15. joulukuuta 2010

Joulukortit HELPOSTI netistä

Olen tainnut jo pari kertaa kirjoittaa tännekin, että tänä vuonna minulla ei ole paineita joulukorttien teosta. Mies tilaa ne helposti netistä Ifolorilta. Tai sitten teetätetään ne kauppakeskuksessa kuvasta tunnissa. Ja mitä sitten teinkään viime yönä. Joulukortteja tietenkin. Ja täksikin illaksi riittää vielä muutama tehtäväksi. Miten tässä nyt näin taas kävi??


Onneksi Tampereen messuilta ostin noita kivoja pohjia varastoon. Tälläisiä siis lähti meiltä. Olivat aika nopeita tehdä ja itse olen ihan tyytyväinen. Nopealla toteutuksella tein vielä muumia tällaisiakin:


Olin aikasemmin embossaillut lumihiutaleita vajaan arkillisen. Siitä leikkasin ympyröitä. Taustaksi tuli ohutta kuitupaperia. Ympyrää, kuitupaperia ja korttipohjaa värittelin sinisellä distressillä. Koristeeksi muutama lumihiutale ääriviivatarra jonka kaikki tyhjät kolot täytin reilusti kimalleliimalla. Tuli aika kivoja koristeita.

Pojat ovat hiukan sairastelleet, saas nähdä missä merkeissä menee loppuviikko. Tänä iltana ehdin vihdoin katsomaan ylpeää isosiskoa ja ihanaa Myy-vauvaa. Hetken pidellessäni Myytä sylissä ajattelin jo kuinka ihana vauva olisi. Ja ehdin jo miettiä pakostrategiaa Myy kainalossani. Sitten muistin ne lukemattomat yösyötöt.  Sitten muistin kuinka karmeat kaksi raskautta minulla on ollut. Ja Myyn vaippakin vähän haiskahti. Taidan tyytyä paijailemaan Myyn silkinpehmeää poskea ja nauttimaan yöunistani. Mutta suloinen oli pieni neiti.

Myyllekin tein kortin, siitä tuli omasta mielestäni aika onnistunut. Kuvittelin kuvanneeni sen, mutta eipäs kamerasta löytynyt ensimmäistäkään räpsäisyä.

9 kommenttia:

  1. Yritän tässä juuri muotoilla omaan blogiini kaunista kannanottoa lastenkuvakortteja kohtaan, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että olet tosi onnistuneesti yhdistänyt valokuvan ja askartelun!!! Tuota Kelpaa kyllä esitellä! Siistii!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mirka.

    Kuvakortit tuntuvat jakavan mielipiteitä rajusti. Itse tykkään saada kuvakortteja. Joka vuosi en niitä viitsi itse lähetellä ja niinä vuosina, kun olen askarrellut kuvattomia kortteja, olen saanut vaivihkaista palautetta, että kuva olisi ollut kiva. Kuvakorttien ohella lähetän tavallisiakin kortteja. Kaikkien mielestä kun meidän apinalauma ei mitenkään kuvasta joulua :D

    VastaaPoista
  3. Mulla ei ole mitään itse niitä kuvia vastaan, mutta kun rivien välistä paistaa usein juuri se helppous, ja kuvakin kun on monesti varsinainen rimanalitus joltain kesälomareissulta. Juuri sain kortin, jossa toisen lapsen naama oli epäselvä! Auts. Jotenkin ei tee mieli "vaihtaa" omia tekeleitään niihin tärähtäneisiin pikakuviin.

    Siksi tuo idea, että siinä kortissa on jotain muutakin kuin Ifin valmis pohja, on mainio. Tuollaisena nuo valokuvat todella toimii!

    Ps. en ole vieläkään toipunut eilisestä. Monoihin 249 euroa!!! Haloo!

    VastaaPoista
  4. onpas kiva kortti!

    mä olen tasan kaks kertaa tehnyt kortit itse. joskus 10v sitten ja 5v sitten. ei ole mun juttu. mutta kiva kun jotkut jaksaa ja on vielä silmääkin tehdä kauniita. kyllä niitä on kiva saada

    meiltä lähti tänäkin vuonna helpot lapsikuvakortit. ja oikaistiin vielä niin paljon, että kuva oli lomareissulla napattu otos ja nimet painettiin valmiiksi. mutta mun silmään ne painetut nimet on paremmat ;o)

    VastaaPoista
  5. Minusta on kyllä hurjan onnistunut kuvan ja itsetehdyn kortin liitto! Hieno!

    Minä taas tein tänä vuonna niin päin, että teetin valokuvia, joita sitten laitoin korttien mukaan osalle porukasta. Viime vuonna oli valokuvakortit, ja aion viljellä niitä joskus toistekin, jos haluan ottaa joulun painetta niskoiltani. Viime vuonna nimittäin joulua vietettiin ekaa kertaa meillä, joten siinä oli kaikenlaista muuhunkin, mihin joulukuussa tuli aikaa käytettyä... : )

    Ja täytyy myöntää, että on kiva saada kuvakortteja itsekin lapsista, joita ei välttämättä juuri vuoden aikana näe. Voi taas ihmetellä, että mitenkä se tuokin on niin kasvanut taas.

    Pikaista paranemista vesseleille; nähdään toivottavasti maanantaina!

    VastaaPoista
  6. Hauska, olen vasta tänä jouluna kiinnittänyt huomiota keskusteluun lastenkuvakorteista. Toinen reuna on sitä mieltä että hohhoijaa, johan on taas lähetty, ja toinen reuna sitä mieltä että vihat tulee niskaan, jollei laita kuvaa pellavapäistä ja heidän kasvustaan koko ystäväpiirille. Huomaan myös parjatun kaikki ostokorttien lähettelijät, varsinkin ne jotka sortuu nappaamaan nipun tiimarista. Mutta miksi kukaan ei arvostele heitä, jotka teettävät kasan kuvia ite napatusta kuvasta perheen nelijalkaisesta karvaturrista, ja leikkaavat sitten pahvista vielä tonttulakin turren päähän... Nyt ihan avoimesti, (tosin täällä Kepposelassa enkä toki omalla seinälläni,) haluan sanoa että ne tärähtäneet ja huonosti rajatut turrekuvat on häpäsy jos mikä. Piste.
    :)))))

    VastaaPoista
  7. Haltiakummi: Joo, mäkin revittelen täällä Kepposkan kotona, kun en omassa blogissani kehtaa! :D Mä näin kerran sellaisen kortin, jossa vanhahko, lapseton pariskunta oli ottanut kuvan rouvasta joulukuusen edessä, tonttulakki päässä ja Turre sylissä. Jos se olisi ollut vitsi, niin se oli melkein hyvä, mutta kun ne oli ihan tosissaan. Meinasin revetä liitoksistani!

    VastaaPoista
  8. Mirka ja Haltiakummi: voi turre-raukkoja, kaikkeen nekin joutuvat.

    Mulla on vähän sellainen tunne, että me olemme ainakin kerran saaneet vastavetona vauvapötkyläkorteille oikein komean kuvan lemmikistä :) Sille ei oltu fiksattu onneksi mitään jouluista lookia.

    VastaaPoista
  9. Oi miten kivat kortit! :)
    Minä tykkäsin kanssa joskus itse näperrellä kortteja joka juhlaan ja jouluun, mutta nyt ei vaan tunnu olevan aikaa.
    Mutta tuollanen joulukortti kuvasta onnistuisi taatusti kiireessäkin, kun olisi kivat valmiit pohjat.

    VastaaPoista