11. marraskuuta 2016

Arkiviikon kohokohdat: Finnjävel ja talviulkoilua

Olipas kiireinen viikko. Töissä oli tiimipäivät, joihin sisältyi hirvittävä määrä erilaisia koulutuksia.

Olen yrittänyt
a) pitää silmät auki loputtomilta tuntuvissa esityksissä
b) sisäistää edes osan käsitellyistä asioista
c) olla komentoimatta, kun osa tiimipäivien osallistujista iloitsi Trumpin voitosta.

Maanantai-iltana kävimme porukalla yhteisellä omakustanteisella illallisella. Paikaksi oli valittu hypetystä ja huippuarvioita niittänyt Finnjävel. Aika rohkea valinta, koska Finnjävel on enemmän fine dining kuin rento seurustelupaikka ja se näkyy myös hinnoissa. Finnjävel tarjoilee perinteisiä suomalaisia ruokia uudella tavalla.

Meitä oli isompi seurue pääosin ulkomaalaisia kolleegoita ja otimme kaikki maanantain kokeellisen menun, jossa oli seitsemän ruokalajia. Finnjävel on sisustettu suomalaisella designilla. Pöydät ovat vaaleaa koivua, aterimet hyyyyvin pitkävartisia ja useampia annoksia tarjoiltiin puulautasilta. Sisustus on skandinaavinen ja minimalistinen, kyseessä ei siis ole mikään kelohonkaravintola.

Illallinen alkoi keittiön tervehdyksellä. Siinä oli kivien päällä vähän silliä, riisikakkua ja niiden päällä jotain majoneesikastikkeita ja joku pieni lehdykäinen. Pöydän kesken jaettavaksi tarkoitettu annos oli aika hämärässä kohdassa pöytää ja niinpä ulkomaalaisen kolleegan lautaselle meinasi päätyä sillin sijasta kivi. Ei ehkä kuitenkaan niin hyvä idea tuo kivipeti ;)

Ei mikään erityinen keittiöntervehdys - etenkin jos valitsee lautaselta kiven

Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli kermainen savuahvenkeitto. Se tarjoiltiin trendikkäästi niin, että liemi tuli erikseen. Koko annos jäi harmillisesti haaleaksi, minusta keiton pitää olla kunnolla kuumaa. Lientä olisi minusta saanut olla enemmän. Maku oli kyllä erinomainen.

Ensin pöytään tuli kiinteät ainekset ja liemi kaadettiin päälle erikseen

Valmis keitto. Kuvassa näkyy, että aterimet olivat hyvin pitkävartisia

Toisena alkupalana oli tartar. Se oli maultaan varsin hyvä, mutta ehkä noin kolmen pienen haarukallisen kokoinen. Minusta annoksen pitäisi olla isompi.


Seuraavan ruokalajin nimi oli mukuloita maakuopasta. Se oli palanen hyvin pitkään haudutettua juuriselleria, jossa oli runsaasti jotain maustetta päällä ja mustaherukkaa alla. Juurisellerin suutuntuma oli erikoinen, en olisi sen uskonut olevan juuresta lainkaan. Mausta en tykännyt yhtään, annos oli minusta todella paha.

Hyh, miten pahaa

Ymmärtääkseni karjalanpiirakka on yksi ravintolan nimikkoannoksista. Se on laitettu täysin uuteen uskoon. Karjalanpiirakka on hajotettu komponenteiksi. Idea on minusta loistava. Makukin oli hyvä, mutta annosta olisi helppo parantaa. Olisin tosin toivonut, että palleron kuori olisi maistunut selvemmin rukiille ja että riisi ei olisi palleron sisällä ollut kuin liisteriä, jossa jyvät ovat menettäneet rakenteensa.

Karjalanpiirakka a la Finnjävel 

Upea ulkonäkö

Sitten olikin vuorossa pääruoka eli hevosen filettä ja lanttulaatikkoa. Liha oli todella mureaa, suorastaan suussa sulavaa, mutta aika vähäsuolaista. Suola tuli lisukkeista, pääosin liemestä ja sienistä, joita minusta oli liian vähän lihan määrään nähden. Etenkin lanttulaatikon määrä oli aivan olematon.

Hevosen filee lisukkeineen

Sitten olikin kahden jälkiruuan vuoro, joista ensimmäisenä tarjoiltiin Marjaana. Siinä oli maitosuklaahyytelöä ja päällä jonkinlaista minttusorbettia. Kuulostaa taivaalliselta, mutta oli aika vaisu esitys.

Marjaana

Viimeisenä tarjoiltiin uuniomenaa ja valkosuklaata. Se oli minusta aivan taivaallisen hyvää. Jos olin suurimman osan annoksista kohdalla miettinyt, että koko on liian pieni, niin tässä annoskoko oli juurikin hyvä.

Superkaunis ja herkullinen annos 


7 ruokalajin jälkeen tein kotona itselleni voileivän. Olen käynyt kokeilemassa muutamia fine dining paikkoja sekä Suomessa että ulkomailla, mutta se ei vaan ole minun juttuni. Pidän vähän ronskimmasta ruuasta ja reilummasta annoskoosta. Olen varmaan sellaisen maalaisranskalaisen ruuan tai bistroruuan ystävä.

Palvelu Finnjävelissä oli ystävällistä eikä mitenkään jäykistelevää. Miinuksena ehdottomasti se, että ateria kesti aivan kohtuuttoman kauan. Ehkä se johtui seurueen koosta, mutta ruokailu kesti kaikkiaan neljä tuntia. Tilassa kaikui pahasti, mikä hankaloitti keskustelua. 

Ehdottomasti plussaa siitä, että Finnjävelissa saa menun myös kasvisruokana. En kehdannut maistella entuudestaan tuntemattoman kolleegan lautaselta mitään, mutta hän piti kasviruuastaan paljon lukuunottamatta pääruokaa, joka oli karamellisoitu sipuli.

Tiimin kesken Finnjävel jakoi mielipiteet. Se oli toki mielenkiintoinen kokemus ja ulkomaalaisista kollegoista moni ei ollut syönyt suomalaista fine diningia aikaisemmin. Osan mielestä Finnjävel oli liian kallis, osa oli pettynyt, että eivät päässeet maistamaan poroa, kanttarelleja ja lakkoja. Minustakin kokemus oli kiva, mutta luulen, että tämä jää ainoaksi vierailukseni Finnjävelissä hinnasta johtuen. 

Keskiviikkona suuntasimme toimiston ulkopuolelle, jossa pääsimme nauttimaan ulkoilmasta ja kevyestä liikunnasta. Minä säntäsin heti lounastauolla ulös ihailemaan lumista maisemaa.

Niin kaunista!

Liikunnaksi oli valittu jalkapalloa ulkona jumppapallolta. Kävin oikein erikseen tiedustelemassa ohjaajalta, että onko hän nyt miettinyt tämän asian ihan loppuun saakka. Lumi tallaantuu liukkaaksi nopeasti, paikalla on ihmisiä jotka eivät ole ikinä tehneet lumessa mitään ja varusteet ovat sen mukaisia, kuten nahkapohjaiset buutsit :D 

Liikunnanohjaaja piti kiinni suunnitelmasta. Kovasti hauskaa tuntui porukalla olevan, mutta jestas meno oli välillä todella vaarallisen näköistä. Selvisimme vähäisillä vaurioilla: yksi kunnon mustelma poskipäässä ja yksi venähtänyt selkä. Minähän vetäydyin saman tien takavasemmalle tästä harjoituksesta, koska polveni eivät kestä liukastelua lainkaan.

Tässä on esimerkki pelitilanteesta. Liukkaudesta johtuen yleinen pelikuvio oli se, että yksi potkaisi palloa ja toinen palloa potkaissutta. 

Palloilun lisäksi tansimme myös kuntosalsaa hangessa. Siinä sitä on taas ulkomaan elävillä kotona kerrottavaa :D

8. marraskuuta 2016

Halloween 2016

Halloween on onnistuneesti vietetty. Vähän tuli hoppu järjestelyiden kanssa, mutta saimme juhlat kasaan. Kivaa oli jälleen! Pitkään pyörittelimme ajatusta jättää juhlat väliin, mutta olimme juhlien jälkeen niin tyytyväisiä, että tapasimme ystäviä rennossa höpsöttelyhengessä. Meillä kävi kylässä Elvis, pari isoa noitaa, lepakkotyttö, luurankopoika, pikkuvelho ja tulipoika.

Minä panostin Halloweenkoristelussa jälleen runsaaseen jätesäkkien käyttöön. Köh, köh... niillä on hyvä peittää ne huojuvat pinot, joiden perkaus ennen juhlia on epäonnistunut. Jätesäkkien ohella koristelun kulmakivenä ovat erilaiset pääkallot. Niitä onkin vuosien aikana kertynyt useampi. Pääkalloihin yleensä laitan sellaisen karkkisilmän. Jos olisin ehtinyt, niin olisin hankkinut pilailupuodista sen ihanan ällöttävän tekokielen.


Someajan bileissä oli tietenkin myös selfiepiste.


Hämähäkkejä

Jätesäkin ja hämähäkin alla piilottelee keittiön tilpehöörikasa eli törkynurkkaus

Tänä vuonna tarjoilun piti valmistua helposti ja nopeasti aikapulasta johtuen. Suolaisena tarjoilimme sormihodareita sekä saaristolaisnappeja. Saaristolaisnappien päällä oli lohimössöä ja chevreä aprikoosihillolla höystettynä. Olihan pöydässä toki perinteiset jättiläiset korvavaikutkin.


Elvis goes rasta

Makeana oli tarjolla karvapallero-otuksia, kummituksia, räkäleipiä ja paholaiskoiria. Juomana Halloweenperinteen mukaisesti odotettua Rotanpissaa.

Karvapallo-otukset eli tuunatut Fazerin Nami-munkit

Kummitukset
Digestivekeksi, valkosuklaa, vaahtokarkki ja syötävät silmät


Paholaiskoirat
Esikoinen teki Dronningholmin ohjeen mukaisia torttuja mansikkamarmeladilla

Paholaiskoira

Esiteinimme on sellaisessa vaiheessa, että häntä ei kiinnostanut pukeutuminen lainkaan. Fiilis vähän tarttui pikkuveljiin (harmi!) ja puvut jäi tänä vuonna kaapin pohjalle. Pienemmät pojat saivat kuitenkin poskeensa komeat vertatihkuvat arvet samalla reissulla, kun minä sain Halloween-maskeerauksen. Kummasti arpi poskessa nostaa juhlafiilistä. Hra Kepponen esiintyi jälleen P. Kallosena, mutta P. Kallonen on menettänyt suorastaan legendaarisen maineensa kaikkien pikkupoikien ykkösjahdattavana :( Aikansa kutakin. Ehkä P. Kallonen voi jäädä eläkkeelle. Näiden juhlien jälkeen tuntuu siltä, että tietenkin ensi vuonna juhlitaan jälleen.

Halloweenmeikki

Selfiepisteellä #kepposet

Kuopus - Toisessa poskessa arpi ja toisessa hämähäkinsetti

P. Kallonen

4. marraskuuta 2016

Hiljaisen viikon sisäinen blondius ja pokemonit

Viikon neljä työpäivää tuntuvat näin jälkikäteen menneen kuin yhdessä hujauksessa ja tämäkin päivä on jo puolessa välissä. Päiviä läpi taaplatessa ne ovat kyllä välillä tuntuneet todella pitkiltä. Koko viikon minua on vaivannut omituinen hartia-olkapääsärky. Se alkoi vasemmasta olkapäästä, siirtyi sitten oikeaan ja sieltä valahti oikeaan kyynärpäähän. Oikean hartian olisin voinut vielä ymmärtää, mutta että vasen ja kyynärpääkin. Päivittäin olen syönyt särkylääkkeitä ja yöksi lihasrelaksanttia ja venytellyt, kevyesti liikutellut ja miehellä hierottanut, mutta kipu ei meinaa hellittää millään.

Syksy ja talvi kohtaavat

Keski-ikäisen nivelrikkoisen pitää toimintakunnossa erinomainen fysioterapeutti. Minullahan oli tarkoituksena aloittaa kypsässä 40+ iässä käyttämään vihdoinkin kosmetologin palveluita, käymään erilaisissa kevyissä hieronnoissa, vahauttamaan karvoja jne. Jouduinkin sitten polvieni kanssa tilanteeseen, jossa rahat kannattaa ehdottomasti kantaa fysioterapeutille. Sujuva kävely on kuitenkin paljon tärkeämpää kuin vähemmän ryppyinen ja näppyinen naama ja karvaiset kintut.

Olisin laajentanut palveluiden ostamisen hartiaseutuun, mutta fysioterapeuttini on Aasiassa kongressissa. Lohdutuksena olen saanut kuvamateriaalia paikallisten Pokemon Go stoppien väkimäärästä. Laiha lohtu ;) Olen aivan varma, että tunnin fysioterapian jälkeen poistuisin taas kivuttomana paikalta kuin mitään vaivaa ei olisi ollutkaan. Mutta kerrottakoon, että fyssari oli bongannut Singaporessa aikuisia pokehunttaajia pokestopin läheisyydestä niin paljon, että ongelmaksi muodostunee se, että pääsee riittävän lähelle stoppia kerätäkseen sieltä tarvikkeet.

Tämä lauma ihmisiä seisoo pokestopilla napsimassa pokemoneja kiinni

Peltikolarin jäljiltä automme seisoo pajalla edelleen. Vaihdettavan oven lisäksi ovat jo kahdesti soitelleet aivan muista osista, jotka kaipaisivat vaihtamista. Lasku on kohta enemmän kuin viime kesäinen ulkomaanmatkamme. Olemme ajalleet uudella sijaisautolla, mikä on aiheuttanut pahaa autokuumetta. Minä niin haluaisin uuden auton! Tai ainakin uudehkon auton. Ajan tuossa järkyttävässä Kehä I ruuhkassa manuaalivaihteilla ja todellakin tarvitsisin automaattivaihteet ja mieluiten sellaisen adaptiivisen vakionopeuden säätimen.

Meinasin vetäistä herneen nenään aika pahasti, kun tajusin, että sijaisautossa oli kesärenkaat alla. Keskiviikkona oli aivan pakko jäädä kotiin lumisade-ennusteen takia ja hyvä oli, että jäimme. Samoin torstaista tuli etätyöpäivä, kun piti viedä auto renkaidenvaihtoon.

Kenties viikon kohokohta? Taivaallinen tiramisu

Vein auton renkaiden vaihtoon ja jätin avaimet ystävälliselle kassanaiselle. Hän lupasi soittaa, kun renkaat on vaihdettu. Soitto tuli ja kävelin huoltamolle. Rouva puuttui kassalta ja jouduin asioimaan jonkun herran kanssa. Herra saattoi hetken kuvitella joutuneena piilokameraan.

minä: Tulin hakemaan sitä sijaisautoani renkaiden vaihdosta. Sain soiton, että se on valmis.
herra: Saanko rekisterinumeron?
minä: Nyt täytyy tunnustaa, että ei ole aavistustakaan. En muistanut ottaa sitä ylös.
herra: *huokaisee* Minkäslainen auto se on ja kenelle jätit auton avaimet?
minä: Jätin autonavaimet mustatukkaiselle rouvalle, jonka hiukset oli poninhännällä ja jolla oli musta fleecetakki ja farkut, hyvin hoikka nainen. (Olisihan hänellä ollut ihan se nimilappukin, mutta mitenkäs se olennainen asia ei jäänyt mieleen). Auto oli sellainen harmaa.

Pääsi sisäinen blondius yllättämään :D Aika hämmentynyt olin tiskillä, kun tajusin, että minulla ei ollut mitään olennaisia faktoja asiasta, mutta kyllähän se auto sieltä takaisin löytyi.

Tänä iltana yritän laittaa hihat heilumaan ja aloittaa valmistelut viikonlopun Halloween-bileitä varten.

Mukavaa perjantaita!

31. lokakuuta 2016

Taidetta: pilkkuja ja isopyllyisiä naisia

Helsingissä on jälleen erikoisia taidenäyttelyitä menossa. Olen käynyt tutustumassa niistä kahteen.

Aloitetaanpas sunnuntaisesta reissusta. Menimme Hra Kepposen ja esikoisen kanssa katsomaan Yayoi Kusaman näyttelyä. Se herätti jo kotona kiihkeää keskustelua. Esikoinen googlaili hiukan Kusaman töitä ja oli joksensakin närkästynyt siitä, että pilkkujen piirtämistä pidetään taiteena. Hämmästys oli suuri, koska Christie's NY oli myynyt vuonna 2008 Kusaman teoksen viidellä miljoonalla. Mitä järkeä on maksaa miljoonia pilkuista?

Noh, täytyy sanoa, että olimme Hra Kepposen kanssa vähän samoissa mietteissä, vaikka meillä olikin enemmän perspektiiviä ymmärtää poptaiteen murtautumista taidemaailmaan ja taidekäsityksen uudistamista ja Kusaman itsensä brändäämistä mielenkiintoisella tarinallaan.

Louis Vuittonin näyteikkuna vuodelta 2012, jolloin LV julkaisi Kusaman kokoelman

87-vuotias japanilainen Yayoi Kusama on nuoresta pitäen kärsinyt hallusinaatiosta, depressiosta ja paniikkikohtauksista. Hän on terapoinut itseään piirtämällä. Kusama on maalannut mm. loputtomia verkkoja sekä päällystänyt esineitä kuten veneen fallossymboleilla. Hän on kuvannut itseään erilaisten pilkkumateriaalien ympäröimänä ja pilkuttanut itsensäkin. Pilkuttamista Kusama kutsuu häivyttämiseksi. Tunnetuksi hän tuli USA:n vuosinaan, kun poptaide teki läpimurron. Kusama palasi takaisin Japaniin 70-luvulla ja on asunut vuosikymmeniä mielisairaalassa jatkaen silti työskentelyään joka päivä. Kusama aikoo jatkaa pilkuttamista kuolemaansa saakka.


Kurpitsat ovat Kusaman lempiaiheita. Näin hän on kertonut ensikohtaamisestaan kurpitsan kanssa
”Se alkoi heti puhua minulle eloisasti. Se oli kasteesta märkä, sanomattoman houkutteleva ja aristeli kosketusta… Viehättävä ja hurmaava muoto lumosi minut. Eniten minua viehätti kurpitsoiden aulis vaatimattomuus.”


Kurpitsojen peilihuone

Peilin kautta otettu perheselfie fallossymboolien peilisalissa on ihan must :D

pilkkupallojen polku

Minä tykkäsin näyttelystä. Se oli virkistävän erilainen. Myös kohta 12v jaksoi katsoa sen hyvin eikä valittanut yhtään. Tästä teen sellaisen pitkälle menevän johtopäätöksen, että jopa esiteini piti näyttelystä.

Näyttelyyn liittyen kaksi Kusaman teosta on avoimesti nähtävillä kaupungilla. Toinen niistä on pallokankaisiin kiedotut puut Espan puistossa ja toinen on HAMin aulassa. Siellä on ollut alunperin aivan valkoinen huone, jota kävijät saavat häivyttää. Jokainen kävijä saa pilkkutarran, jonka voi käydä laittamassa haluamaansa kohtaan. Kannattaa käydä laittamassa oma pilkku teokseen.

Häivytys käynnissä 


Osataan mekin häivyttää "Kusama-Kepposet"

HAM /Tennispalatsi, Yayoi Kusama: In Infinity, jatkuu 22.1.2017 saakka. Liput 10/8€, lapset ilmaiseksi.
***

Edellisen taidekokemukset jaoin Kinttupolkujen Marikan kanssa. Kävimme Taidehallissa katsomassa ranskalais-amerikkalaisen naistaiteilijan Niki de Saint Phallen näyttelyä. Mainosten perusteella odotin näyttelyltä keveyttä, kuplivuutta ja hersyviä, pullean reheviä naisfiguureita. Kiersimme näyttelyn siinä järjestyksessä, että isopyllyiset naiset tulivat viimeiseksi. Silloin Nikin muu tuotanto pääsi yllättämään synkkyydellään. Nikin käsitys rakkaudesta, elämästä ja omasta arvostaan oli hyvin synkkä. Hänkin sai hoitoa mielisairaalassa, päätti myös jättää lapsensa puolisolleen, koska ei pystynyt yhdistämään taiteilijuuttaan ja äitiyttään eikä voinut elää ilman taidettaan.

Alkuvuosien teoksista oli esillä mm. päiväkirjanomaisia synkeitä tarinoita kirjoitettuna tauluille sekä ampumisteoksia. Niissä Niki sommitteli järkyttävän määrän rojua suurikokoiselle taululle ja sijoitti rojun sisään väripatruunoita. Sitten rojut maalattiin valkoiseksi ja sen jälkeen tauluun räiskittiin haulikolla ja väripatruunat purkautuivat satunnaisessa järjestyksessa. Teokset muuttuivat iloisemmaksi, kun Niki muutti Espanjaan ja ihastui Gaudin töihin ja erityisesti Park Güelliin. Niki päätti keskittyä oman vastaavan ulkoilmateoksensa luontiin ja niin syntyi Tarot Garden.

Pienoismalleja Tarot Gardenin suunnitteluun 

Tarot Garden suunnitelmia

Ne riemastuttavat naiset

Tämä näyttely ei puhutellut minua eikä tästä välttämättä ole parin vuoden päästä mitään muistikuvaa.

Taidehalli, Niki de Saint Phalle, jatkuu 20.11 saakka. Liput 10/7€, lapset ilmaiseksi.