ongelmat etenkin kuo tuo leimakuvan pohjana käyttämäni paperi on kiiltävää. Mutta slaavilainen jouluhaikeus välittynee. Kortti lienee vähän kuin kotimainen tonttulaulu: "...Hetken kestää elämää. Sekin synkkää ja ikävää".

Melankolisesta korttifiiliksestä (tai siis tunnelmallisesta) huolimatta toivon kaikille oikein hauskaa joulunodotusta :D

16 kommenttia:

  1. Mä en tajunnut yhrään mitään tosta hienosta askartelusanastosta, mutta hyvältä näyttää =)

    VastaaPoista
  2. No mutta tostahan tuli tosi kiva! Älä siellä riudu :) Meikä ei ole vieläkään keksinyt että minkälaiset joulukortit sitä tekisi tänä vuonna, mutta jäljellä olevan ajan huomioiden, luultavasti jotain todella rimaa alittavaa ja osittain printattua... Lets see!

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään tuosta leimasta!
    Ja tästä slaavilaisesta(?)tunnelmasta joka kortista välittyy;) Oikein mukavaa viikonvaihdetta; meillä se kuluu nielu&kitarisaleikkauspotilasta hoitaen sekä niitä valmiita kaupan joulukortteja kirjoitellen:D

    VastaaPoista
  4. Wooh, sinähän olet oikein ammattilainen! Tämän jälkeen häpeän omia "tuunattuja korttejani" vielä enemmän...(onneksi muutama on jo suljetussa kuoressa, postimerkki päälle liimattuna) ja onneksi olen välillä vähän jääräpää-että kun nyt olen päättänyt tuunata ja lähettää ne, niin myös lähetän!
    ;D

    VastaaPoista
  5. Kiitos Vera

    Haltiakummi: Kiva kuulla sinusta! Onkohan sulla ollut paha työputki päällä, kun ajattelin, että blogisi näin joulun alla tulvisi kaikkea ihanaa jouluista? Noh, onhan tässä vielä aikaa. Mä taisin tehdä viime vuonna kortit viime tipassa yhdessä yössä.

    Niinu: Pikaista paranemista leikkauspotilaalle! Lapsilla toipuminen on yleensä nopeaa. Itselläni vajaa vuosi nielurisaleikkaus otti tosi koville. Mutta mää oonkin vanha räähkä.

    Thilda: Ideasi on niin hyvä, että olen aivan varma ettei toteutus ole voinut pilata sitä :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis kortti, ihanan talvinen ja tunnelmallinen! Jos alkaa aika ahdistamaan niin, yksinkertainen on kaunista, joten sillä ainakin pääsee nopeasti perille :)

    Tsemppiä joulunodotukseen!

    VastaaPoista
  7. Ihana kuusileimasin, kiva kortti muutenkin:)
    Älä murehdi joulukorteistasi, ei ne mullakaan tunnu valmistuvan, ei sitten millään... ei lähetetä kortteja tänä vuonna, katsotaan, jos ens vuonna sitten...sitäpaitsi voihan tervehdyskortteja lähetellä muulloinkin pitkin vuotta, yllättää ainakin saajansa enemmän ja ehkä iloisemminkin:)

    VastaaPoista
  8. Kiala: Kiitos. Pakkasin juuri korttivehkeet pois huomisten synttärijuhlien alta. Joutunen tänä vuonna tukemaan vaikka Unicefia korttien kautta (ei mikään huono vaihtoehto sekään).

    Maaret: Sinänsä ihan kiva kuulla, että sullakin joskus korttien valmistuminen tökkii :) Ihailen korttejasi kovasti ja mä olin aivan varma, että korttisi ovat jo pitkään olleet valmiit ja sinä vaan nautiskelet glögiä ja ehkä teet jo ystävänpäiväkortteja :)

    VastaaPoista
  9. Hihii, kaikkea ne ihmiset sitten minusta luulevatkin :):) Mulla joulukortit valmistuivat hetki sitten, eikä niitä ole tänä vuonna edes tarpeeksi, nyyh.
    Ystävänpäiväkortteja en ole ehtinyt edes ajatellakkaan. No glöginkupillisen olen sentään viikonlopun aikana ehtinyt siemaista:)
    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kaunis tuo leimakuva! Eikä kortissakaan mitään vikaa ole! :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis metsäinen kortti. Värit tulevat hyvin esiin.

    VastaaPoista
  12. Kommentoinko mä jo tähän, vai en? Näköjään en...

    Musta tuo sun kortti on hieno. Katselin suurennuslasilla, että taisi olla tosiaan niitä kiiltävälle pohjalle leimattuja ja suolalla pilkutettuja teoksia, mitä kerran tehtiin.

    Odota vaan kun näet mun slaavilaiset. Omasta mielestä ne onnistui kyllä, mutta Mies toisaan toivoo jotain Rudolf Koivua niiden sijasta! (aivan hirr-veeen kiva, kun se tukee mun harrastustoimintaa)

    VastaaPoista
  13. Tuo leimahan on kiva, tosin vaarana on melankoliset kortit...

    VastaaPoista
  14. Kiitos Susa, Marika, Thuja ja Maarit.

    Mirka: Jään odottamaan sinun slaavilaista vetoasi :)

    Puuhis: Mä olen yrittänyt pysytellä kaikesta melankolisesta erossa, kun mulle riittää tuo jatkuva vesisade ja rapavelli. Pyrin kesto iloiseen amerikkalaisuuteen ;)

    VastaaPoista