6. elokuuta 2011

Niin täynnä elämää

Kolmessa vilkkaassa ja ehtiväisessä pojassa on pitelemistä. Sattuu ja tapahtuu. Äidin hermo kiristyy (ja katkeaa). Poikien vilkkaudessa on ihanakin puoli: he ovat niin täynnä elämää ja kokemisen riemua. Innostuksen suorastaan näkee pulppuavan heistä. Silmät loistavat. Puhekin meinaa puuroutua, kun suu ei muodostakaan sanoja riittävän nopeasti. Matka taittuu juosten tai hyppien. Kädet heiluvat. Ja välillä innostus vain pursuaa ulos juoksuna.


Kesällä missä tahansa voi odottaa seikkailu. Polun varresta voi löytää ison toukan tai sirittävän heinäsirkan. Tai kepit miekkailuun. Voi valloittaa melkein vuoren kokoisen kiven tai piiloutua taikametsään.



Kesällä pieni pala autuutta löytyy mehujäästä kahluualtaassa tai nyrkissä tahmautuneista hedelmäkarkeista.



Leikit tempaavat mukaansa. Pihalla palloa potkivat Suomen joukkueen parhaat pelaajat, maaleja tulee ainakin sata. Vesisota jatkuu, vaikka kaikki vaatteet olisivat märät ja aurinko laskenut.



Mitä toivonkaan itselleni - hetken rauhaa?
Ei sittenkään toivon kykyä jakaa innostus, kärsivällisyyttä kestää tohotus ja järkeä pysähtyä nauttimaan tästä showsta. Minulle ovat monet kertoneet, että se päättyy kuitenkin nopeammin kuin halusinkaan.

Me heitämme lisää vettä kiukaalle ja menemme huomenna hyvälle ystävälleni yökylään. Poikia yhteensä 5 (2v, 4v, 4v, 6v, 7v).

Mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus ja niin totta <3 Tässä arjen tohinassa itsekin usein toivon, että osaisin pysähtyä ja jäädä katsomaan. Miten se onkaan niin usein niin vaikeata.

    Kiitos tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Tiivistit kaiken hyvin. Mutta on meillä kestämistä ;)
    Mä nyt vasta tajusin, et sun pojat on hieman nuorempia kuin mun, eli JOPA :) mua myöhemmin olet saanut lapsesi. Onko sullakin niin et että pidät itseäsi ihan tavallisen nuorena äitinä, etkä tippaakaan "vanhana". Mä omasta mielestäni pystyisin pyöräyttämään vielä uudenkin poikakolmikon, enkä yhtään ymmärrä, et ikää on jo. No, onneksi en pyöräyttele enää mitään :)

    VastaaPoista
  3. Tiitu: Ennen heinäkuussa pukannutta 40v kriisiä, en ole ikinä ajatellut itseäni vanhaksi äidiksi. Omasta mielestäni ei siinä ole juurikaan eroa, että hankkiiko lapsen vaikka 25v vai 35v (no ehkä 25v valvoo yöt kevyemmin). Enemmän eroa on siinä, että hankkiiko lapset ennen vakituisesti työelämään siirtymistä vai sen jälkeen.

    Ehdin tottua "itsellisen" naisen elämään, tehdä monia mielenkiintoisia juttuja töissä ja näistä luopuminen lasten syntymän myötä ei ollut helppoa. Moni on sanonut, että nuoremmat naiset solahtavat "äidin rooliin" tuosta vaan. Toisaalta ikä tuo enemmän perspektiiviä asioihin.

    Kyllähän tässä vielä ehtisi ainakin yhden pojan pyöräyttämään :)

    Ja olet niin oikeassa, kyllä 40 on uusi 27! No, ehkä mä tunnen itseni juuri ja juuri 32 vuotiaaksi.

    VastaaPoista
  4. Ihana teksti! Tiitu kirjoitti sen mitä minäkin olisin voinut kirjoittaa.

    VastaaPoista
  5. No, oho! Kiitoksia tunnustuksesta! Tuli täysin yllätyksenä ja piristi kuumeista päivää kovasti :) Vastaan siihen heti maanantaina. Meillä arki alkaa silloin. En kyllä ymmärrä miten selviät tuosta teidän rumbasta. Meillä loma on ollut niin ahkera, että odotan arkea, että pääsee huilaamaan.

    Ihana kun lapsilla riittää energiaa ja mielikuvitusta!

    VastaaPoista
  6. Kepponen, ei me ollakaan vanhoja äitejä. Muut ehkä liian nuoria. Mun naapurinkundi just sanoi et hän on alkanut kavereilleen suosittelemaan et eivät hankkis lasta ennen 30 vuotta. Itse sai esikon 26 veenä ja vaikka ei vauvaa pois antais niin on tajunnut et hieman enemmän olis voinut tehdä ennen lapsen tuloa. Ymmärrän. Ymmärrän myös sen, et sun oli vaikea luopua niistä kiinnostavista jutuista mitä töissä oli. Mulla ei ehkä niin kiinnostavia ollut kun ei niin koville ottanut. Enemmän ajattelen niin et koska 31 v pyörin vaan omien halujen mukaan niin ihan kiva miettiä ensin muita. MUTTA nyt vois se oma napakin joskus mennä edelle...
    JA KIITOS tunnustuksesta. olen imarreltu.

    Elisa, en yllättynyt et kaksonen on samaa mieltä TAAS, mut mistä. Siitä et kestämistä on vai siitä et ollaan nuoria ja voitais lisääntyä vielä vuosia.... :)

    VastaaPoista
  7. Niin ihanasti kirjoitit, että päivän epistola omassa blogissani oli pelkkä linkkaus sun tekstiin! Sitähän tämä on, en minäkään vaihtaisi useimpia päiviä pois (jotkut kyllä), koska lapsissa on vilpitön Elämä. Johonkin se häviää kasvamisen myötä, valitettavasti. (Tosin meidän askartelumaratooneissa se Elämä kyllä pilkahtaa esiin, kun voi toteuttaa itseään, eikä tarvitse käyttäytyä aikuisten lailla.)

    VastaaPoista
  8. Näinpä se arki hurisee pienten poiken kanssa. Meillä oli eilisen mummula reissun jälkeen paljon raparperia ( potkulauta "meni vahingossa" raparperi puskaan). Leikkivät myös serkkupojan kanssa myrskyä puutarharhassa. Mummun pioni oli jäänyt myrskynsilmään. Myrskyn sattuessa äidit olivat sisällä kahvittelemassa eivätkä ehtineet hätiin. Kovin toimeliasta ja kekseliästä on pikkuväki, 4v ja 6v, täälläkin.

    VastaaPoista
  9. Voi että! Tosi ihana kirjoitus siitä, mikä lasten kanssa juuri on parasta!

    Kun sen lapsenmielen saisi itselleen takaisin (lasken itseni sellaiseksi, joka sen jo ehti kadottaa ennen lapsia). Onneksi muksut siinä päivittäin auttavat.

    Vaikka tykkään omasta ajasta ja kaipaan sitä tosi paljon, sitä ei kerrallaan halua liikaa, koska tulee niin ikävä pieniä suloisia naamoja.

    Ai niin, siis koska mulla on tyttöjä, en pääse useinkaan miekkailemaan, mutta toisaalta näyttää siltä, että äitikin alkaa piakkoin verestää muistoja hulavanteen pyörittämisestä...

    Saisikohan sillä vyötärön?

    VastaaPoista
  10. Mitkä ihanat fiilikset ja kuvat!!! <3

    VastaaPoista