Ryhävalaita bongaamassa Mosambikissa

Syymme matkustaa Mosambikiin oli sen rannikolla juurikin Mosambikin talviaikaan viihtyvät ryhävalaat. Ryhävalaat ovat juurikin niitä upeita merten jättiläisiä, jotka hyppäävät vedestä ulos ja urokset laulavat kauniita soidinlauluja naarailleen ja ne viestivät veden alla toisilleen. Ehkä tunnetuimmat upeat ryhävalaskuvat on otettu Kalifornian Monterey Bayssa tai Meksikon Baja Californiassa. Hyviä bongauspaikkoja tarjoaa myös Islanti ja Azorit. Näistä heinäkuulle sesonki olisi ollut Monterey Bayssa ja Islannissa. Me päädyimme Mosambikiin.

Näin Wikipedia kertoo ryhävalaasta:
"Ryhävalas (Megaptera novaeangliae) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva, oman sukunsa ainoa laji. Sitä tavataan kaikilla maailman merillä ja ne suosivat matalia rannikkovesiä.

Ryhävalas tunnetaan erityisesti ruumiinkokoonsa nähden pitkistä kylkievistä, merirokoista ja poimuista kuonossa ja vatsassa sekä ennen kaikkea kauniista laulannasta.

Painoa niille kertyy keskimäärin 25–48 tonnia ja pituus vaihtelee 12–18 metrin välillä. Kuten monilla muillakin valailla, naaras on urosta suurempi.

Ryhävalas ui noin 25 000 kilometriä vuodessa edestakaisin, 5 000 kilometriä keskimäärin lisääntymis- ja ruuanetsintäseutujensa välillä. Reitit ovat säännöllisiä, eivätkä valaat yleensä seikkaile."

Tämän näköisistä tyypeistä oli siis kyse

Ostimme Liquid Diving centeristä valasretken. Yhden aamupäivän ajelimme valaiden perässä pitkin lahtea. Sää oli erinomainen ja lahti hyvi tyyni. Retken aikana näimme useita valaita ja useita hyppyjä! Retki oli varsinainen hyppynäytös. Minä olin haaveillut älyttömän paljon, että pääsisin snorklaamaan lähelle valasta. Turvallisuussyistä se on sallitua vain silloin kun valas lepäilee pinnalla. Uimarit päästetään veteen n 50m päässä valaasta. Olin jo suunnitellut samanlaista kauhontaa kuin aikoinaan manaatin perässä. Harmillisesti mahdollisuutta päästä veteen ei tullut lainkaan. 

Kuvasin valaita pienellä vedenpitävällä pokkarillani ja kuvista tuli tosi surkeat. Mutta alla vähän todistusaineistoa.

Melkein synkronoidut hypyt ja se paras kuvani

Aikamoiset pärskeet tulee kun n. 40000kg hyppää vedestä. Sinänsä ihan käsittämätöntä, että ryhävalaat pystyvät moisiin hyppyihin.

Tällä lailla rauhassa pötköttävää valasta kohden olisi saanut mennä uiden. Mutta tällä yksilöllä ei ollut evä lepoasennossa eli se oli aikeissa jatkaa matkaansa.

Tässä valmistellaan hydrofonia, jolla kuuntelimme valaita. Nyt ei ollut paritteluaika, joten kosiolauluja emme kuulleet, mutta kaikenlaista erilaista urahtelu-murahtelua kyllä kuulimme.

Vaikka emme päässeet veteen, oli valasretki upea kokemus. Valasretki oli ensimmäisenä aamunamme Tofolla. Vielä iltapäivällä huomasimme, että todentotta valaita voi nähdä myös rannalta käsin. Seuraavana aamuna lähdimme aamukävelylle rannalle ja kävelimme keskustan takaa alkaville dyyneille. Sieltä dyyneiltä näki yllättävän paljon valaita aivan paljain silmin. Mini erotin vesisuihkut ja hypyt. Jonna myös pyrstöt. Jätin pikkukiikarini kotiin, koska en voinut ymmärtää, että rannalta olisi voinut katselle hyppiviä valaita. Dyynit ja niiden edustan ranta olivat hyvin kaunis paikka myös ihan vaan hengailuun.

Dyyneillä istuskelemassa

Oikealla dyynit

Vielä yksi dyynikuva

Nuori tyttö keräämässä simpukoita vuorovesilammikoista

Jotenkin nämä Tofon rantojen värit ovat niin hienoja

Lainelautailijat odottavat aaltoa

Aamun kalasaalis

Yksi tälläinen iso meduusa oli ajautunut rannalle, muutamia pieniä näimme päivittäin

Mosambikin Tofosta matkamme jatkui kohti Etelä-Afrikkaa. Johannesburgiin pääsi lentämään suoraan Vilnkulun lentokentältä. Automatka Tofosta Vilankuluun kesti noin viisin tuntia. Osa matkasta sujui hienoa uutta moottoritietä pitkin ja osa ihan kauheita kärrypolkuja pitkin. Pääsimme onnellisesti Vilankuluun ja sieltä Johannesburgiin, josta matkamme jatkui Pilanesgerbgin kansallispuistoon lodgelle.

Mosambik oli hieno kokemus! Voisin mennä uudestaankin, mutta matka on pitkä ja maailmassa on niin monta kiinnostavaa paikka, että Mosambik jäänee kertakokemukseksi.

Paikallinen tie ja edessä paikalliskuljetus

Mosambik-Etelä-Afrikka reissun aiemmat postaukset:
Pikku Kepponen: Mosambik on rantaparatiisi
Pikku Kepponen: Mosambik ja sen pääkaupunki Maputo
Pikku Kepponen: Reissuterveisiä Afrikasta

Upean syyskuisen helleviikonlopun viettoa

Paikallista talviuintitoimintaa pyörittää piensatamassa toimiva venekerho. Sain heiltä kutsun tulla venekerhon iltamiin lauantaina. Luvassa oli pelejä, makkaran grillausta ja musiikkia. Minulle iltamien vetonaulana oli erinomaiset saunomismahdollisuudet. Venekerhon ja talviuinnin voimapariskunta toi paikalle talviuinnissakin käytössä olleen peräkärrysaunansa sekä upean saunalauttansa. Olen parissa talvituintikaudessa kuullut paljon kehuja saunalautasta. Mukaansa iltamiin sai tuoda perhettä tai ystävän. Kaverini Sirpa innostui iltamista heti kuultuaan saunalautasta. Vielä illan lopuksi keskimmäisen poikani tyttöystävä Lillikin tuli koestamaan saunalautan. Kaiken kaikkiaan vietimme reilut kolme tuntia iltamissa. Siis lähinnä saunalautalla. 

Lauantain sää  oli aivan jumalaisen hyvä. Ulkona tarkeni pitkään pyöriä uimapuvussa ja kylpytakissa. Saunalautalta pääsi uimaan ja vesikin oli vielä +20.

Uskallan väittää että meidän kasvoilta näkyy tyytyväisyys tulevasta saunalauttaillasta

Sauna Maestro uimassa. Hän on itse rakentanut saunalautan, kuten myös peräkärrysaunan.

Sirpa yläkannella chillailemassa

Kaunis Lilli yläkannella. Arvostan sitä, että Lilli tulee mukaan meidän koko perheen menoihin ja tuli siis jopa yksin minun ja Sirpan kanssa saunomaan. 

Molemmissa saunoissa, sekä peräkärrysaunassa että saunalautalla, on ihan hilittömän hyvät löylyt. Molempiin mahtuu kerralla hyvin seitsemän tai kahdeksankin. Tai 10 ahtamalla :D Oli kyllä kiva ilta ja tuon saunomisen jälkeen varsin rentoutunut olo. Sirpan kanssa aloimme haaveilemaan, että olisipa meilläkin oma saunalautta.

Syökää makkaraa! 

Sunnuntaina nautiskelimme hyvästä säästä ulkoilemalla Stansvikissä Hra Kepposen kanssa. Olimme ajatelleet, että syömme ravintolassa jotain. Niin oli ajatellut moni muukin, koska jono keittiössä oli noin 1,5t mittainen. Syömisemme typistyi pullakahveihin. Tai jos ollaan tarkkoja, niin puolikkaaseen pullaan. Nekin olivat tehneet niin hyvin kauppansa, että jäljellä oli vain yksi pulla.

Stansvikin maalaisidylliä

Stansvikin kartanon upea vanha lehtikuja

Stansvikissä on myös pieni uimaranta. Uskomatonta, että syyskuun alussa oli vielä auringonotto- ja uimakelit!

Helteestä ja auringosta huolimatta syksyn merkkejä on jo näkyvillä.

Tällä viikolla pääsin Ilonan kanssa etätöihin hänen enonsa mökille. Tulimme tänne maanantai-iltana. Kahdesti olemme ehtineet piipahtamaan sienimetsällä ja kantarellisaalis on ollut ihan hyvä. Kivaa on ollut, vähän harmi palata jo tänään takaisin kaupunkiin.

Arkijuttuja jäteomenoista ja kantarelleista kunniavartioon

Aloitetaan ruuasta. 

Tänä vuonna monella on hyvä omenasato. Meillä ei ole omenapuuta pihalla, vaikka sellaisesta haaveilen vuodesta toiseen. Naapurin puusta on tippunut aidan ylitse tänä vuonna poikkeuksellisen paljon omenia meidän pihallemme. Naapurin omenat ovat huonoja, eivätkä tule syödyksi sellaisenaan. Taloyhtiössä on ukaasi kerätä omenat nopeasti pois, jotta ne eivät houkuttele paikalle rottia. Ensin hieman harmittelin, että naapurin omenapuu aiheuttaa minulle ylimääräistä vaivaa. Sitten harmittelin, että omenia pitäisi kantaa suoraan biojätteeseen. Tein koesoseen naapurin omenoista. Siitä tuli niin hyvää, että olen alkanut säilömään naapurin omenia. Näin se ei toivottu jäte muuttuikin herkuksi. Minulla on kohta motivaatiota käydä keräämässä naapurin loput omenat suoraan puusta :D

Paahtoleipää, juustoa ja omenasosetta on herkullinen yhdistelmä. Nyt saan syödä kaiken omenasoseen yksikseni, kun esikoinen on armeijassa.

Minulla on 'vakidiileri', jolta ostan kantarelleja. Ostostapahtuman ohella vaihdamme myös kuulumiset. Tänä vuonna on kantarelleja riittänyt ostettavaksi. Toki vakiasiakkaalle niitä on löydetty myös huonompinakin vuosina.

Uusi reseptikokeilu oli kantarelli-pekonipasta. En ole kokeillut sitä aikaisemmin, koska olen ollut varma, että pekonin maku peittää kantarellin. Tällä kertaa ruoka piti saada uppoamaan myös niille lapsille, jotka eivät ymmärrä kantarellien olen suurta herkkua, siksi päätin kokeilla kantarellin ja pekonin yhdistelmää. 

Sienet olivat jo valmiiksi paistettuja. Paistoin pekonin, laitoin folion alle odottamaan sienikastikkeen valmistumista. Kuullotin sipulia, heitin sienet sekaan, purkki ruokakermaa kaveriksi ja pekonit paloiksi mukaan kastikkeeseen. Keitin pastan ja valutin sen hyvin ja sotkin kastikkeen sekaan. Päälle parmesaania. Jestas kun oli hyvää!

Arviomäärät viidelle
700g spagettia
1,5l kantarelleja
1 sipuli
pieni pakkaus pekonia
2dl ruokakermaa ja vähän maitoa jatkeeksi
ripaus suolaa
mustapippuria
kirveliä
vähän valkosipulijauhetta
parmesaani annosten päälle

Kastike valmiina

Pasta sekaan, kannattaa antaa pastan maustua kastikkeessa hetki ennen tarjoilua

Oli hyvää! Jopa ne sivistymättömät lapset osasivat arvostaa tätä ruokaa 

Hra Kepponen oli sitä mieltä, että reseptiä kannattaisi kokeilla siten, että pekonit ripotellaan vasta annoksen päälle. Kastikkeessa rapsakat pekonit alkoivat pehmenemään.

Minun piti olla torstai- ja perjantai-iltana erinomaisilla kantarelliapajilla. Ystäväni Ilona oli järjestänyt meille yöpymismahdollisuuden sukulaisensa mökillä, jossa on satavarmat kantarellipaikat. Kantarellit jäivät poimimatta ja mökkeily minulle uudessa paikassa kokematta, koska sain hammassäryn tiistai-iltana. Ei auttanut muu kuin hakeutua pikaisesti hoitoon keskiviikkona. Ensin näytti siltä, että tulee juurihoito. Sitten tuli mutkia matkaan ja lopulta tuli hampaanpoisto. Minulle hammaslääkärikammoiselle tuo oli aika rankka rasti. En ollut mitenkään osannut varautua noin järeään ratkaisuun. Sen verran oli onnea matkassa, että kyseessä ei ole kovin näkyvällä paikalla oleva hammas ja voin rauhassa miettiä, että haluanko sijoittaa tuhansia implanttiin. Leuka ja kuoppa ikenessä olivat niin kipeät, että en pystynyt lähtemään mihinkään. Edelleen melkein kahden vuorokauden jälkeen leukaa särkee. Yllättävän paljon harmittaa myös hampaan menetys.

Onneksi keskiviikkoiltana oli jotain mielenkiintoista, johon harhauttaa ajatukset. Armeijassa olevalta esikoiselta tuli viesti, että hän on kunniavartiostossa, joka on presidentinlinnalla vastaanottamassa Qatarin emiiriä. Paikalla on Ylen kuvaustiimi. 

Katsoimme toiveikkaana jo Ylen ruotsinkieliset uutiset, mutta niihin ei ollut materiaali ehtinyt. Hämmästelin siinä uutisten aikana sitä, kuinka hyvin ymmärsin ruotsinkieliset uutiset. Kouluruotsini perustui siihen, että kopioin läksyt kavereilta ja ennen ylioppilaskirjoituksia pänttäsin ruotsia urakalla. Arvosanaksi onnistuin saamaan laudaturin, mutta ruotsin sanat katosivat päästäni yhdessä hujauksessa ja yliopiston pakollisesta ruotsin kurssista selvisin läpi todennäköisesti säälistä. Jossain vaiheessa käytimme Hra Kepposen kanssa kotona ruotsia salakielenä pari vuotta. Se ei olisi toiminut lainkaan, jos molemmilla olisi ollut yhtä surkea ruotsi. Hra Kepponen on käynyt koulunsa ruotsiksi. Parissa vuodessa opin puhumaan ruotsia aika kivasti kotonani ja siitä on jopa jäänyt jotain päähän.

Takaisin ruotsinkielen harhapoluista asiaan. Puoli ysin uutisissa olikin sitten 30s video emiirin saapumisesta ja siellähän se kunniavartiostikin vilahti. Video löytyi Ylen nettisivuilta ja sain otettua esikoisen ensimmäisestä "edustuskeikasta" pari tuhruista screenshottia muistoksi.

Kivaa viikonloppua!

Synttärilahja apelta

Olemme syntyneet Hra Kepposen kanssa saman vuotena ja täytimme 50v kolme vuotta sitten. Appi oli ostanut meille lahjaksi liput Lumikuningatar jääshowhun. Koronan takia esitykset peruttiin. Sama homma kävi apen seuraavan suunnitelman kanssa. Mutta kolmas kerta toden sanoi ja vihdoin pääsimme lunastamaan lahjan.

Olimme perjantaina apen kanssa katsomassa Tampere-talossa Taru Sormusten herrasta näytelmän. Nelituntinen piti otteessan mainiosti alusta loppuun. Lavastus toimi huikean hyvin ja näyttämölle luotiin onnistuneesti Tolkienin satumaailma. Koko seuruumme oli ihastuneita ja ällistyneitä lavastuksen ja puvustuksen toimivuudesta. Sinfoniaorkesti on aina hieno kokemus. Näyttelijöiden suoritukset olivat ammattimaiset. Upea ilta!

Seurueemme kesken mielipiteet jakautuivat käsikirjoituksen suhteen. Paljon taisteluosuuksia oli karsittu tai niihin viitattiin lyhyesti. Minusta taistelukohtaukset ovat usein tylsiä tai vastenmielisiä, joten minua käsikirjoituksen suoraviivaistus ei haitannut lainkaan.

Kuvat lainattu: https://tampereenteatteri.kuvat.fi/kuvat/Esityskuvat/Ohjelmistossa

Jonkunhan se on hoidettava nämä pöljät poseeraukset

Lahjaamme kuului hotelliyö Tampereella. Majoituimme mukavasti Mordoriin eli Tampereen hotelli Torniin. Silloin, kun hotelli Torni oli juuri avattu ja olimme käymässä Tampereella ehdotin anopilleni, että menisimme lounaalle Torniin. Lounasta ja maisemia oli kehuttu kovasti. Anoppi oli vanhojen talojen rakastaja ja hän ei ollut yhtään ilahtunut Tornin kaltaisen rakennuksen rakentamisesta. Anoppi sanoi, että hän ei kyllä sinne Mordorin torniin lähde mistään hinnasta :) Siitä lähtien olemme kutsuneet sitä Mordoriksi perheen kesken.

  

Mordorin huoneet olivat mukavat ja sängyt olivat niin pehmeät ja ihanat. Olisin voinut jäädä Mordoriin pötköttelemään!

Vessassa oli pieni lavuaari, mutta sen ulkopuolella oli tälläinen isompi lavuaari. Huoneessa oli myös kapselikahvinkeitin ja iso nojatuoli näköalaikkunan edessä.

Näköala huoneestamme

Mordorin aamiaista tarjoiltiin runsaan asiakasmäärän vuoksi myös lisäsalissa. Valitsimme lisäsalin, joka oli johonkin aulaan tehty ja näytti ja tuntui väliaikaiselta. Aamiainen oli tosi peruskauraa eikä sisältänyt mitään sellaista, joka olisi saanut aikaiseksi ihastuksen "ai että tälläistä tarjolla". Moitteet teollisesta munakokkelista, joka oli aika epämiellyttävää. Kehut karjalanpiirakoista ja keitetyistä kananmunista sekä runsaasta hedelmävadista. Supermoitteet kahvista, joka oli jättitermarissa seissyttä Kultakatriinaa.

Synttärilahja sisälsi vielä lounaankin. Meille jäi lounasta ennen pari tuntia aikaa ja lähdimme käymään Milavida-museossa. Museo sijaitsee hienossa Näsilinnassa korkealla kalliolla puiston keskellä. Näsilinnan rakennutti Finlaysonin patruunan poika Peter von Nottbeck ja se valmistui 1898. Perhe ei ehtinyt uudessa tässä Milavidassa asumaan lainkaan, koska perhettä kohtasi tragedia. Perheen äiti kuoli kaksosten synnytykseen Saksassa ja perheen isä umpisuolileikkauksen jälkeen Pariisissa. Alaikäisten lasten holhoojaksi määrätty setä myi palatsin Tampereen kaupungille 1905. Kaupunki avasi rakennuksen toiseen kerrokseen Hämeen museon 1908. Näsilinnalla on siis pitkä historia museona. Sillä on myös historia kansalaissodan näyttämönä ja se kärsi pahoja vahinkoja Tampereen taistelussa. Rakennuksen peruskorjaus valmistui 2015 jolloin nykyinen Milavida museo aloitti toimintansa.

Milavida, jonka nimen Tampereen kaupunki muutti myöhemmin Näsilinnaksi ja sitten takaisin Milavidaksi.

Milavidassa on tällä hetkellä kaksi näyttelyä. Aloitimme kierroksemme Muodin huipulla näyttelystä. Se esittelee muotia 1770-luvulta 2010-luvulle. Uskomatonta, että hyvinkin vanhoja pukuja on säilynyt. Ne ovat varsinaisia käsityötaidon mestariteoksia! En osaa edes arvioida millainen määrä työtunteja noihin runsaasti koristeltuihin mittojen mukaan tehtyihin pukuihin onkaan uponnut. Näyttelyssä on 30 pukua. Jotenkin tuntui, että ne olivat aika nopeasti läpi ihasteltu. Olisin mielelläni katsellut niitä enemmänkin. 

Etualalla Gustav Beerin muotitalon ylellinen Belle Epoque tyylinen iltapuku vuodelta 1906

Oikealla sininen House of Worth muotitalon suoralinjainen puku vuodelta 1913

Sitten hypätään vuoteen 2002. Kuvassa Alexander McQueenin Givenchylle suunnittelema puku

Milavidan toinen näyttely kertoo Milavidan palatsin rakennuttaneista Nottbeckeistä. Minulle Nottbeckit olivat tätä ennen jääneet aivan tuntemattomiksi. Carl Samuel Nottbeck oli balttiansaksalainen varakas kauppias, joka muutti ison perheensä kanssa Pietariin. Pietarissa hän kuulee lupaavasta sijoitusmahdollisuudesta. Tampereella on pieni, mutta hyvin voitollinen Finlaysonin puuvillakehräämö. Kehräämöä pyörittänyt skotti James Finlayson haluaisin palata takaisin Skotlantiin ja yritys olisi myytävänä. Niin Nottbeck päätyy yhdessä liikekumppaniensa kanssa Finlaysonin uusiksi omistajiksi ja hänestä tulee tehtaan johtaja. Carl lähettää toiseksi vanhimman poikansa Wilhelmin Tampereelle 1836 opettelemaan tehtaan johtoa. Näin Nottbeckit saapuvat Suomeen. 

Venäjän tsaari aateloi Wilhelmin ja vierailullaan Tampereella myöntää vapaakauppaoikeuksiin 50 vuoden jatkoajan. Wilhelm avioituu, johtaa Finlaysonin tehdasta, josta kasvaa pohjoismaiden suurin puuvillakehräämö. Finlaysonilla on oma kirkko, koulu, kirjasto ja palokunta. Wilhem saa seitsemän poikaa. Isästä ja kaikista pojista tulee erittäin rikkaita. Milavidassa käy ulkomaisia vieraita. Lämmitetyssä kasvihuoneessa kasvatetaan ananaksia ja pojille tulee kaupungin ensimmäinen polkupyörä.

Minusta oli erittäin mielenkiintoista tutustua Nottbeckeihin. 

Lounaan söimme Heinätori-ravintolassa. Muikkuja ei oltu sinä päivänä saatu, mikä oli harmillista. Listan ulkopuolelta oli saatavilla peura Wallenberg, jonka valitsin. Se oli erinomaista. Annoksen kanssa tarjoiltu kaali oli ihan käsittämättömän hyvää enkä edes pystynyt hahmottamaan, että miten se oli valittu. Heinätori oli tunnelmaltaan varsin viehättävä paikka. Appi sanoi, että Heinätori ei ikinä petä.

Peura Wallenberg

Jälkiruoka oli hieman vaisu. Siinä oli omenaa, kinuskia ja omenajäätelöä. 

Heinätorin sisätiloja

Ihana lahja apelta! Iso kiitos!

Ihan hurjaa, että nyt on jo syyskuu. Jos selkä ja säät suosivat, niin seuraava huvittelunumero on sieniretki. Luvassa siis arkisempaa menoa, mutta vielä on paljon kirjoitettavaa kesän huippuhetkistä.