22. lokakuuta 2011

Budjettimatkailua koululaisen kanssa


Palaan vielä hetkeksi viime viikkoisen reissun tunnelmiin. Oli varsin mukava reissu -meistä molemmista.

Vuotuinen matkailubudjetti oli jo oikeastaan käytetty, joten tämä ylimääräinen reissu piti toteuttaa niukemmalla budjetilla. Eli siis halvoilla välilaskullisilla lennoilla, edullisella majoituksella ja julkisella liikenteellä. Ruuasta ja huvituksista ei sentään tingitty, tuliaisista yritin :)

Lennot sujuivat pojan kanssa mukavasti, Angry Birdsistä oli paljon apua. Matkakohteemme oli Nizzan alue. Hotelli oli *** luokitukseltaan, mutta ranskalaiseen tyyliin pieni ja kulunut. Kelpasi meille ihan hyvin, vaikka allergiaa meinasi pukata tunkkaisesta kokolattiamatosta. Perillä kuljimme kaikki siirtymät junilla tai busseilla. Se oli helppoa. Sää oli lämmin, 22-24 astetta, yhtenä päivänä yllätti sadekuuro.

Mitä teimme? Käytännössä olimme aina koko päivän liikkeellä. Kävelimme Nizzan vanhassa kaupungissa, satamassa ja rantabulevardilla. Välillä söimme puistonpenkillä eväitä tai istuimme kahvilassa.






Pidimme kisaa siitä, kumpi löytää hienomman parvekkeen.



Poika kävi meressä uimassa ja aurinkoisina päivinä rannalla oli vielä auringonpalvojia. Nizzan alueen sileä kiviset ja voimakas aaltoiset rannat eivät ole hyviä lapsille. Vahdin poikaa herkeämättä ja olin koko ajan "pelastusvalmiudessa". Poika itse tykkäsi isoista aalloista hirmuisesti, vaikka välillä hörppäsikin suolavettä vahingossa. Vajaan parinkymmenen kilometrin päästä löytyy lapsille sopivia hiekkarantojakin.


Kokonaisen päivän vietimme Biotissa Marinelandissa. Suhtaudun eläintarhoihin ja etenkin näytöksiin ristiriitaisin tuntein: paheksuako ja boikotoida vaiko pitää niistä? Mutta onhan se todettava, että tappajavalaat ovat upeita eläimiä. Marinelandissa oli tappajavalas-, delfiini-, merileijona- ja hylje-showt akvaarioiden lisäksi. Ihan hirvittävän huonoa ei eläinten kohtelu voi olla sillä sekä tappajavalas että delfiini olivat saaneet tänä vuonna poikasen. Siellä pikkuisetkin olivat mukana opettelemassa temppuja.



 Valasperhe

Pikkuinen harjoittelee

Kävimme modernin taiteen museossa

Pojalla on ihan mainokseen sopiva asukin :)

Ruokailun kanssa oli iltaisin vähän haastetta. Pyrimme syömään aina ranskalaista ruokaa. Esikoinen oli yleensä päivästä niin väsynyt, ettei meinannut pysyä ravintolassa hereillä. Kovin pitkän kaavan mukaan emme siis syöneet ja yhtenä iltana söimme ruokakaupan herkkuja hotellihuoneessa. Ranskassa laskun saaminen yleensä kestää ikuisuuden. Kummasti nopeuttaa hommaa, kun lapsi lepuuttaa päätään ravintolan pöytää vasten. Meistä molemmista oli parasta yhden ravintolan alkupalaksi tilatut katkaravut. 

Ruoka tarjosi muutenkin elämyksiä. Kiertelimme ahkerasti ruokakauppoja, kalakauppoja, leipäkauppoja, karkkikauppoja ja isoja supermarketteja. Kotona ikinä ei nää sellaisia mereneläviä kalatiskissä puhumattakaan niistä valmiiksi nyljetyistä kaniineista.

Tässä ihaillaan halloween-karkkeja

Muuten kaupoista kävimme hankkimassa vain tuliaiset. Siis leluja ja ruokaa. Kauppakeskuksen IKKS:n ja Catiminin liikkeet kyllä olisivat houkutelleet. Esikoinen sai kalapelin, joka oli varsin hyvä ostos. Illalla ennen nukkumaanmenoa oli kiva pelailla pari peliä. Itselleni nappasin hotellin viereisestä kaupasta käsilaukun, ihan sillä perusteella, että moni muukin osti niitä.


Pojasta parasta oli: Marineland ja uiminen.
Minusta: aurinko ja kaunis kaupunkikuva.

Suosittelemme perheille, jotka haluavat jotakin muutakin kuin rantalomaa. Sopinee etenkin autoilusta pitäville, koska rantatie on hieno ja alue täynnä vierailun arvoisia pysähdyspaikkoja.

Kotijoukot olivat pärjänneet hyvin. Kateutta siitä, että kaikki eivät päässeet reissuun, en ole havainnut (keskimmäisen kanssahan olimme kahden kesälomareissulla). Tuliaisilla saattoi olla osuutta asiaan. Keskimmäinen odottaa, että koska hänestä tulee koululainen. Hän tahtoo silloin matkalle Espanjaan ja katsomaan härkätaistelua. Toivottavasti äiti/isi on kolmen vuoden päästä varoissaan ;)

7 kommenttia:

  1. Oih, ihana reissu teillä! Tuollainen laatuloma kyllä on vallan mahtava. Ja kuvat veivät minutkin muistoihin, joskus Rivieralla reissanneelle.

    Jos muuten härkätaisteluja haluatte nähdä, ei kannattane lähteä ainakaan Barcelonaan. Katalonia taisi juuri kieltää härkätaistelut... :)

    VastaaPoista
  2. Ihana reissu teillà takan. Minàkin olen ollut joskus Nizzassa. Olin pettynyt siihen mereen ja varsinkin niihin koviin pyòriin kiviin. Jotenkin se pyyhkeellà makaaminen niiden kivien pààllà ei ollut niin kovin mieluistaa.
    Ihana tuo teidàn parvekekilpailu. Voisin joskus ottaa tuon myòs kàyttòòn jos huomaan porukassa kullàstymistà tai vàsymystà kàvellessà. Noinhan se kàvely sujuu kuin huomaamatta.

    VastaaPoista
  3. Aika mahtava reissu teillä on ollut!! Pojan mielestä varmasti ikimuistoinen! Ja ihanaa, kun saitte olla todellakin kahden, ainakin meillä kaikki kolme osaavat arvostaa niitä keskenään vietettyjä hetkiä, vaikka mitään noin hienoa ei olekaan ollut.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Leonida: Mä en kyllä mitään sellaista oikeaa härkätaistelua edes haluaisi katsoa. Kai niillä on joku sellainen turistiversio, jossa jonkun leppoisan ja hyvinsyötetyn sonnin edessä heilutellaan punaista liinaa :)

    Ciacy: Hankala se Nizzan ranta on lasten kanssa oleiluun ja uimiseen. Pikkasen arvokasta oli aurinkotuolin vuokraus 15€ /pvä.

    Riikka: Meillä lapset osaavat arvostaa aikaa vanhemman kanssa kahden kesken, kun se on kuitenkin valitettavan vähäistä. Toisaalta lapset yleensä toivovat, että tehdään ja mennään koko perhe yhdessä. Nyt pitäisi vielä keksiä joku kiva juttu kuopukselle, joka ei ole saanut "äiti-aikaa" vielä lainkaan.

    VastaaPoista
  5. Ihan tirkistellà teidàn reissua! millainenkohan se kàsilaukku oli kyselee tukahdutettu shoppailijasieluni?

    VastaaPoista
  6. WAU!1 Onpa teillä ollut upea reissu ja sääkin on näköjään suosinut:)
    Kiitos upeista kuvista, oli ihana katsella niitä:))

    VastaaPoista