8. toukokuuta 2023

Lomaterveisiä Pariisista

Tänä vuonna nuoriso sai valita perhelomakohteen ja he valitsivat pitkän viikonlopun Pariisissa. Hotellien ja lentojen hinnat ovat nousseet hurjasti, joten sain tehdä aika paljon hakua ennenkuin löysin budjettiin sopivan vaihtoehdon. Ensimmäistä kertaa ostin kaupunkimatkan valmismatkafirman kautta. Hieman arveluttanut huoneistohotellikin osoittautui mainioksi.

Näkymä hotellin kattoterassilta

Olemme kävelleet hurjia määriä. Minä joudun välillä käyttämään metroa, koska polveni eivät pysy nuorison mukana. Tosin polveni eivät tykkää metrostakaan runsaiden portaiden vuoksi. 

Louvressa olemme jo vierailleet. Poikiin teki Mona Lisaa suuremman vaikutuksen se köysin ohjattu jonotusjärjestelmä lähemmäs taulua. Tänä iltana on vuorossa Eiffel. 



Kahvilat ovat tarjonneet nuorisolle ruokaelämyksiä. Yksi ruuan ruuanlaadusta tunnettu bistro on saatu mahdutettua matka budjettiin ja se oli elämys. Ennakkoluulottomasti yksi pojista valitsi kokonaisen hummerin. Pariisissa koko kolmen ruokalajin ateria maksoi vähemmän kuin hummeri Suomessa. 

Hummeria ja pastaa

Kivaa alkanutta viikkoa. Meillä seikkailu Pariisissa jatkuu vielä hetken. 


16 kommenttia:

  1. Hurmaava maisema kattoterassilta 💙 Mahtava juttu että syöminen oli edullista. Hummeri hieno valinta! Kun ei vaan tottuisi siihen niin että sitten haluaa aina Suomessakin tilata sitä 😀 Menikö se ranskankielinen puhelusi hyvin? Kyllä varmaan, j'en suis sûre. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäänee hummerit koti-Suomessa ainakin ravintolassa syömättä. Kaupan pakastealtaasta niitä saa suht edulliseen hintaan. Kaverini kanssa teimme niistä reilu vuosi hummeripastan oikein pitkän kaavan mukaan ja se oli aivan yhtä hyvää kuin tuo Ranskassa saamamme - hummerit tosin pienemmät.

      Ranskankielinen puhelu meni hyvin, vaikka ravintolan taustameteli häiritsikin sitä. Hotellivirkailijaa pyysin vielä varmistamaan, että meillä on varaus, kun ravintolaan oli matkaa. Minulla on tosi lyhyt sukunimi ja kansainvälisen kuuloinen etunimi - helpottaa kummasti. Äitini oli tyttönimeltään Vääränen - sen tavaaminen olisi ollut tuskaisaa :D

      Poista
  2. Sinä ja Repolainen osaatte tosiaan yllättää jutuissanne! Koskaan ei tiedä mistä maasta kuvia näytetään, kun tulee kurkistamaan :)
    Kyllä minäkin hämmästyn jo kuvankin perusteella tuosta jonotuksesta.
    Mukavaa loppulomaa, ellette ole jo ehtineet palailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on yli 20 vuotta edellisestä Louvren vierailusta. Kävijöitä oli runsaasti silloinkin, mutta ei todellakaan noin paljoa. Museoon pääsi, kun ilmaantui paikalle ja osti lipun. Nykyisin liput pitää ostaa useita päiviä aikaisemmin.

      Kotona ollaan taas ja lounaalla on taas edullinen mikrokeitto ;) eikä ole leivostakaan enää jälkiruuaksi :( Bac to basics.

      Poista
  3. Hei!
    Ootteko yhtään ajatelleet miten nämä piipahdukset maailmalla ja ilmastonmuutos sopivat yhteen. Ja niistä hehkuttaminen täällä somessa saa monet muutkin haluamaan maailmalle. Kerrannaisvaikutus on siis moninkertainen.
    Terv. Maisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt usein ja paljonkin. Hiilijalanjälkeni olisi suomalaisittain hyvin kohtuullinen ilman lentoja. Lentämisen hiilijalanjälkeni saattaa olla jonain vuotena yksistään isompi kuin muusta olemisestani muodostuva hiilijalanjälki. Tunnen asiasta huonoa omaatuntoa.

      Matkailu on ollut minulle hyvin tärkeä asia elämässäni. Olen paljonkin miettinyt, että miten voisin tehdä siitä ekologisempaa. Minulle sopisi hyvin junamatkailu ja olisihan automatkailukin lentomatkailua ilmastoystävällisempää.

      Minä voin helposti säästää vaatteissa ostamalla tosi vähän ja kierrättämällä, lisätä kasviruokaa, laskea asunnon lämpötilaa, säästää sähköä ja ajaa autolla mahdollisimman vähän ja käyttää julkista liikennettä. Noissa asioissa säästäminen sujuu mallikkaasti, koska ne eivät ole minulle samalla lailla tärkeitä kuin matkailu. Matkailu on akilleenkantapääni. En usko, että pystyn tässä kohtaa sellaiseen edelläkävijyyteen, että lopettaisin lentämisen kun niin moni muu sitä vielä jatkaa. Minulla on asiaan keskipitkän tähtäimen suunnitelma. Siinä vaiheessa, kun matkustamme miehen kanssa kahdestaan kasvatan juna- ja automatkailun osuutta. Toiveena olisi matkustaa vähemmän, mutta olla kohteessa pidempään.

      Poista
  4. Oih... eihän teidän perässä edes pysy!! Upea perhepyrähdys.... meidän juniori kihlattuineen sinne viikon kuluttua, kun on hieman pidempi viikonloppu!!
    Olipa edullinen ruokakokemus - meillä Champs Elyseen kupeessa kävi nolosti...
    jouduimmekin ottamaan snackkimme ulos, sillä tuoli paikat 5henkiselle perheelle olivat reilusti yli budjetin.... hih... ja myyjätär kiukkuinen kun oli jo likastanut 5 lautasta... ja joutuikin pakkaamaan ne sitten kääröihin. Ihania muistoja nostatat...
    "Nälkäisenä" odotan lisää... sun polvet ei taida myöskään tykätä rapputreenistä Eiffeliin? Ihanaa seikkailun jatkoa - teillä on upea perhe!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen riistohinnoittelusta maksanut oppirahat Milanossa siinä hienossa ostoskeskuksessa Duomon vieressä. Sen jälkeen olen aina muistanut katsoa hinnat. Pariisissa oli Tuiliersin puiston viereisessä kahvilassa jäätelöä 9€ pallohintaan tarjolla. Se oli aika lailla tarjoustuote siihen verrattuna, että Dubaissa rantabaarissa lasillinen appelsiinimehua maksoi 25€. Onneksi en langennut kumpaankaan.

      Näin paljon vaivaa sopiva ravintolan löytämiseen. Olin niin onnellinen, kun valinta osui hyvään paikkaan. Minulla oli katsastettuna toinenkin edullinen ketjubistro, mutta sinne emme sitten ehtineetkään.

      Polvillani ei kyllä rappustreeneihin kyetä. Viime syksynä en meinannut edes kyetä kävelemään Lissabonin reissulla. Tällä reissulla jalat olivat keskivertoa paremmassa kunnossa. Miehenikin oikein ihmetteli, että kuinka hyvin pärjäsin. Meillä erityisesti esikoinen ja keskimmäinen tykkäävät kävellä kaupungilla, he toki harppovat aikamoista vauhtia, mutta voivat sitten jossain sopivassa kadunkulmassa plärätä kännyköitään odotellassaan minua :)

      Pariisi oli sellainen kohde, että siitä tykkäsi koko perhe.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos :) Täällä ollaan jo kotona, pää täynnä ihania muistoja.

      Poista
  6. Ihanaa seikkailun jatkoa ja innolla odotan lisää raporttia. Pariisi on nimittäin kaupunki, jossa en ole vielä käynyt. Mietin, että jos jättäisi kesän Miami reissulta Disney hommelit pois ja menisi joku kerta Pariisin Disney Worldiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan jo kotona. Matka oli erittäin onnistunut ja pojat tykkäsivät Pariisista todella paljon. Kirjoittelen Pariisista varmaankin vielä ihan useammankin postauksen.

      Miamista Orlandoon ajaa 3,5t. Siinä menee helposti lomasta useampi päivä huvipuistoiluun. Koska jos sinne saakka ajelee, niin kannattaisihan se tsekata sekin huvipuisto, joka tarjoilee parhaimmat Harry Potter hommat.

      Me emme käyneet Pariisin Disneylandissa lainkaan. Meidän pojat eivät ole Disney-innokkaita. Heitä ei Aku tai Mikki kiinnosta juurikaan. Meillä osa ei myöskään ole huvipuistovempaimista innoissaan. Jonottamista inhoavat kaikki :) Tein etukäteen matkabudjettia ja päivä viidelle Disneylandissa oli minusta todella kallis. Liput noin 100€ per nenä, ruokaa ja juomiin koko päiväksi budjetoin 60€ per nenä ja liikkumisiin 20€ per nokka. Päivän hinnaksi olisi tullut 900€. Pojatkin sanoivat tässä kohtaa, että pudotetaan Disneyland pois. Halvin näkemäni lippuhinta on noin 70€ arkipäivänä alkuviikosta, mutta niitä ei ollut saatavilla meidän matkan ajankohdalle, koska ranskalaisilla oli maanantaina vapaapäivä.

      Poista
  7. Ah, Pariisi on niiiiiin ihana paikka. Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
  8. Oi, Pariisi - niin ihana kaupunki! En ole nyt vuosiin käynyt mutta hauskoja muistoja vaikka kuinka monia reissuilta. Minun aina huvittaa se kun itse en puhu ranskaa ja kysyessäsi englanniksi " Puhutko englantia?" saat vastauksen "Oui" ja sitten jatketaan lausetta taas ranskaksi. Mutta aina olen kyllä pärjännyt.

    Louvre on paikka, jossa voisi viettää aikaa vaikka yhden päivän. Muistan itse kun näin Mona Lisan "tuossako tuo taulu nyt on? miten se on noin pieni?" Ranskalainen keittiö on mieleeni. Jään odottamaan lisää Pariisi juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisi on kyllä ihana. Ensimmäistä kertaa olin siellä keväällä ja minusta Pariisin on silloin parhaimmillaan.

      Pariisilaisten englannin taito on ensimmäisen vierailuni ja tämän viimeisimmän matkan välillä kohentunut huimasti ja jopa palvelun tasokin on kohonnut :) Pärjään nykyisin paremmin Pariisissa kuin nuorena naisena, jolloin osasin ranskaa.

      Louvre ei kuulu minun museosuosikkeihini, vaikka toki hieno onkin, minun lemppari Pariisista on d'Orsey.

      Poista