30. heinäkuuta 2012

Lomamuistoja talteen - Naantali ja Turun linna

Se on nyt sillä lailla, että loma on enää muisto vain :(  Takana on ensimmäinen työpäivä.

Mutta palaanpa vielä hetkeksi viimeiseen lomareissuun.

Majoituimme Naantalissa Palon vierashuoneella, joka on pieni kesäisin toimiva bed&breakfast paikka. Varasin majoituksen viime tingassa ja jäljellä oli vain yksi yö aittamajoitusta (wc ja pesutilat viereisessä rakennuksessa - mikä ei haitannut yhtään, vaikka etukäteen emminkin sitä).

Pojille majapaikka sinänsä oli elämys. Vanhassa pihapiirissä riitti tutkimista, oli monta rakennusta ympäri juostavaksi, pupuja, koira ja leikkipaikkakin. 200 vuotta vanha aitta oli kaksikerroksinen ja sisustettu vanhoilla huonekaluilla. Hämärässä yläkerrassa nukkuminen ja narisevia portaita ylös kiipeäminen oli kaupunkilaispojista jännittävää.



Aittahuoneemme alakerta

Kamera ei tallentanut ikkunasta näkyvää merimaisemaa 

Leikkipaikka

Sauna se vasta jännittävä (ja erikoinen) olikin. Siinä oli nimittäin kaksi kerrosta. Alakerran kivimuuratussa osassa oli suihkut. Leveät avoportaat veivät toiseen kerrokseen, jossa oli löylypuoli. Siellä kelpasi makoilla leveillä lankkulauteilla. Kiuaskin oli erikoinen. Seinässä oli kontrollit kiukaalle: kahvasta aukesi kiukaan luukku, eteen oli integroitu vesihana jota myöskin säädettiin seinästä. Oli hyvät löylyt ja kovatkin, koska jokaisen piti kokeilla vesihanaa vuorollaan :)

Saunan pukuhuone 

Portaat oikealla vievät ylös löylytilaan 

Minä pidin Palon vierashuoneesta. Siinä oli tunnelmaa, lattiat suloisesti hiukan vinossa ja rouheaa hirttä näkyvissä. Monesta kohtaa oli näköala merelle ja palvelut aivan vieressä. Muumimaailmasta ajoimme illalla Turkuun. Seuraavana aamuna suuntasimme Turun linnaan. Päivä alkoi aamupalalla linnan kahvilassa.



Sitten alkoi pikkuritareiden kierros, johon aseenkantajatkin (=vanhemmat) saivat osallistua. Kierroksella opas kertoi ritarin koulutuksesta, elämästä ja vaatimuksista. Pieniä osallistujia oli paljon, mutta kierros oli varsin sujuva ja opas todella hyvä ja ulkoisestikin kuin upea linnanneito.

Pikkuritarikierroslaisia viitoissaan

Toki pikkuritarit harjoittelivat myös hovitaitoja, kuten tanssia ja kuinka kuningasta tervehditään.


Kumarruksen harjoittelu tulikin tarpeen, koska pikkuritarikierros päättyi kuninkaan tapaamiseen.

Esikoinen ja kuopus tervehtivät kumartaen: 
"Hyvää päivää teidän majesteettinne".

Koska pikkuritarikierroslaiset olivat osoittaneet opinhalua ja hyvää käytöstä, kuningas löi heidät Turun linnan pikkuritareiksi.

Kuningas lyö keskimmäisen pikkuritariksi

Pojat olivat täysillä mukana pikkuritarikierroksella. Keskittyivät, kuuntelivat. Kuninkaan tapaaminen oli ihan superjännittävää ja hienoa. Pojat myös muistivat peruuttaa pois kuninkaan luota, koska kuninkaallehan ei saa ikinä näyttää pyllyä :)

Loistokierros!! 
Todella mahtavaa, että lapsille tarjotaan tällaisia elämyksiä museossa.

Kierroksen jälkeen menimme askartelemaan ja sitten sovittelemaan ritarivarusteita. Sen jälkeen pojat halusivat vielä lähteä katsomaan vankisellejä ja jaksoivat sen päälle kiertää nopeasti puoli linnaa. Minähän olisin hyvin voinut jäädä päiväksi haahuilemaan pitkin linnaa.




13 kommenttia:

  1. OOOOOOOHHH!!!! I-HA-NA tuo Palon Vierashuone!!!!

    VastaaPoista
  2. Palon vierashuone vaikuttaa ihanalta paikalta, itse en ole vain koskaan päässyt käymään. Turun linna on klassikko, johon ei koskaan kyllästy :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana vierashuone <3 Mä voisin vaikka asua tollaisessa!

    Hauska toi lasten ritarikierros, enpä ole ennen tiennytkään tollaisen olemassaolosta

    VastaaPoista
  4. Pohdiskelija:
    Minä pidin Palon vierashuoneesta paljon. Aamupalasali oli todella hyvä ja siellä leijui niin ihana tuoreen leivän tuoksu.

    Suvi:
    Olin ehtinyt jo unohtaa kuinka kiva Turun linna onkaan. Minä luulen, että tällä kertaa minulla oli hauskempaa kuin viimeksi ilman lapsia. Opastettu kierros oli niin hyvä.

    Vera:
    Olen usein leikitellyt ajatuksella, että perustan bed&breakfastin. Ulkomaan lomareissulla varasimme huoneen ihanasta kartanohotellista, jota piti maahanmuuttaneet belgialaiset. Sen jälkeen majoituimme toistenkin belgialaisten B&B. Siitä saakka on levitoinut ajatuksella, kuinka pyörittäisin jossain ihanassa paikassa omaa pikku "hotellia" :) ja mies kävisi kunniallisissa päivätöissä, että perheellä oli joku elanto. Olisipa ihanaa pitää B&B:tä Naantalissa (ainakin näin ajatuksena).

    VastaaPoista
  5. Kiva nähdä kuvia tuolta vierashuoneelta, olen sitä aiemminkin kuullut kovasti kehuttavan.
    Tuo Turun linnan ritarikierron on kyllä tosi kiva, muutenkin siellä on lapsille paljon laadukasta ohjelmaa pitkin vuotta!

    VastaaPoista
  6. Onkin näköjään muuttunut aina vain paremmaksi tuo ritarikierros!

    Meiltä on viimeksi osallistuttu kahdeksan vuotta sitten... minä olin pakertamassa nuorimmaista maailmaan kun Isoveli pääsi kierrokselle kummien kanssa. Puoli vuotta myöhemmin poikanen marssitti minut läpi linnan kertoen kaikki tarinat kuin minikokoinen opas. Ja Isosisko - tuolloin 3v - ilmoitti että "moo ritari!"

    On jotenkin uskomattoman upeaa, miten hienosti muksut keskittyvät silloin kun asiat tuodaan oikealla tavalla, lapsen vastaanottokykyä väheksymättä. Ja miten paljon heille jää mieleen sellaisia asioita, joihin aikuinen ei osaa kiinnittää huomiotaan.

    VastaaPoista
  7. *riikka*
    Minä valitsin Palon ihan sattumalta. Heillä olisi ollut hotellikin, onneksi emme mahtuneet sinne :)

    Marikan polut:
    Kierros oli hyvin suunniteltu ja lapset muistavat siitä monta juttua varmaan pitkään. Monessa museossa ovat ottaneet ihan vakavissaan sen, että asiakkaat pitää "kasvattaa" itselleen ja että pienten lasten vanhemmat eivät tule paikalle, jos lapsia ei ole huomioitu mitenkään.

    VastaaPoista
  8. No nyt! Nyt oli ihana ja onnistunut reissu!
    Todella upea tuo Palon vierashuone, tuo täytyy pitää mielessä.

    Ja tuo ritarihomma olisi meidän neidinkin mielestä varmasti mieletön. Vieläköhän tuollainen reissu pitäisi tehdä, onkohan tänä kesänä vielä auki. Googlaamaan!

    VastaaPoista
  9. No voi pöh, se pikkuritarikierros on ollut vain viikon verran kesäkuussa. No, jospa ensi kesänä sitten!

    VastaaPoista
  10. -Jassu-
    pikkuritarikierros pyörii elokuun puoleen väliin saakka montakertaa päivässä ja elokuun loppuun kerran päivässä:
    http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=17817&culture=fi-FI&contentlan=1

    Katsoit varmaan ritariviikon ohjelmaa, joka kyllä vaikutti ihanalta.

    VastaaPoista
  11. Mahtava ritarikierros! En ollenkaan osannut kuvitella, että Suomessa vihdoin oltaisiin panostettu vastaavaan. Hyvä tietää. Ensi kesän lomamietintään ehdottomasti mukaan!

    VastaaPoista
  12. Leonida:
    Suosittelen Turun linnaa ehdottomasti. Kuninkaan salissa, jossa meidän pojat sovittelivat ritarin kypäröitä, oli tytöille vaatteita ja päähineitä soviteltavaksi. Sitten saattoi kokeilla valtaistuinta hienoissa vaatteissaan. Askarteluhuoneessa oli myös kivat materiaalit (ilman erillistä maksua) käytössä ja ohjaaja paikalla.

    VastaaPoista