21. lokakuuta 2011

Ystävä


Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että meidän 4v keskimmäisen paras ystävä muutti kesällä. Pojalla on ollut aivan älytön ikävä kaveriaan. Ajattelin, että ikävä tuossa iässä haihtuu nopeasti. Pojalla on vanhoja ja uusia kavereita päiväkodissa ja kaveri pihallakin.

Kavereista puhuessa poika luetteli keitä kavereita hänellä on, mutta sitten lisäsi surumielisesti "Äiti, mulla on kavereita, mutta ei enää sellaista kaveria kuin E. Äiti, mä pelkään, ettei mulle ikinä tule sellaista kaveria kuin E."

Olin aivan sanaton. Pystyykö 4v hahmottamaan, että hänellä on aivan erityinen kaverisuhde? Voiko noin pieni olla täysin samalla aaltopituudella kaverinsa kanssa? Kuinka kauan hän jatkaa kaipaamista? Yli kolme kuukautta ikävöintiä on tuossa iässä kauan. Vai onko tämä vaan joku "päähänpinttymä"?

Päähänpinttymä se tuskin on. Sillä poika tapasi kaverinsa hänen syyslomaviikollaan. Kaverillakin oli ollut kova ikävä. Ensin vähän riehuttiin, sitten pojat menivät juttelemaan, kun oli niin paljon kerrottavaa. Ja välillä vähän halatttiin. Onnenpäivä!


 En voi olla julkaisematta tätä ihanaa halausta.
(kaverin yksityisyyden vuoksi kuva on tuollainen epätarkennettu pläjäys)

10 kommenttia:

  1. Luin joskus, että 3vuotiaasta eteenpäin lapsi on kypsä luomaan läheisempiä ystävyyssuhteita.

    Meillä tyttö on menettänyt myös 4vuotiaana sydänystävänsä, ystävän vaihtaessa päiväkotia. Tilalle tuli siskokset, joiden kanssa synkkasi heti ja heistä muodostikin tiivis kolmikko.
    Valitettavasti siskokset muuttivat toiselle paikkakunnalle puolen vuoden kuluttua.
    Tämän jälkeen tyttöni oli pari viikkoa lähes masentuneessa tilassa, ei halunnut mennä päiväkotiin, puhui näistä kolmestä tytöstä koko ajan, nimesi lelujaan heidän mukaansa...
    Kyllähän me satunnaisesti ollan nähty kaikkia kolmea mutta ei se vaan ole sama asia. =(
    Päiväkodissa otin silloin puheeksi tytön alakuloisuuden ja ikävän ja siellä sitten käsittelivät koko ryhmän kanssa menetyksiin liittyviä tunteita. Siitä tuntui olevan jonkin verran apua ja tyttökin lähti aamuisin taas ihan mielellään hoitoon.

    Nyt, lähes puolentoista vuoden kuluttua, uudessa eskarissa, tyttö on löytänyt itselleen uuden sydänystävän ja sen kyllä erottaa. =)

    VastaaPoista
  2. Haikean suloista!

    Oma 6v tyttö menetti parhaan kaverinsa tämän muutettua ulkomaille. Vaikka kavereita ja tuttuja oli pilvin pimein, tyttö masentui ja muuttui apaattiseksi ja itkuiseksi. Omalla kömpelöllä tavallaan tytöt pitivät edelleen yhteyttä, lähettelivät kortteja ja karkkipusseja ja soittelivat. Mikään ei auttanut, kumpikin kärsi selvästi.

    Tarjosin sitten omalle tytölleni mahdollisuutta lähteä käymään toisen luona, vaikka se tarkoitti lentoa vieraaseen maahan ja vielä itsenäistä koneenvaihtoa. Ujo ja arka lapseni jännitti kuollakseen, mutta tahto päästä toisen luokse ylitti kaiken ja niin pakkasin tytön matkaan.

    Takaisin palasi iloinen ja onnellinen tyttö, joka oli täysin vakuuttunut siitä, että ystävä on hänen paras ystävänsä loppuelämän ajan, asukoon sitten missä vaan. Aivan kuin visiitti uudessa kodissa olisi varmistanut lapselle, että kaveri on tallessa :)

    Meidän tarinalla on onnellinen loppu, sillä perhe muutti takaisin Suomeen ja nyt tytöt ovat samassa koulussa. Heidän välinen ystävyytensä on todella syvää ja uskollista, ihan niin kuin on ollut 3-vuotiaasta asti. Liikuttavaa katsoa miten onnellisia ovat joka päivä kun saavat nähdä toisensa. Kesälomalla olivat paljon toistensa luona ja nukkuivat käsi kädessä, niisk....

    Onko teidän mahdollista käydä tämän kaveriperheen luona, jotta lapsesi saisi nähdä paikan minne kaveri on "kadonnut"? Lapsille se voisi tuoda konkreettisen tunteen siitä, että kaveri on tallessa.

    VastaaPoista
  3. Liikutuin kyllä tästä tekstistä ja näistä kommenttien tarinoista. Kyllä pienelläkin lapsella voi olla hyvin aito suru menetyksistä.

    Oma kolmevuotiaani on puolen vuoden sisään menettänyt kaksi päiväkodin omahoitajaa, jotka molemmat olivat tosi rakkaita ja tärkeitä tytölleni.

    Ensimmäinen jäi maaliskuusta alkaen pienten ryhmään, isojen ryhmästä toinen, ennestäänkin tuttu hoitaja lähti alkusyksystä opiskelemaan. Moneen viikkoon tyttönen ei asiasta sen kummemmin puhunut, kunnes kerran kävi ilmi, että on kova ikävä molempia hoitajia.

    Alussa pienten ryhmään jäänyt hoitaja oli "tyhmä". Vieläkin, kun päiväkodissa näemme häntä, tyttönen joko ei tervehdi tai kääntää pään pois. Kuulemma muulloin tervehtii ja jutteleekin, mutta ehkä hän haluaa osoittaa mieltään myös minulle asiasta.

    Onneksi uusi omahoitaja on todella mukava ja tuntuu synkkaavan tyttösen kanssa. Tällä hoitajalla on tosin työsopimus vain vuoden loppuun asti. Jännityksellä odotan, joutuuko lapsonen kohtaamaan jälleen puolen vuoden päästä uuden, ison menetyksen.

    VastaaPoista
  4. Meillä pojan paras kaveri muutti pois pojan ollessa 5v ja se oli aika surkeaa, kun pojan päiväkotiin ei sitten jäänyt enää lainkaan vertaista seuraa, vain nuorempia lapsia. Nyt kun poika on eskarissa, on vihdoin saanut ikäisiään kavereita ja nauttii siitä silmin nähden. Yhtä yksittäistä parasta kaveria eskarista ei ole kuitenkaan saanut ja joskus kun vanhaa kaveria nähdään, riittää hänestä juttua pitkäksi aikaa sen jälkeen. Ja juttu luistaa pojilla heti kun tapaavat toisensa, vaikka eivät ole pitkään aikaan nähneet.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Koo, Julis ja Leonida teidän tarinoistanne.

    Julis - Varmaan oli lapselle todella jännittävää ja pelottavaakin lähteä toiseen maahan kaveria tapaamaan. Todennäköisesti muisto reissusta säilyy läpi elämän. Ihanaa, että kaveri muutti takaisin.

    Koo - Minäkin toivon, että keskimmäinen löytäisi toisenkin sydänystävän niinkuin sinun tyttöäasi on onnistanut. Nyt meillä on siitä onnellinen tilanne, että keskimmäisen paras kaveri käy jatkossakin täällä vanhassa kotikaupungissaan kyläilemässä ja varmaan pojat näkevät joka vierailulla. Eihän se tietenkään ole sama asian kuin nähdä päivittäin.

    VastaaPoista
  6. Meillà Benjamin kaipailee edelleenkin omia kavereitaan Suomessa. Ne tuntuvat olevan edelleenkin ne rakkaimmat ystàvàt, vaikka muutti sieltà neljà vuotiaana ja nyt ikàà on 8. Vàlillà on tosi surkea olo itsellà tàmàn takia. Tààllà kun kaverit eivàt voi "vapaasti" tavata vaan aina me aikuiset joudumme kuljettamaan, toisin kuin suomessa. Ainut missà kaverisuhteita sitten luodaan oikein kunnolla on koulu ja etenkin koulubussi.

    VastaaPoista
  7. kirjoituksesi herätti minut ajattelemaan. olen aina ajatellut, ettei meidän kuopuksella (kesällä täytti siis 4v) ole ollut vielä parasta kaveria. toukokuisen muuttomme jälkeen ja erityisesti nyt syksyllä, hänen puheissaan on esiintynyt paljon eräs poika vanhasta päiväkodista. milloin kuopus kertoo pojan olleen käymässä täällä "uudessa" päiväkodissa tai sitten hän kertoo vitsejä tmv., joiden päähenkilö on tämä poika. mutta itseasiassa kuopus taitaakin tavallaan kaivata tuota poikaa vanhasta päiväkodista.

    esikoisella (pian 6v) taasen oli vanhassa päiväkodissa selkeästi paras kaveri ja tälle hän lähetteli muuttomme jälkeen muutamia "kirjeitä". tämä paras kaveri oli kuitenkin hieman nuorempi kuin esikoinen. nyt uudessa paikassa hän löysi heti samanikäisen kaverin, jonka kanssa synkkasi niin hyvin yhteen, ettei aikaisemmin kenenkään kanssa. entinen paras kaveri alkaa pikkuhiljaa unohtumaan...lisäksi on löytynyt "tyttöystävä", vuotta nuorempi. ja tätä kuviota on jotenkin todella hämmentävä seurata :o)

    VastaaPoista
  8. PikkuSanna: Meidän esikoisella ei ole ollut kovin pysyvää yhtä parasta kaveria. Hyviä kavereita on muutama, välillä esikoinen leikkii jonkun kanssa enemmän, kunnes taas tilanne muuttuu.

    Ciacy: Se on kurjaa, kun kaverit jäävät eri maahan. Meilläkin vielä toistaiseksi kaverivierailut pyörivät vanhempien voimin. Esikoinen meni tällä viikolla ekaa kertaa kävellen omalle kaverilleen.

    Kati: Meillä noita naiskuvioita on hämmästelty jo pidempään. Esikoisellahan oli todella pitkään erittäin läheisenä ystävinä naapurin tytöt. Varsinainen auervaara on keskimmäinen, jolla siis omien sanojensa mukaan oli tyttöystävä vuoden ajan. Nyt kun tyttöystävä meni päiväkodissa eriryhmään, pojalla on uusi ihastus. Tytön kanssa tuntuu menevän leikit mukavasti sitä lukuunottamatta, että yksi toinen tyttö on suhteesta mustasukkainen :) Tää in ihan telenovela-ainesta

    VastaaPoista
  9. Kepposka: Kyllä teidän keskimmäinen tulee olemaan todellinen sydäntenmurskaaja myös jatkossa. Ovellanne tulee olemaan jonoksi asti morsmaikkukandidaatteja, odota vaan.

    Meidän 5-vee suri itsensä kipeäksi, kun naapurin 6-vuotias paras kaveri meni eskariin ja hän jäi vanhaan pk-ryhmään. Vaikka edelleen asutaan vierekkäin ja tavataan tosi usein, on suru "erosta" läsnä. Itse hiukan pelolla odotan ensi vuotta, kun meidän nappula on eskarissa ja tämä paras kaveri ykkösellä. Riittääkö silloin kiinnostusta leikkiä/olla pienemmän kanssa. Tasapainoa horjuttaa myös lasten erilainen sosiaalisuusaste. Yleensä meidän napero on se aktiivisempi osapuoli ja pelkään jossain vaiheessa tilanteen vielä yksipuolistuvan entisestään.

    VastaaPoista
  10. meidàn perheessà ei olevielà ollut kunnon ystàvià, mutta tuo kuva kihautti itselle kyyneleet silmiin, se on niin ihana!

    VastaaPoista