Olen istunut tunnin verran tietokoneen ääressä ja miettinyt, että mitä kirjoittaisin muistiin kuluneesta viikosta. Yskä vaivaa edelleen, lasten mystiset vatsavaivat ovat haitanneet minunkin yöunia ja päivät ovat tuntuneet pimeiltä ja pitkiltä. Sellainen marraskuinen koomaviikko takana siis. Siksi lopetankin ruikuttamisen tähän ja tartun tähän kivaan haasteeseen.
Kamalin ruoka: Olen hyvin kaikkiruokainen, melkein mikä tahansa menee. Ötökät, ainakin tunnistettavassa muodossa jätän muille syötäväksi. Mielelläni skippaan myös maksalaatikon. Koko konsepti on minusta käsittämätön, sotkea nyt maksan paloja riisipuuroon. Ja ne turpeat räjähtämäisillään olevat rusinat...
Herkkuruoka: Minähän elän syödäkseni, joten herkkuja riittää :D Tykkään kanttarelleista, parsasta, lohesta, pihveistä, intialaisesta, sushista, sataykastikkeesta, kesäkeitosta, kaalilaatikosta, hummeripastasta... voisin helposti listata koko sivun herkkuruokiani.
Kahviherkku, jolle sanon ei: Sanon melkein aina kahviherkuille KYLLÄ. On muutamia kahviherkkuja, joille sentään pystyn sanomaan ei. Ne ovat berliininmunkit ja kaupan valmiit "kesto"kääretörtut.
Kahviherkku, jolle sanon kyllä: Lemppareitani ovat voisilmäpullat, korvapuustit ja punssirullat. Kaikki kakut ja leivokset uppoavat myös.
Telkkariohjelma, jota en katso: Olen siirtynyt pääosin Netflixin katsojaksi, joten tiedän tv-tarjonnasta noin 5%. Olen kerran elämässäni katsonut Big Brotheria 10min ja se riitti. En katso mitään ohjelmaa, jossa känniset nuoret aikuiset sekoilevat keskenään.
Telkkariohjelma, jota katson: Ensitreffit alttarilla, Aika on meidän ja The Halcyon. Netflixistä katsoin viimeksi Grimm
Inhokkisää: Harmaa ja sateinen
Lempparisää: Kaksi tasavahvaa vaihtoehto ovat aurinkoinen ja +23 sekä aurinkoinen, luminen, tuuleton ja -3.
Upea talvipäivä Vuokatissa maaliskuussa 2017
Kamalin musiikki: Todella raskas hevimusa. En myöskään tykkää kotimaisesta mollivoittoisesta jollotuksesta. Tuohon kategoriaan kuuluu monenkin kotimaisen naislaulajan biisejä.
Paras musiikki: Tykkään monipuolisesti klassisesta discoon. Joko sellaista lyyrisen kaunista tai fiilistä nostattavaa bilemusaa. Tai sitten upea ääni tyyliin sello tai Anrea Bocelli.
Kamalin aika vuorokaudesta: Kun herätyskello soi. Olen iltavirkku.
Paras aika vuorokaudesta: Sehän on tietysti ruoka-aika :) hyvänä kakkosena, kun lapset ovat sängyssä ja vihdoin on pieni vapaa hetki.
Tästä menetän hermot: Kyvyttömyys hoitaa asioita ja tarttua toimeen. Saatan ajoittain sortua siihen itsekin.
Tästä rauhoitun: Luonto, lukeminen
Auringonlasku mökillä heinäkuussa 2017
Huonoin mielialani: Yleiskärttyisyys, riidanhaluisuus
Paras mieliala: Positiivisuus
Kodin turhake: Niskahierontalaite, muutamat tilaa vievät keittiövempeleet alkaen salaattilingosta
Paras tavara: Tietysti perushuonekalut ja kodinkoneet. Jos jotain pitää valita yleisimpien perusjuttujen ulkopuolelta niin se on kuivausrumpu. Ilman sitä ei tulisi pyykkihuollosta meillä mitään. Niin ja tietty uusi sohva on ihan paras :)
Vaate, jota en suostu pukemaan päälleni: En pue mitään mikä tuntuu ikävältä päälläni tai missä tunnen oloni vaivaantuneeksi. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu liian tiukat, niukat ja piukat.
Vaatteet, joissa viihdyn: Jotain mukavaa ja rentoa. Usein kuluneet farkut ja t-paita.
Haju, jota en kestä: oksennus.
Paras tuoksu: kuiva kangas metsä, meri, puhdas pyykki
Kamalin luonteenpiirre ihmisellä: Oman edun tavoitteleminen muiden kustannuksella, manipulointi, empatian puute
Mukavin luonteenpiirre ihmisellä: Toisten kunnioittaminen, lempeys