24. heinäkuuta 2014

Hetkessä: Kahvia ja Kauneudenhoitoa

Paperiaskartelun ja bloggauksen merkeissä olen tutustunut Annaan, Haltiakummiin, Leonidaan ja Mirkaan. Tapasimme viime lauantaina. Askartelun sijasta ohjelmana oli kesäretki ja sen päälle illanviettoa Mirkalla. Osa askarteli Mirkalla ja osa keskittyi olennaiseen eli kuohuviiniin ;)

Retkemme alkoi torikahveilla. Paikaksi valikoitui Pellingin kesätori ja se vieressä oleva Benita's cafe. Reitti Pellinkiin oli hiukan erikoisempi, koska siihen sisältyy lossimatka. Täytyy tunnustaa, että kyseessä oli elämäni ensimmäinen lossimatka. Saariston rengasreitti on ollut useamman vuoden haaveenani. Nyt on harjoiteltu sitä varten 277m lossireissulla :D

Emme olleet aivan yksin menossa Pellinkiin kauniina kesäaamuna. Lossille oli ihan kunnon jono, joka onneksi liikkui nopeasti. Torillakin kävi kuhina ja Benitan terassi oli täynnä.

Kuva lainattu Annan uudesta blogista

Annan ottama kuva minusta. Minähän olen ihan kalkkilaivan kapteeni, joten päivetys on huomionarvoinen seikka :)

Moni oli tullut kesätorille veneellä

Lapsille on leikkipaikka ja uimaranta

Torilla oli myymässä muutama ammattikalastaja. Kalan lisäksi myynnissä oli kasviksia, leipää, metrilakua ja käsitöitä.


Kuva lainattu Annan uudesta blogista. Mahtavia nuo kalapannunaluset!

Kuhinaa Benitan terassilla ja sen edessä

Benita's cafessa alkoholipuolen jono oli huomattavasti kahvilapuolen jonoa pidempi, mistä johtuen osa meistä vetäisi hätäisen johtopäätöksen, että torireissu toimii alibina kevyille aamupäivä hiprakoille. Mene ja tiedä :)

Todellinen määränpäämme oli tietenkin Rolf Nordströmin porvoolainen sivutoimipiste.


Hetkessä-arkisto:
Cafe Regatta

Haltiakummin Hetkessä-jutut:
Kesäretkellä omilla nurkilla

18 kommenttia:

  1. Kivan oloinen pikkureissu! Kaunis hame sulla.
    Muuten, jollet ollut muutama päivä sitten Iittalan Lasimäellä, jossa minäkin turisteilin, niin sulla on kaksoisolento!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Iittalan Lasimäellä en ole ollut, joten kaksoisolento on siellä heilunut. Toivottavasti oli hyväkäytöksinen :D

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Tirsk ;) Oli se!! Siitäkö olisi pitänyt tajuta, ettet se ollutkaan sinä :-D

      Poista
    4. Ajattelin ettei mene maine tai sen rippeet meikäläiseltä kokonaan :)
      Seuraavan kerran, kun näet minut tai sen kaksoisolennon, niin tule nykäisemään hihasta.

      Poista
  2. Yllättävän vaatimattomat puitteet on Rolf Nordströmillä vai onko tuo botoxkioski?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin kuvasta näkyy olimme hyvin innoissamme vierailusta Rolfin butikenissa :D emmekä lainkaan kiinnittäneet huomiota ulkoisten puitteiden vaatimattomuuteen.

      Poista
    2. hahaa, tää rolfin "botoxkioski" olikin vähän enempi semmonen drive in -versio ;) nuo etäpisteethän on muutenkin aina vähän vaatimattomampia, ja varmaan vähän supistetummilla aukioloajoilla ;)

      Poista
  3. Parhautta koko juttu ja päivänne!!!

    VastaaPoista
  4. hihhii, mahtavasti kirjoittelit meidän reissusta :D naurattaa vieläkin, ei tosin ehkä ihan noin paljoa kuin tossa alimmassa kuvassa (apua mikä ilme mulla!!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitä aitoa riemua Rolfin putiikilla :D
      Yritetään seuraavalla kerralla ottaa jotkut aikuisen vakavat kuvat, jotka tietenkin kuvastavat parhaiten sisäistä elämäämme.

      Poista
    2. ^^ Luin sisäisiä elimiämme... Mutta siis ihan mahtava tuo vika kuva, tykkään! :D Ja tykkään toki reissustakin ja teistä kaikista, tietty :)

      Poista
    3. Vaiko olisiko minun pitänyt kirjoittaa sisäisiä eläimiämme :D

      Poista
  5. Haha, R Nordström :D
    Miehen vanhemmilla on mökki Kustavissa, se on aina lossimatkan päässä. Erityisen jännittävää on ajaa autolla sinne lossin kannelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa vaiheessa vielä tuuletellaan tervemenoa otsarypyille ja tervetuloa kumihuulille :D

      Varmasti saa lossissa jo kesämökkifiiliksen :) Mökki Kustavissa kuulostaa ihanalta -olettaen että appivanhemmat ovat siedettäviä ;)

      Poista
  6. Miten mä en tiennyt sun paperiaskartelutaustasi. Siitähän se oma bloggausurani aikoinaan lähti. Tuttuja tyttöjä retkelläsi. Hauska juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloitin aikoinaan blogini lähinnä ompelusta, kankaanpainnannasta ja yleisestä kiinnostuksesta lastenvaatteisiin. Olin tuolloin lasten kanssa kotona. Sitten innostuin myös paperiaskartelusta ja sittemmin myös koruista. Koska en mitään meinaa ehtiä nykyisessä elämässä käsillään tekemään, niin blogi onkin alkanut täyttyä ihan muista jutuista :)

      Poista