7. toukokuuta 2010

Samaa rataa

On mennyt elo taas ihan sairasteluksi. Kuopuksella on streptokokki. Äideille tyypilliseen tapaan olen aina kiskonut loput kuopuksen hedelmäsoseet ja ihan samalla lusikalla. On siis mahdollista, että joku aikaisemmista tartunnoistani onkin tullut häneltä. Omat antibioottini ehtivät loppua, joten saas nähdä tuleeko mulle kuuri nro 6. Onneksi kuopus sentään ei näytä juuri streptokokkitartunnastaan kärsivän. Keskimmäisellä on ollut yskää ja vähän nuhaa, nyt raukka makoilee sohvalla, kun heräsi korvakipuun. Eli siis tiedossa taas lääkärireissua. Ja varmaan uneton yökin.

Tämä sairasteluhärdelli tietenkin oikeutti aloittamaan poskettoman herkkujen syömisen. Ihan kuin paketillinen keksejä tai suklaalevy oikeasti tekisi elämästä helpompaa. Siitähän seurasi se, että pitkäaikainen jakuntekoprojekti jatkui siten, että muotolaskoksista piti päästää vähän tilaa mahalle. Voihan p*.

Taannoisen arvontani palkinnot valmistuvat hyvin hitaasti, mutta varmasti. Petran tyynynliinat ovat nyt postituskunnossa, kunhan postille saakka saan taaplattua. Toivottavasti tulee suloiset unet (ja toivottavasti painatukset kestävät hyvin pesua)


















Lopuksi vielä lelulaatikollinen poikia toivottaa mukavaa viikonloppua

4 kommenttia:

  1. Sairastelu on sanonko mistä kotoisin. Meillähän meni koko tammi-helmikuu potiessa ja oltiin koko perhe ihan zombeja. Jaksamista teille ja älähän ota stressiä muista asioista! Itse muuten aloin juoda yhden Gefilus Maxin päivässä silloin maaliskuun alusta lähtien, kun joku minulle sitä suositteli. Johtuuko siitä tai mistä, mutta mitään en ole sen jälkeen potenut.

    Tuo jakkujuttu kyllä hiukan naurattaa, mutta samassa veneessä olen (jollei vene sitten uppoa ;), nimittäin herkkuja menee ja perustelen sen sillä, että kun minulla on niiiiin raskasta. Miten niin, tämähän on normaalia elämää, joka pitäisi jaksaa ilman erityishyvittelyitäkin.

    VastaaPoista
  2. Sairastellessa tulee aina minunkin herkuteltua, siis mikäli ei ole mahataudissa. No ehkä sitä ehtii taas kiristellä vyötä terveenä. ;)
    Paranemisia!

    VastaaPoista
  3. Älä huoli herkuttelusta sairastellessa. Silloin on niin kurjaa, että jotain kivaa pitää keksiä, kun ei jaksa tehdä mitään kivaa. Kyllä varmaan elämä taas palautuu normaalisyömiseen, kun vaan arki alkaa rullata normaalisti.

    Minustakin tuo jakkujuttu on hauska, mutta ymmärrän kyllä, että sinusta ei! : )

    Todella kauniit tyynyliinat olet muuten tehnyt!

    Terveempää äitienpäivää sinne!

    VastaaPoista
  4. juur sanoin miehelleni viikolla, kun allergiaoireet pahimmillaan vaivasi, että kumma juttu, kun sairaana ollessa mulle iskee syöpöttely (useat kuulemma sairaana ollessa potevat haluttomuutta syömiseen =) mies tuumasi, että se johtuu siitä, että silloin mulla ei tarpeeks voimia kieltää todellista luontoani! näinhän se taitaa olla =D

    pikaista paranemista teille!

    VastaaPoista