21. marraskuuta 2021

Leivonnaisia A:sta Ö:hön

Tässä eräänä päivänä keskustelimme leivoksista ja leivonnaisista. Kehuskelin jälleen asiantuntijuudellani, toki vain maisteluasiantuntijuudellani. Leivontarepertuaarini on aika rajoittunut. Todennäköisesti onnistuisin monessakin kotileipurille tarkoitetussa ohjessa, mutta aikani ei ole riittänyt leivontaharrastukseen eikä vyötärön ympäryskään oikein sallisisi sitä. Tästä kokemusasiantuntujuudesta heräsi pieni aakkoshaaste. Olin nimittäin aika varma, että jokaiselle aakkoselle poislukien x,z, q, y, ä ja ö on olemassa jokin leivonnainen, jota olen maistanut. Lisäksi haaste pitäisi suorittaa googlaamatta, omaa valokuvakansiota saa selailla. Ensisijaisesti leivonnaiseksi pitäisi löytää jokin Suomeen ja suomen kieleen vakiintunut termi. Vasta toissijaisena voi listata ranskalaisia leivonnaisia.

Noh, mitä luulette, että kuinka kävi?
Löytyikö jokaiselle aakkoselle maisteltu leivonnainen?

A - Aleksanterin leivos
Vaaleanpunainen Aleksanterin leivos on ollut vuosikymmenien ajan konditorioiden vakiotavaraa, aloitettiinhan sen valmistaminen Suomessa jo 1800-luvun alussa. Leivos on nimetty Venäjän keisarin Aleksanteri I mukaan. Tykkään Aleksanterin leivoksista, mutta harvoinpa niitä tulee tällä hetkellä lautaselle valittua, itse en ole kokeillut ikinä niiden valmistamista.

Kuva lainattu https://marian.fi/


B - Baklava
B-kirjaimen vaihtoehdoistani uusin tulos on baklava. Lähiostarillani on kauppa joka myy joka päivä yli kymmentä, jopa kahtakymmentä, eri sorttia baklavaa, joten lasken sen Suomeen vakiintuneeksi. Minulla oli 90-luvulla työkaveri, jonka juuret olivat Palestiinassa ja hän perehdytti minut baklavan saloihin ja jäin koukkuun. Baklava on filo-taikinasta valmistettu leivonnainen, jossa käytetään pähkinöitä filotaikinakerrosten välissä ja reippaasti siirappia. Omassa suosikissani on pistaasia. 

 
Synttärijuhlieni baklavat

B on yllättävän vahva herkkukirjan, B:llä alkaa suosikkikakkuni eli Britakakku sekä yksi appeni suosikkileivoksista eli Budapest leivos.

C - Charlotte Russe
Kun minä olin teini-ikäinen, niin Charlotte Russe oli muotia. Tein Charlottea kotona juhliin ja joskus ihan vaan viikonlopuksi. Omiin ylioppilasjuhliini tein Fazerin kakkujen lisäksi kolme Charlottea. Alkuperäisen ohjeen, jota olin tosin hieman parannellut, olin ottanut jostain naistenlehdestä yläasteikäisenä ja se oli Dingon Neumannin äidin ohje. Kaikenlaista arvottomaksi muuttunutta informaatiota ihmisen päästä löytyykin. Todennäköisesti en ole tehnyt enkä myöskään syönyt Charlotte Russea kertaakaan lakkiaisteni jälkeen. 


Kuva https://www.meillakotona.fi/reseptit/charlotte-russe-vadelmataytteella

D - Donitsi
Donitsit kuuluvat meillä lähinnä vappuun. Aika harvakseltaan niitä tulee ostettua ja vielä harvemmin tehtyä, vaikka olenkin hankkinut donitsivuuan, jossa niitä voi valmistaa ilman kuuman öljyn kanssa tuhertamista.


Kotitekoisia donitseja vappuna 2018

E -  Éclair
Oi nam nam! Onton leivonnaisen sisällä on kermavaahtotäyte ja päällä suklaata. Ainakin Ranskassa nämä ovat taivaallisia. Éclair-leivoksista on tehty säilyviä tehdasversiota ja niistä ja oikeista Èclareista ei voi puhua samana leivonnaisena.

F - Financier
F-kirjain oli hirvittävän vaikea. Jouduin tässä kohtaa googlaamaan suosituimmat ranskalaiset leivonnaiset ja sieltä listalta löytyi Financier. Se on ulkoisesti aika vaatimattoman makuinen neliskanttinen kakku, mutta maku on erinomainen ja siinä maistuu selvästi mantelijauho ja ruskistettu voi.


 

G - Galette
Tuskainen kirjan G. Tokihan kakku on ranskaksi gateau ja olisin ehkä voinut kuitata tämän vaikka gateau au chocolatella, mutta valintani on galette. Galette on ronskin näköinen piiras, yksi tunnetuimmista versioista on omenoista tehty galette. Se on nopeampi ja helpompi kuin toinen ranskalainen klassikko omenapiiras tarte tatin. Galetteja on myös suolaisia, kuten sipulista tehty. Tunnetuinta galettea, galette des Rois, en ole ikinä maistanut. Se on ranskalainen loppiaisen herkku. Nimi viittaa kolmeen tietäjään, jotka tulivat antamaan lahjoja Jeesus-vauvalle. Loppiaisherkussa on kansi ja sisällä mantelitäytettä sekä sisälle piilotettu tietäjä figuuri, jonka löytäjälle on jotain hyvää luvassa. Liekö samaan tyyliin naimaonnea kuin joulupuurosta mantelin saaneelle.

H - Hunajakakku
H-kirjaimen kohdalla alkoi vaikeudet. Pakko myöntää jouduin googlaamaan hunajaleivonnaiset. Hunajakakku yhdistyy mielessäni kaupan teolliseen tuotantoon, en ole ikinä syönyt kotitekoista hunajakakkua enkä konditorian hunajakakkua. Ei teollisessa hunajakakussa ole mitään vikaa, mutta itse valitsen kaupasta jotain muuta. 


 I - Ei mitään leivonnaista
Voihan I-kirjan. Ei tullut mitään mieleen eikä edes googlaamalla löytynyt yhtään I:llä alkavaa leivonnaista. Hämmentävää. Tuleeko sinulle mieleen joku I-leivoinnainen?

J - Joulutorttu
Vuoden ensimmäiset uunista tulleet jouluturtut ovat niin herkullisia! Joka joulu leivotaan poikien kanssa torttuja. Esikoinen on erityisen näppärä torttuhommissa.
 

 
Jouluun 2019 joulutorttuja

K -Köyhät ritarit
Hra Kepponen tekee usein jälkkäriksi köyhiä ritareita, ne ovat koko perheen herkkua.

Nämä köyhät ritarit ovat monen vuoden takaa ravintolasta. Annos maksoi vuonna 2013 10,40€ ja olin ihan samanlainen kuin meidän esikoisen tekemät. Olisin odottanut ravintola-annokselta jotain ekstraa.

L - Laskiaispulla
Meidän kuopus on pienestä pitäen rakastanut laskiaispullia. Hän pitkään luuli, että oikea nimi oli LAISKIAISpulla :) Joskus lopputalvesta pojalle tuli suru laskettelukeskuksessa, kun laiskiaispullakausi olikin päättynyt. Ihan kohtuuntonta. Minäkin tykkään laskiaispullista hurjasti. Olen sillä lailla joustava henkilö, että tykkään sekä mantelimassa- että hillotäytteestä. 

Työpaikalta sai aikoinaan ostaa näin upeita ja todella hyviä laskiaspullia

 

M - Mokkapala
M-kirjan on varsinainen leivonnaiskirjain! Valitsemani mokkapalan lisäksi heti mieleeni tulivat munkki, mustikkapiirakka, mansikkakakku, macaron, mille fleur. Keskimmäisen ja kuopuksen suosikki on mokkapalat ja meillä tehdäänkin niitä usein. 

Viime ystävänpäivän mokkapalat

N - Nutellakakku
N-kirjain osoittautui hyvin vaikeaksi. En tiedä, että onko nutellakakku varsinaisesti suomen kieleen vakiintunut termi, mutta muuta en keksinyt. Kolmen aineksen nutellakakku oli varsinainen nettihitti, meillä sitä ei ole kokeiltu. En ole itseasiassa leiponut mitään nutellasta, joskus olen laittanut pullien väliin nutellaa, banaania ja kermavaahtoa. 

Ystäväni versio nutellakakusta

O - Omenahyveleivos
Lapsuuteni suosikkileivos. Sain lapsena siedätyshoitoa ja pistoksen jälkeen oli mahdollista saada kahvilassa leivos tai kiiltokuva-arkkeja. Valitsin aina omenahyveen.


P - Pulla
P-kirjan on myös varsinainen herkkukirjan profiteroles, pecan pie, pavlova, pekaanipähkinäviineri - kaikki suuria herkkujani! Meidän koko perhe rakastaa pullaa. Mökkipaikkakunnalla on leipomo ja tärkeä rituaali mökkeilyssä on ostaa sieltä kotipullaa.

Pulla on sellainen lohtuherkku. Koti on täydellinen turvapaikka, kun siellä tuoksuu tuore pulla. Pitäisi ehdottomasti leipoa pullaa useammin! 

Ulkomainen vaihtoehto P-kirjaimelle olisi profiteroles. Ne ovat ranskalaisia tuulihattuja, joiden sisällä on jäätelötäyte ja päällä suklaakuorrute. Ravintoloissa jälkiruoka-annokseen saatetaan kaataa suklaasulaa päälle. Tämä vie muistot minun ja Hra Kepposen Pariisin matkaan. Hra Kepponen tilasi jälkiruuaksi kivassa ravintolassa profiterolesit ja tarjoilija tuli kuparipannun kanssa kaatamaan suklaasulaa annoksen päälle. Tarjoilija sanoi Hra Kepposelle, että ilmoittaa kun hänen tulee lopettaa suklaasulan kaataminen. Arvatkaa kummalta loppui kantti suklaasulan kaatamisen suhteen ensin? Hra Kepposelta vaiko tarjoilijalta? No, tarjoilijalta tietenkin ;) Ihan riittävästi sai Hra Kepponen suklaasulaa annokseensa kuitenkin

 
Vuosi sitten keskimmäisen leipomat pullat


R - Runebergin torttu
Minä tykkään Runebergin tortuista! Kyllä ne kuuluvat helmikuuhun erottomattomasti. Helmikuu on yleensä hyvä kuu, silloin on talvista ulkoilusäätä, laskiaispullia ja Runebergin torttuja. Muu perhe ei Runebergin tortuista erityisemmin piittaa, joten niillä tulee herkuteltua töissä tai kahvilassa jonkun ystävän kanssa.


S - Sitruunakakku
Sitruunakakku on kuivakakkujen klassikko. Aika harvoin teen kuivakakkuja itse, nekin vähät kakut ovat yleensä Pätkiskakkuja, koska perhe ei erityisesti arvosta kuivakakkuja. Minähän tykkään tietenkin niistäkin. Oma suosikkini on perinteinen tiikerikakku.

Koska joulu on kohta ovella annan S-kirjain vinkin jouluun ja se on saksalainen joulupulla stollen. Olen viime vuosina ihastunut kuvasti stolleniin. Meillä on ollut niitä töissä. Netti on täynnä erilaisia stollen-reseptejä, mutta stollenin makuun pääsee helposti Lidlin hyllyn kautta.

 

T - Täytekakku
Minun lapsuuteni juhlaherkku oli ehdottomasti täytekakku. Sokerikakkupohja kostutettiin laimennetulla kahvilla, väliin tuli mansikkasurvosta ja kermavaahtoa, päälle kermaa. Koristelut olivat marja-aikaan marjoja ja talvisin säilykehedelmiä. 

Työpaikan pullapiiriin on joku leiponut kokonaisen täytekakunkin.

U - Uunijäätelö
U-kirjain oli myöskin vaikea. Sitten muistin uunijäätelön. Uunijäätelöä tein ennen lasten syntymää ruokavieraille. Minun uunijäätelöni valmistui siten, että pohjaksi tuli ohut sokerikakkupohja tai hätätapauksessa kaupan valmis kakkupohja. Kakkupohjanpäälle tuli säilykehedelmiä ja pakastevadelmia, sen päälle jäätelöä isoina paloina ja koko komeuden päälle marenkivaahto. Systeemi uuniin hetkeksi ja heti syömään. 

V - Viineri
Viinereistä tulee mieleen ensimmäinen hotelliyöpymiseni Tukholmassa. Olin ala-asteella ja olin yöpynyt muutamassa hotellissa siihen mennessä. Hotellimme Tukholmassa oli minusta todella upea ja aamiaispöydässä oli viinereitä! Elämäni ensimmäiset aamiaisviinerit - mikä taivas!

Yleensä valitsen pullan viinerin sijasta. Suosikkiviinerini on perinteinen vaniljaviineri.

 


Kuvan viineri Vaasan

W - Whoopie
Olen syönyt elämässäni yhden ainoan whoopien. Whoopiessahan on kaksi pulleahkoa suklaakeksiä, joiden välissä on makea täyte. Tämähän kuulostaa dominokeksiltä, mutta keksit ovat isommat ja täytettä on enemmän. Ensimmäinen whoopie ei ollut rakkautta ensi maistolla, whoopie oli makuuni liian makeaa.

 
 
Tykkään melkein kaikista maailman leivonnaisista. "En syö"-listallani on kaikki punapapua sisältävät leivonnaiset, joihin olen törmännyt lähinnä vain Japanissa. Muutamia leivonnaisia on, joita en yleensä itse osta tai valmista ja saatan jättää syömättäkin. Niitä on berliinin munkki ja kaikki muutkin kuorrutetut munkit ja donitsit sekä useimmat teolliset porkkanakakut.
 
Sellaiset oli makeat leivonnaisaakkoseni. 
Onko sinulla leivonnainen puuttuvalle I-kirjaimelle? 
Entäpäs Y, Ä ja Ö - tiedätkö noilla kirjaimilla alkavan leivonnaisen?

Mikä on sinun suokkileivonnainen?

35 kommenttia:

  1. Siinäpä oli kattava lista leivonnaisia! Y-kirjaimella alkaa ylioppilaat, kaksiväriset keksit (vaaleata ja ruskeaa kaakaojauheesta, luulisin) joita usein lakkiaisissa tarjotaan.

    Hassua ettei sillä i-kirjaimella löydy mitään. En myöskään pienellä pohdinnalla keksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylioppilas-kekseistä en ollutkaan kuullut aikaisemmin. Piti oikein googlaamalla varmistaa ja nettihän pursuilee ylioppilaspikkuleipien ohjeita :)

      Ehkäpä noita sitten juhlapöytään, jos esikoinen aikanaa onnistuu itsensä puristamaan ylioppilaaksi. Onneksi on kaksi muutakin mahdollisuutta :D

      Poista
  2. Vesi kielellä luin postauksen :) Vaikea valita suosikkileivonnaista, rakastan korvapuusteja, makeita tuulihattuja, churroja suklaalla, ym. Tykkään myös japanilaisista punapapuleivonnaisista! I-kirjaimesta ei tule muuta mieleen kuin italialainen marenki tai dammsugare, jonka voisi ilkikurisesti kääntää imuriksi, oikeasti kai punssirulla suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvapuustit ja tuulihatut ovat kyllä hyviä. Taidat olla ensimmäinen ei-japanilainen, joka tykkää punapapuleivonnaisista :D Osa sietää niitä, mutta en muista kenenkään tunnustaneen pitävänsä niistä.

      Taas tuli opittua uutta, että on olemassa italialainen marenki ja tietysti ranskalainen marenki ja vielä ainakin sveitsiläinen marenki.

      Poista
  3. Hauska idea tämä😆 Ihanalta edesmenneeltä anopiltani perin keittokirjan,Matlagningens grunder och en recept för matlagning,bakning,konservering,m.m. Kirja-aarteessani on useita hauskannimisiä ruokia ja leivonnaisia.U-kirjaimella esim.Ungkarlskaka,makea simppeli leivonnainen😋 Omassa Kotiruoka keittokirjassani on 1 ainut I kirjaimella alkava: Inkivääripiparkakut. Makoisaa viikon alkua 🍰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen I-kirjaimella alkava leivonnainen on löytynyt inkivääripiparkakut! Enpä ollut niistä kuullut aikaisemmin. Monta ohjetta näyttää löytyvän netistä. Pitäisiköhän jouluövereiden nimessä kokeilla inkivääripipareita?

      Poista
  4. Olipa makea lista - ja samalla kiva matka muistelemaan, mitä ne omat leivonnaiset olisivat ! Muita en osaisi lisätä, mutta ehkä ässa-piparit ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin ässä-pipareita, mutta meidän perheraati totesi, ettei ne ole mitään ässä-keksejä tai ässä-pipareita vaan nehän on kaneliässiä. Menin lankaan! Moni muu on sitämieltä, että ne ovat ässä-keksejä. Joten hyväksytään se :) Ä-kirjainkin on löytynyt.

      Poista
  5. Ässäkeksit, niitä äiti aina on leiponut juhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistin, että teidän perheen juhlaperinteisiin kuuluu ässä-keksit. Perheraati oli sitä mieltä, että niiden oikea nimi on kaneliässä. Ilmeisesti siitä syystä, että kaupanpussin päälle lukee niin :) Mutta tästä lähtien perhe saa kutsua niitä ässä-kekseiksi.

      Poista
  6. Hauska ja makoisa postausta! Heti alkoi herkkuhammasta kolottaa kun luin tätä. B-kirjaimeen laittaisin bebe-leivoksen koska baklavaa en voi pähkinän takia syödä. Éclair on ihana mutta laittaisin silti tähän kohtaan mallorcalaisen Ensaimada-leivonnaisen, joita olen jopa tuonut kotiin lomareissulta. Leivonnaiset eivät ihan vauriotta kärsineet lennosta mutta onneksi maku säilyi. Unelmatorttu meni U-kirjaimen alle koska sitä saimme aina lapsena kotona juhlissa kun äiti leipoi. Perunaleivos on myös suosikkini mutta sen pitää olla sellainen "kostea eikä missään tapauksessa suklainen". Nyt haluan jotain makeaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli yllättävää, että B-kirjaimella oli niin paljon erilaisia herkkuja. Bebeistä tykkään, mutta aika harvoin tulee syötyä niitä. Sen sijaan ensaimada on minulle täysin tuntematon leivonnainen. Jos joskus matkusta Mallorcalle, niin toivottavasti muistan maistaa niitä!

      Unelmatortun olin unohtanut täysin. Voikreemi ei ole suurimpia suosikkejani, varmaan siksi unohtui.

      Poista
  7. Helkkari sentään. Melkoisen työn olet kyllä tehnyt! Pekaanipähkinäviinerit on muuten ihan törkeän hyviä! Mulle leivonnaisissa enemmän on enemmän, joten mitkään köyhät voisilmäpullat tms. ei iske yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repesin täysin tuolle, että köyhät voisilmäpullat eivät iske lainkaan :D :D :D
      Minä olen tosi joustava, mulle maistuu ne enemmän on enemmän leivonnaiset sekä peruspulla

      Poista
  8. Kanelipulla on yksi suosikkini, se on rehellisesti sitä mitä on :) Toki mielelläni syön kaikenlaista makeaa ja yksi perheen suosikkileivonnaisista on Ellen Svinhuvfudin kakku (Sans regal). Ollessani lapsi meidän suvun hieno juhlakakku oli kinuskikakku konjakkikermalla täytettynä, sattuneesta syystä en lapsena sitä kovin arvostanut.

    I-kirjaimeen en minäkään keksi muuta kuin jonkun inkiväärialkuisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen Svinhuvfudin kakku on kyllä hyvää. Sitä on tullut ostettua välillä kotiin. Heti tuli mieleen jonkin siihen liittyvä valmistajan huonosti kohtelu, josta aikoinaan jopa ihan vihastuin. Harmi, että detaljit eivät ainakaan heti palaa mieleen. Voi olla, että nyt kun mietin asiaa, niin ylihuomenna muistan sen :D

      Poista
  9. alkoi tehdä mieli aleksantereita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotukseni tulee jälkijunassa, mutta ehdotanpa kuitenkin: leivo niitä itse ja raportoi blogiin. Hieman kiinnostaisi aleksanterien leipominen ;)

      Poista
  10. Olet henkilö jolta kysyisin, minne ikinä menisinkin, että mistä saa parhaat leivonnaiset. Mahtava postaus.

    Sydämellistä tätä viikkoa Rva Kepponen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon on leivonnaisia tullut maisteltua :D Olenkin nauranut, että minulla on todellinen elintasomaha, se on kerrytetty laadukkaalla ruualla, olemalla paikalla kaikilla päivän aterioilla ja kruunattu leivonnaisilla ja loppusilattu suklaalla.

      Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  11. Aika hyvin keksitty, mä en olisi varmaan saanut kuin 4-5 pituisen listan. Ja nyt se I-kirjain jäi häiritsemään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemusasiantuntijuus velvoittaa :D :D :D
      I-kirjain vaivaa minuakin ja mitä ilmeisemmin joudun leipasemaan inkiväärikakun tai -pipareita, jotta pääsisin I:n kurimuksesta eroon.

      Poista
  12. Olet sinä kyllä leipomuksien tietopankki! Eihän noita henno edes syödä kun ovat niin kauniitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokemusasiantuntija, jonka housut kiristävät liiallisen kokemuksen vuoksi :D :D :D

      Poista
  13. Arvaa pitikö syödä koko ajan jotain, kun luin tätä ;D Harmi, ettei ollut uunijäätelöä, tai melkein mitä vaan noista herkuista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minullekin nyt maistuisi leivonnaiset ihan vaan näitä kommentteja lukiessani. Onneksi joulukalenterista tuli reilusti suklaata :D

      Poista
  14. Irish coffee -juustokakku.


    Juustokakut ylipäätään täällä parasta herkkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, löytyi toinen I-kirjaimella alkava herkku inkiväärileivonnaisten lisäksi. Irish coffee juustokakkua en ole muistaakseni ikinä maistanut. Bailey's juustokakkua olen tehnyt useammankin kerran. Minä tykkään erityisesti niistä hyydytetyistä juustokakuista. Niitä on tullut usein tehtyä poikien sukulaissynttäreille. Nyt on välistä ollut sellainen fiilis, että mieli tekee perinteistä täytekakkua enemmän ja sitten varmaan palataan taas takaisin juustokakkuihin.

      Poista
  15. Maukas postaus <3 Ei tule mieleen i-kirjaimella alkavaa leivonnaista. Omaa suosikkiani leivonnaisista en pysty nimeämään, koska kaikki leivonnaiset maistuvat minulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin maistuvat melkein kaikki leivonnaiset :) En tiedä, mitä minulla tapahtuisi leivonnaisten luvatussa maassa Ranskassa. Kyllästyisinkö niihin vai kokisinko ennenaikaisen kuoleman, koska en vaan pystyisi pysymään leivonnaisista erossa :D :D :D

      Poista
  16. Hauska postaus! Pullat on mun suosikki nr 1 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Pulla on hyvää. Terveyteni takia minun pitäisi vähentää leivonnaisten syömistä ja siksi yritän siirtyä entistä enemmän pullaan, koska se on kaikkein terveellisin leivonnainen. Yllättävää kyllä, perustäytekakku on yleensä kakkonen ellei ole kuorrutettu kinuskilla tai suklaalla.

      Poista
  17. Hitsit, onkohan mikään leipomo tähän aikaan jo auki, alkoi tehdä mieli yhtä jos toista herkkua....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan voi pyöräyttää letut, pannukakun tai täytekakun, jos ei satu olemaan leipomo auki :D :D :D

      Poista