20. kesäkuuta 2014

Juhannusta ja nuorta lempeä

Päiväkoti on vielä viikon auki, mutta iso osa lapsista jää lomalle juhannukselta. Torstaina ilmassa oli hyvästien heittämistä. Viime minuuteilla rohkeat tytöt ryhtyivät ilmaisemaan tunteitaan.

Pihalla yksi nuori neito kävi pussaamassa 5v. kuopusta poskelle. Olipas pojalla velmu ja voitonriemuinen ilme ;) Tätä on kuulemma sattunut aikaisemminkin - ja useasti! Kuopus kertoi, että tyttö on vähän rakastunut häneen. Yhdelle pitkäaikaiselle kaveritytöllekin on käynyt niin, että hänkin vähän rakastui kuopukseen. Kuopus suhtautuu coolisti maailmanmiehen elkein tilanteeseen.

Keskimmäinen on tullut siihen ikään, että nuori lempi ei kiinnosta lainkaan. Keinuilta lähetettiin kaveri tuomaan sanaa, että yksi nuori neiti on rakastunut keskimmäiseemme ja haluaisi hänen kanssaan naimisiin. Viestin välittäjä vilkutteli keinulta toiveikkaana, mikä sai lähetin toistelemaan viestiä. Keskimmäiseltä meinasi mennä hermot koko hommaan. Mielenosoituksellisesti hän huusi pihalla, että: "Uskokaa nyt! Mä en halua kenenkään kanssa naimisiin. En kenenkään!" Ihastuneelle tytölle keskimmäinen jakoi neuvon "Sinun pitää hankkia itsellesi uusi sulhanen." Saas nähdä harmittaako keskimmäistä myöhemmin asennevammansa.

Onneksi minulla oli kannossa teinimutanttikilpikonnakeräilykorttikansio (pakko olla yhdyssana :) ), sen taakse pystyin piilottamaan pahasti virneeseen nykivät suupieleni.

Jos nuori lempi on lämpöistä ja suloista, samaa ei todellakaan voi sanoa juhannussäästä. Siitä voisi jopa masentua. Tiedustelujoukkomme kävi maalaismummolassa alkuviikosta. Vaari oli yrittänyt niittää, mutta homma piti lopettaa, kun lapasia ei löytynyt. Kylmien vesien sankariuimarimme esikoinen joutui toteamaan, muistaakseni ensimmäistä kertaa, että vesi on aivan liian kylmää uimiseen juhannusviikolla. Olemme sen verran mukavuudenhaluisia, että jäämme viettämään juhannusta kotiin.

Itselläni on suunnitelma valmis:


Pino kirjoja, kuohari, grilliruokaa ja herkkuja. Jos vastoin odotuksia sää paranisi, niin ainahan sitä voi suunnata vaikka rantakahvilaan istuksimaan. Muuten juhannus kuluu kotona möllöttäessä. Oikeastaan hyvä suunnitelma! Napsaisin pihalta muutaman kukan tuomaan juhlatunnelmaa. Jasmiii tuoksuu ihanalta.

Olin oikein tyytyväinen möllötyssuunnitelmaan, kunnes kesken tämän kirjoituksen tajuntaani iski, että meillähän on juhannusaattona hääpäivä. Mitenkä saatoinkin unohtaa! Taas :( Lohduttelen itseäni sillä, että ehdin vielä juhannusaattona tekemään kortin ja lahjan suhteen voi todeta, että juurihan hemmottelin miestä toukokuussa viemällä hänet Lontooseen. Se oli sellainen kompensaatio menneistä ja tulevista juhlapäiväunohduksista.


Mukavaa juhannusta!

16 kommenttia:

  1. Tuo lasten kiinnostus-inho-ihastus-kiinnostus on mukavaa seurattavaa. Muistan kun oma tyttö kertoi yhden pojan ihastuneen häneen ja kysyin hänen mielenkiintoaan niin vastaus oli "äiti, ihan kaveripohjalla ollaan", hymy oli herkässä.

    Nukkumattia lukiessani piti aina lukea lehteä ennen nukahtamista, kun alkoi pelottamaan, hyvä kirja. Minullakin odottaa 3 lukematonta kirjaa yöpöydällä :)

    Hyvää ja rauhallista Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, että hauska toteamus tuo kaveripohjalla ollaan :) Itse olen seurannut ihmeissäni sitä, että aloitteen tekijä nuoressa lemmessä onkin nykyisin tyttö. Omasta lapsuudestani muistelin, että se olisi ollut päinvastoin.

      Nukkumatti on kyllä pelottava. Samoin oli se sarjan ensimmäinen kirja. Toinen kirja olikin onneksi vähemmän pelottava ja uskalsin lukea sitä yksin hotellihuoneessa. Nukkumattia en todellakaan ottaisi työmatkalle viihdykkeeksi.

      Poista
  2. Woaah, mahtava yhdyssana tuo teinimutanttikilpikonnakeräilykorttikansio :D Pitää varmaan koittaa joskus opettaa jollekin ulkomaalaiselle...

    Ihana nuori lempi. Se on joskus semmosta, vaikka saattaahan olla (ehkä), että ne naimisiinmenosuunnitelmat siitä vielä joskus muuttuu :D

    Hyvää möllötysjuhannusta sinne; täällä minäkin aattoaamuna surffailen yksin netissä, koko muu porukka nukkuu ja en usko että ainkaan kolmeen tuntiin kukaan herää vielä. Joten tämmöstä mukavan rauhallista möllötystä täällä myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta yhdyssanahirviöstähän jäi pois kokonaan välistä ninja :D

      Toistaiseksi en ole vielä kuullut yhdestäkään vapaasti solmitusta avioliitosta, joka olisi saanut alkunsa jo päiväkodista. Aika moni poika on varmaan about ekaluokkalaisena päättänyt välttää naimisiinmenon ja pussailun. Moni on sortunut :D

      Poista
  3. Meilläkin vietetään möllötysjuhannusta. Ollaan kotona, itse yritän keskittyä lukemiseen sen verran kuin noilta ipanoilta pystyy. Heurekassa olisi suunnitelmissa käydä joku päivä. Tänään grillataan ja keitetään ekat uudet perunat.

    Mukavaa juhannusta! Meillä täällä pikkaisen pohjoisemmassa (= Vantaalla) ei vielä jasmiinit kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Möllöttely on minulle sopivaa puuhaa. Näin kesäloman kynnyksellä on aina veto lopussa, niin on oikeastaan aika vapauttavaa, kun ei tarvitse tehdä mitään :)

      Meilläkin on vasta osa jasmiinin kukista auki. Yleensä meillä ollaan kukinnassa jäljessä pohjoista eli Vantaata. Vanhemmillani on Vantaalla on aina lämpimämpää kuin meillä.

      Poista
  4. Tää on sellasta lemmen aikaa. Meilläkin oli töissä (asiakkaitten kesken) semmosta pusuttelua että oksat pois :D
    Möllötysjuhannus on ihan hyvä, saa huokasta. Eri asia tietty jos ois kesäkeli, mutta turkishaalarit on naftaliinissa ja sitä rataa. Itte meinaan lähtee tänään käymään porukoitten mökillä, ainakin syömässä, saunomisesta ei vielä uskalla sanoo…Tuun illasta kotiin ja alan möllöttää :D oonkin tässä ny jo kaks iltaa yksin möllöttäny ja nyt sitten vielä tää viikonloppu möllötystä…maanantaina töihin, siellä ei ehdi möllöttää :) Muut on siis toisessa mummolassa reissussa…kai ne joskus tulee. Ainakin viikon päästä viikonloppuna ois tarkotus lähtee käymään porukalla Imatralla.

    Mukavaa möllöttelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannus on tosiaan lemmen aikaa :)

      Möllöttely on mukavaa. Nyt on virta niin vähissä, että mökillä voisi loppua energia kesken keksiessä sisätiloissa pojille tekemistä. Kotona pääsee helpommalla. Eikä tosiaan tarvinnut alkaa etsimään fleecejä, neuleita tai niitä hanskoja.

      Poista
  5. Möllötellään yhdessä!! Vaikka virnistellen kirjan (se yhdyssana oli liian vaikea muistettavaksi) takana. Voi nuorta lempeä :-D Tai lemmettömyyttä.
    Oih, miten kaunis kukkakimppu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Möllöttely on mukavaa, etenkin kun on tuollainen kirjapino saatavilla. Jouduin lipsumaan pitkäaikaisesta päätöksestä olla ostamatta kirjoja, jotta pystyin takaamaan juhannuksen viihteen.

      Kukkapenkki on niin huonossa hapessa, että päätin tästä eteenpäin harventaa sitä surutta leikkokukiksi. Tässähän voisi sunnuntaina yrittää repäistä ja koittaa keksiä aukkopaikkojen täytteeksi uusia taimia. Toistaiseksi paras strategia on pummia isältäni jotain. Ne kestävät, kun nuo Hollannin taimet kuolevat aina talvella.

      Poista
  6. Ihania nuo päiväkoti rakkaudet ja samoin kun tytöt ovat ihan tylsiä ei toivottuja ihme otoksia, tulee ajat kauan sitten mieleen. Tosin poikamme lienee saanut tarpeekseen työistä jo aikoinaan, koska vielä vähän yli nelikymppisenäkin on yksin.
    Aivan ihana kukkakimppu! Möllötellään vaan, koska ainakin täällä meilläpäin tuulee, onneksi ei tuiskua, ja vaikka meillä onkin suomalainen unelma talo järven rannalla, niin siitä ei ole todellakaan tuulella mitään muuta iloa kuin seurata vaahtopäisiä laineita, lämmittää uunia samalla savustaen naapureita. Kaikesta huolimatta mukavaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan itsekin, että pojat olivat ihan tylsiä välillä 1-3 luokka. Nykyisin nuo muksut tuntuvat kasvavan pikakelauksella. Ekalla tytöt eivät kiinnostaneet ketään poikaa. Nyt tokalla raapustellaan poika sydän tyttö tekstejä kavereiden nimillä pitkin pihoja ja epäillään kiihkeitä rakkaussuhteita. Tokaluokan rohkein (tai yllytyshulluin) kävi kokeilemassa jälki-istunnonkin siitä, että tunki tyttöjen pukuhuoneeseen liikuntatunnin jälkeen.

      Talo rannalla on kyllä suomalainen unelma. Itse olen miettinyt, että turtuuko siihen maisemaan, kun voi joka päivä katsella sitä? Itse uskon, että jaksaisin varmaan ihailla vettä ja rantaa loputtomiin. Tiedä sitten, kun en ole ikinä reilua viikkoa pidempään kokeillut. Mutta jos tosiaan järveltä käy kylmä tuuli, niin eipä siitä tosiaan ole muuta iloa kuin katsella laineita tai sitten tupata päälle se turkishaalari ja yrittää ulkoilla :)

      Poista
    2. Kotihan on siellä missä asuu, tosin maisema on joka päivä erilainen.
      Makuja asumisesta on paljon ja kaikki ovat oikeassa.

      Poista
    3. Niinpä. Tosin pääkaupunkiseudulla ainakin asuminen on aikamoinen kompromissi päätä huimaavista hinnoista johtuen :( Onneksi sitä omaa makua voi toteuttaa seinien sisäpuolella.

      Poista