12. toukokuuta 2023

Kirsikankukkien juhlaa

Kun asuimme Japanissa tutustuimme hanamiin eli kirsikankukkajuhlaan. Japanissa sitä vietettiin monin eri tavoin. Osa tuli paikalle ammattitasoisen kuvausvälineistön kanssa ikuistamaan kukintaa monena päivänä, osa tuli perheen kanssa kävelylle tai piknikille, osa tuli työkavereiden tai ystävien kanssa laulamaan karaokea, syömään ja juomaan. Osalla saattoi olla kukinta-ajalla joka ilta joku meno nauttimaan kirsikankukkien kauneudesta. Kirsikkapuiden kukinta-aikaan Japanissa on todella kaunista, ne vähän kehnommatkin alueet näyttäytyvät hetken aikaa upeina.

Mieleenpainuvimman hanamijuhlan vietin työkavereitteni kanssa paikallisella Aoyoman hautausmaalla. Siellä on todella komeat kirsikkapuut. Hautausmaalla ei käyttäydytty hanamin aikaan mitenkään hillitysti. Sinne tuotiin karaokelaitteita, runsaasti alkoholipitoisia juomia, eväitä ja pizzaravintolan mopolähetit ajoivat sinne pizzoja jatkuvana jonona. Ilta jatkui hautausmaalla yleensä myöhään aamuyöhön tai siihen saakka, kunnes aamun ensimmäiset metrot ja junat kulkivat. Työporukoilla saattoi olla tapana lähettää porukan juniorit jo lounaalta varaamaan paikkaa ja järjestelemään laitteisto kuntoon.

Valkoiset kirsikkapuut kukkivat tokiolaisessa puistossa vuonna 2001

Suomesta tulleet vieraat ehtivät juuri hanamin loppuun Tokioon

Jäin kaipaamaan hanamia Japanista. Meni muutama vuosi ja kuulin, että Roihuvuoressa on kirsikkapuisto. Kaupunki, japanilaistaustaiset yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt ovat rakentaneet sen yhteisvoimin. Puistossa vietettiin joka kevät hanamijuhlaa. Siitä tuli meille moneksi vuodeksi jokakeväinen perhejuhla.

Esikoisen kanssa kirsikkapuistossa kevällä 2012

Keväällä 2014 Roihuvuoren kirsikkapuistossa vietettiin seitsemättä hanamijuhlaa. Myyntiin oli tullut japanilaisia limuja, joiden erikoisuutena lasikuula, joka pitää painaa korkilla alas. Nämä olivat tuolloin hankalasti saatavia ja pojathan innostuivat limuista hirmuisesti. Tuona vuonna kevät tuli aikaisin ja hanamijuhlan aikaan ei ollut yhtään kukkaa jäljellä.

Japanilaisia limuja, yakitorivartaita ja sushia. Koko perhe kovasti innoissaan :)

Kirsikkapuiden kukintaa vuonna 2015

Taas ollaan ruuan ja limujen äärellä :)

Pölhöläiset hanamijuhlissa <3

Kun pojilta loppui kiinnostus kirsikkapuistoon ja hanamijuhlaan, jatkoimme Hra Kepposen kanssa käymistä siellä kahdestaan. Monelta vuodelta on kertynyt hurmaavia kuvia.

Vuosi 2018 on ollut hyvä kukintavuosi

2016 olen varmaankin kuvannut järjestelmäkameralla, kun sen vuoden kuvat ovat vieläkin kukkakuvien parhaimmistoa

Keväällä 2020 löysin toisen ihastuttavan kirsikankukkakohteen Alppipuiston. Aloin käymään mahdollisuuksien mukaan molemmissa paikoissa. Kukkahulluus tuntuu lisääntyvät ikävuosien mukaan.

Alppipuisto keväällä 2020

Alppipuisto 2020

Viime keväänä ystäväni otti keskimmäisestä rippikuvia Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Suosikiksi eivät nousseet kukkaisat kuvat vaan kuvat jossa poika poseeraa rouheaa kalliota vasten ja kakkoseksi poseeraukset koulun portailla.

Vähän hempeämpi rippikuva

Kirsikankukkien ihailusta on muodostunut minulle vahva perinne. Siihen liittyy ihania muistoja Japanista, pojista innokkaina tohottajina kuulalimsoineen hanamijuhlissa ja nyt viimeisimpänä keskimmäisen rippikuvaus. Eikä pidä tietenkään väheksyä kukinnan kauneutta. Näin sitä muuntautuu pikkuhiljaa todelliseksi keski-ikäiseksi, joka innostuu kukista ja muistelee menneitä. Jos olen joskus nuorempana sanonut, että tälläisessa tilanteessa minut saa viedä saunan taakse lopetettavaksi, niin perun nuo puheet! Kävin tällä viikolla pikaisesti ihailemassa Roihuvuoressa kirsikan kukkimista ja nautin joka sekunnista siellä! 

Kaikki kukat eivät ole vielä auki ja näytti siltä, että tänä vuonna osassa puita olisi hieman vähemmän kukkia. Muutama puu kukki todella näyttävästi. Säähän oli eilen mitä parhain kirsikankukkien ihailuun.

Bongaatko kukkia? 

Alla olevat kuvat otettu torstai-iltana 11.5. Hanamijuhlaa vietetään Roihuvuoressa 20.5, lisätietoja https://www.roihuvuori.fi/hanami/





Mukavaa perjantaita ja äitienpäiväviikonloppua!

12 kommenttia:

  1. tänä vuonna en ole ehtinyt (vielä) bongaamaan kirsikankukkia missään muualla kuin muiden kuvissa :(
    Aikaisempi työmatkani kukkivassa jokirannassa kun on vaihtunut kyitä kuhisevaan metsätiehen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen intassa ihmetellyt käärmekuviasi. Sinä taidat saada viikossa saman verran käärmebongauksia kasaan kuin minä viidessä vuodessa. Samaan aikaan aika mielenkiintoista mutta pikkaisen kanhevaa.

      Poista
  2. Mikä ihanuus tuo kirsikankukkien paljous ja kauneus! Ihan just äsken sanoin puolisolle että pitäisi joku vuosi vihdoin käväistä Roihuvuoressa paikan päällä kokemassa hanami. 🌸🌸🌸 Hurmaava rippikuva 🌸 Ajatella että olette asuneet Japanissa! Hieno postaus, arigato 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti käydä Roihuvuoressa, mutta kannattaa varautua myös siihen, että siellä on paljon muitakin liikkeellä. Mina onnistuin käymään sellaisessa välissä, että ei ollut mikään hirveä tungos, vaikka ihmisiä olikin runsaasti liikkeellä.

      Me olimme molemmat Japanissa töissä vuosituhannen alussa. Minä nautin todella paljon. Minulle sattui kivat tiimikaverit ja kulttuurin ja ruuan harrastajana oli paljon kaikkea uutta ja erikoisempaa koettavaa.

      Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Viime vuonna kävin Roihuvuoressa katsomassa kirsikankukkia, mutta tuolloin oli todella kylmä sää eikä jääty istuskelemaan puiden alle. Sun torstaina ottamien kuvien perusteella kukinta on nyt todella runsas. Kun sääkin on näin mahtava, niin toivottavasti ehtisin viikonloppuna käymään paikan päällä.

    Toinen ihana asia näin keväällä ja kesän korvilla on omenapuutarhat, joissa on myös ihanat kukinnat. Niitäkin käyn usein katselemassa, jos vain mahdollista.

    Kiitos tästä kauniin herkästä postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roihuvuoressa oli käydessäni kukinta hieman epätasaista, mutta kuten kuvista näkyy oli joukossa todella runsaasti kukkivia puita. Minä käyn ihan joka vuosi katsomassa kirsikkapuiden kukintaa, välillä parikin kertaa. Itä-Helsinkiläisenä minulla on noin vartin ajomatka Roihuvuoreen ja 20min Alppipuistoon.

      Minun on pitänyt mennä omenapuutarhaan katsomaan kukintaa, mutta en ole vielä kertaakaan ehtinyt. Tai sitten en ole viitsinyt allergian takia lähteä ajelemaan mihinkään pidemmälle. Toivelistalla se on tänäkin vuonna. Meillä on taloyhtiössä pihoilla jonkin verran omenapuita, joten pienen bongauksen pystyy tekemään helposti.

      Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Rakastan kirsikankukkia, niissä on jotain taianomaista ja lumoavaa! Pitääpä mennä tsekkaamaan Roihuvuoreen! Ihanaa äitienpäiväviikonloppua ja valmiina herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikankukat ovat ihania! Meillä itä-helsinkiläisillä on sellainen etuus, että Roihuvuoreen on helppo piipahtaa, eikä se Alppipuistokaan ole kaukana.

      Toivottavasti sinulla on ollut kiva äitienpäivä! Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Ovat kyllä kauniita! Meillä on kotona yksi pieni, valkokukkainen kirsikkapuu, joka on kukkiessaan hieno sekin, mutta näyttävämpäähän se on, kun niitä on monta suurta. Omenapuut ovat myös tosi nättejä täydessä kukassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roihuvuoren kirsikkapuisto on hieno kohde, kun niitä puita on niin paljon. Mutta onhan yksittäinen, pienempikin puu ilo silmälle. Meillä ei ole omalla pihalla ei kirsikka- eikä omenapuutakaan. Taloyhtiön pihalla on muutama molempia.

      Omenapuut ovat kukkiessaan todella kauniita.

      Poista
  6. Ihana kirsikankukka postaus ja hauskoja nuo kuvat teidän Japanin vuosilta. Itse olen monena vuonna ollut mukana Roihuvuoren Hanami-juhlassa mutta on myös niitä keväitä kun olen tehnyt sinne jo varaslähdön kuten tänä vuonna. Roihuvuoren juhla on minusta aina hyvin järjestetty ja mukavaa, että paikalla on myös japanilaista kulttuuria. Yritän aina bongailla shiba-koiria, joita muuten näkee Suomessa melko harvoin mutta Roihuvuoreen niiden omistajat tulevat kyllä kirsikankukkia ihailemaan.

    Alppipuistossa puista on huomattavasti vähemmän mutta kaunis on niiden kukinta kun sattuu parhaaseen mankai aikaan. Valitettavasti ne iso kirsikkapuut, jotka olivat lähellä oopperaa poistettiin muutamia vuosia sitten. En vieläkään ymmärrä miksi koska tuo pieni puisto oli valtavan kaunis aina kukkimisen aikaan. Hyvä idea ottaa rippikuva kirsikkapuu juurella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Alppipuistostako on hakattu pois ne isot ja komeat kirsikkapuut siitä "amfiteatterin" ympäriltä? Ymmärsinkö nyt oikein? Ne kukkivat upeasti.

      Roihuvuoren hanami on kiva juhla, jonainen vuonna alkoi kyllä olla jo liian suosittu. Kävijöitä oli niin paljon, ettei enää meinannut löytyä vapaata paikka piknik filtille. Tokihan tapahtuman suosioon vaikuttaa kovasti sää ja myös sekin, että onko kirsikankukkia jäljellä enää juhlapäivänä.

      Poista