15. heinäkuuta 2010

Turkoosia

Poikien vaatekaapissa on jo pitkään ollut turkoosia. Nyt se rantautui voimalla omaanikin. Syynä ei ollut mikään sen kummempi kuin, että satuin katsomaan H&M:lla kesävaatteita ja niitä nyt vaan oli sillä kertaa paljon turkoosina. Kivaa kesäistä t-paitaa jäin kuitenkin kaipaamaan shortseilleni ja sellainen syntyi Eurokankaan kilotrikoosta. Taas tälläinen päätön kuva peilin kautta.



Sitten haastekorttini p*askikseen #48. Haasteessa piti käyttää kangasta. Sinänsä mukava haaste minulle, kun noita tilkkuja on jonkin verran. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyinkin paidastani jääneisiin tilkkuihin. Visio päässäni oli hyvin erilainen kuin valmis kortti, mutta kesäisen raikashan tuosta tuli. Pohjalla paitatrikoota, vähän nauhaa, pari sydänneulaa ja sitten muutamia timangeja. Reunoihin laitoin vielä siksakkia ompelukoneella, kankaassa on keskellä sen verran paperiliimaa, että ompelu onnistui.

Näköjään apurien pikkusormet ovat näpäränneet rusetin vinoon (noi hattuneulat ovat ihan poikien mielestä todella houkuttelevia), mutta eiköhän tästäkin kuvasta käy ilmi, mistä on kyse :)


Paidasta ja kortista saisi kyllä aika kivan lahjan, mutta paita jää ehdottomasti omaan käyttöön. Mutta jos teen joskus lahjapaidan, niin täytyy yrittää muistaa tehdä kortti "samaa sarjaa".

On tämä kyllä ihan uskomatonta, että jokaisen postauksen loppuun voi laittaa päivän rantakuvan. Käydään lähes päivittäin vähintäänkin uimassa. Tänään meillä lapset eivät pyytäneet rannalle vaan jäivät sisäleikkeihin rakentamaan majaa. On siis mahdollista saada hetkittäin yliannostus vesileikkejä.

12 kommenttia:

  1. Kaunis kortti! Rauhallinen ja viileä tunnelma!!! (tällä hetkellä kaikki sinertävä on viileetä :)

    VastaaPoista
  2. Hieno kortti ja hyvä idea tuo paita&kortti samaa sarjaa lahjaksi!

    VastaaPoista
  3. Ihanan pirtsakkaa, sekä paita että kortti. Tosi kiva tuo lahjaideasi.

    VastaaPoista
  4. Hei hyvä idea paita ja kortti samaa sarjaa.

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä todella taitava käsistäsi! Tuo paita ja "paitakortti" ovat hieno idea ja kauniisti toteutettuja!

    Mukavaa kesänjatkoa ja rantahetkiä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  6. Ihanan kesäinen kortti :)
    Kivat nuo sydän-neulat :)

    VastaaPoista
  7. WAU!!! Ihana kortti!!! Upeat värit!!! =)

    VastaaPoista
  8. Oletpas tehnyt aivan ihanan pirteän paidan ja kortin samasta kankaasta - hieno!

    VastaaPoista
  9. Melkein kuulee kesän äänet tästä kortista =)

    VastaaPoista
  10. Kauniin kesäinen kortti, jossa pirteät värit.

    VastaaPoista
  11. Kaunis kortti! Kaunis kangas...pirteä...

    VastaaPoista