15. heinäkuuta 2012

Ompelija ja puutarhuri minä

Puutarhuri-minä on patalaiska. Ompelija-minällä ei ole aikaa. Siltikin pääsen joskus nauttimaan kätteni jäljistä tai ihan vaan onnenkantamoisista.

Pionit ovat kukkineet superhyvin tänä kesänä. Ihan silkkaa tuuria.



Ennen pionien loistoa pihan täytti jasmikeen huumaavan ihana tuoksu. Samoin sisätilat :) Maljakkona anopin hollantilaisesta antiikkiliikkeestä ostama lasi.


Pienesti olen ehtinyt ompelemaankin. Tähti t-paitoja on valmistunut kaksi lisää. Kankaat Royal-tuotteesta.

Keskimmäiselle turkoosi

Kuopukselle lime

Esikoiselle valmistui jo aikaisemmin yhdistelmä


13 kommenttia:

  1. Huikeita pioneja. Tykkään.
    Olen jo kolme vuotta miettinyt missä meillä olisi se jasmikkeen paikka, mutta en ole keksinyt sille tilaa.

    Paidat näyttävät tosi raikkailta. Tykkään :) (Ja poika aika velikullalta, tykkään myös...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Laura :) Jasmike tuntuu vaativan tilaa, minulla ainakin se on kasvanut hurjasti. Pitäisi selvittää,että mitäse tykkäisi reippaasti saksimisesta. Kuvassa on varsinainen velikulta, joka on vastuussa siitä seinä-episodista :(

      Poista
  2. Oih miten muhkeat pionit! Ja loistavat on paidatkin!

    VastaaPoista
  3. Oothan sä ollut ihan ahkera, kolme paitaa on kolme enemmän kuin mitä mä olen saanut aikaiseksi =)

    Kauniit on sun pionit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vera. Pitää yrittää olla tyytyväinen kolmeen paitaan, onhan se toki tyhjää parempi :)

      Poista
  4. Upeita kukkia ja hauska paitasarja veljessarjalle! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan muhkeat pionit! Onko Sarah Bernhardt? Minulla kukki aika monta pionia, muttei vieläkään tarpeeksi. Hiukan pettynyt olen Karl Rosenfeldeihin, koska kukinnot ovat jotenkin pieniä verrattuna näihin sinun ja omiin Shirley Templeihin, vaikka väri on loistava.

    Jasmike on meilläkin, mutta tänä kesänä vasta on tullut ensimmäiset kukat (about kaksi kappaletta). Odotan kuvasi laista kukkapaljoutta ja sitä huumaavaa tuoksua, jonka vuoksi jasmikkeen pihaan laitoin. Ehkä ensi kesänä?

    Paidat tosi onnistuneet ja keskimmäisen velikultakasvot niin söpöt. Ihan jopa ilman niitä kiharoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pionitietämykseni on olematon, em tiedä yhtään lajiketta nimeltä. Sen ainoastaan muistan, että taimi on kotimainen. Olisiko ollut pionitaivas... Toivottavasti jasmikkeesi kukkii ensi kesänä.

      Poista
  6. Yleensä en kateutta koe, vaan olen puhtaasti iloinen toisten puolesta kaikesta kauniista, ihanasta ja onnellisesta mitä he kohtaavat. Nyt huomaan olevani kateellinen rouvan upeista pioneista! :D Niitä ei kait parvekkeella kasvateta... No mutta saan sentään ihastella noita upeita kuveja :)

    Ihania tähtipoikia teillä, tosi kivat värit nuo turkoosi ja lime!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä ymmärrän kateuden. Kukkii noin hyvin ilman hoitoa. Maksoi tarjouksessa peräti kympin. Mua oikein alkoi kauhistuttamaan, että kun mä tässä vielä lisää kehun pioniani niin se varmaan kuolee talvella. Luonnollisesti pioni kasvaa siinä kivireunusteisessa vimpan päälle hoidetussa perennapenkissä ;)

      Poista
  7. Onpas täällä minun kommenttini ihan miten sattuu :(

    Reissun päällä käyttäessäni tablettia ja kännykää totesin riemastuneena, että mullahan näkyy linkki vastaa kommenttiin. Heti piti kokeilla sitä. No nyt ne kommentteihin vastaukset ovat ihan miten sattuu :( Plääh.

    Mä laitan mun teknisen tuen tutkimaan asiaa ;)

    VastaaPoista