26. kesäkuuta 2020

Kesäfiilistelyä suopursusta burgeriin

Vajaa pari viikkoa sitten luin Hesarista Vantaalla sijaitsevasta Isosuosta, jonka maisemia hehkutettiin otsikolla "Kuin Lapissa, mutta Vantaalla". Hehkuttelin työkaverilleni Sirpalle, että meidän kannattaisi lähteä Isosuolle kun vielä tupasvilla ja suopursu kukkivat. Noin viikko sitten lähdimme suurin odotuksin Isosuolle Lappiin. Ennen lähtöä meitä kehotettiin olemaan varovaisia ettemme vaan eksy suolle. Minun suuntavaistoni kun on korkeintaan välttävä.

Suolle eksymisen pelko oli täysin aiheeton. Me emme varsinaisesti löytäneet kunnolla koko suota! Se on aika hyvä suoritus, sillä suota on kuitenkin 56 hehtaarin verran! Yritimme lähestyä pohjoisesta, mutta en voi suositella sitä. Ystävällisen pyöräilijän neuvojen perusteella päädyimme kuitenkin suon rehevälle reunalle. Pyöräilijä kertoi ajaneesa vuosikaudet kyseistä tietä pitkin näkemättä koko suota, koska siinä kohtaa suota reunustaa muutamat isot puut.

Suolla maisemat olivat etelä-suomalaiset eikä maa todellakaan ollut valkoisenaan tupasvillaa. Lappifiiliksistä ei ollut tietoakaan. Ei harmittanut yhtään, koska suolla oli kuitenkin kaunista sekä huikean vihreää! Eikä siellä ketään muita kuin me. Hirven sorkan jälkiä näkyi runsaasti.



Kasvoi sitä tupasvillaa tuolla suon reunamallakin

Tupasvilla on minusta niin ihana!

Suopursu tuoksui ja kukki komeasti. Sekin on ihana.

Myös lakka kukki suolla

Tämän kartan jälkeen on helppo todeta että ei kannata lähestyä pohjoisesta vaan Keimolanmäen asutusalueen kautta

Olen käynyt ensimmäistä kertaa ravintolassa koronakaranteenin jälkeen. Yksi kotini lähimmistä ravintoloista on Puotilan kartano, jonka sivurakennus on auki iltaisin ja tarjoilee juomia ja muutamia ruokavaihtoehtoja. Tänä kesänä koko rakennusten välinen piha on anniskelualuetta. Siellä on mukavan väljää ja minusta tunnelma oli mukavan leppoisa ja taustamusiikkikin miellytti kovasti. Burgerikin oli oikein maukas.

Suunnitelmissani on mennä viikonloppuna ihan sisään ruokaravintolaan syömään.

Eikös olekin idyllinen näky: kaunis vanha talo ja tuollaisia kivoja tuoleja ja pöytiä nurmikolla



Tämä viikko on ollut uskomattoman helteinen! Olisipa ollut ihanaa olla jo nyt lomalla. 

10 kommenttia:

  1. onpas tuo puolitlan kartanon piha kaunis ja ihanasti nuo pöydät. Itse olen ollut niin onnellinen että tämä viikko on ollut töitä :D Rakastan lämpöä, mutta helle on jo liikaa joten toimiston ilmastointi on ollut suorasaan pelastus. Pakkohan sinne ei olisi mennä vaan etää suositellaan. Aika moni kaivautui sinne kun helteet alkoivat, hetki mietittiin miten saadaan kaikki toimimaan, mutta onneksi lomalaisten huoneita lainaamalla saatiin turvavälejä kaikille.

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ilmalämpöpumpun suoma viileys ei aivan riitä ruokailutilaan saakka, jossa on minun etätyöpisteeni. Iltapäivisin on ollut ikävän nahkea olo ja liian lämmin. En kuitenkaan jaksanut ponnistaa työpaikalle. Meidän kesäharjoittelija istuu siellä huppari päällä viileyden takia :)

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Jo on suolla kokoa! Suokasvit ovat kauniita <3
    Kaunis kartanon piha ja tunnelmallisen näköinen piharavintola!
    Kauniita kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin suokasvit ovat kauniita ja suon tuoksu ihana!

      Kiitos samoin - kauniita kesäpäiviä!

      Poista
  3. Toisaalta oli hyväkin, ettette löytäneet suota ollenkaan, niin ette ainakaan eksyneet. :-D Tupasvillat ovat minustakin ihania, mutta suopursuja en taitaisi edes tunnistaa...

    Mä asuin muuten 1990-luvun lopussa pari vuotta Puotilassa, mutta eipä ole hajuakaan, missä on Puotilan kartano. Mutta hei, silloin ei ollutkaan googlea. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolla eksyminen toki vältettiin :D :D :D

      Google on kyllä avannut aivan uudet mahdollisuudet paitsi tiedon löytämiseen niin myös erilaisten paikkojen löytämiseen. Ihan aiheellinen kysymys lapsilta on, että miten ihmiset pärjäsivät ilman Googlea ;) Tietosanakirjat ja karttakirjat eivät mitenkään pärjää googlelle.

      Poista
  4. Jo on vihreää. Vau! Juuri ihastelin ja ääneen pähkinä kuinka vehreää on alkukesä. Aurinko kun polttaa on homma eri näkymistä. Hienot maisemat teillä. Suopursukin niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolla oli tosiaankin huumaavaa vihreää :) ja tuoksuikin niin hyvältä.

      Poista