Nähtävyysvapaa Minsk

*Reissumuistoja kesäkuulta*

Yleensä, kun matkustan itselleni uuteen kaupunkiin, teen ensimmäiseksi tiukkaa karsintaa siitä, mitä haluan nähdä ja kokea. Noh, Minskissä ei ole tätä ongelmaa. Must see kohteita ei varsinaisesti ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Minskissä olisi koettavaa tai nähtävää.

Pääkadulla on komeita rakennuksia, joista komein lienee KGB:n talo. Siis Valko-Venäjällä on edelleen toiminnassa KGB. Tokihan moinen turvallisuusorganisaatio tarvitaan ja miten niin KGB-nimellä on huono kaiku? Pysyy kansalaiset kurissa, kun KGB on vahdissa ;)

 Keskustan pääkatu. Stalin rakennutti sodan jälkeen tuhoutunutta Minskiä uudelleen. 

Ihan komeata, tosin hyvin mahtipontista, jälkeä.

KGB

Vieläkään ei mahtunut koko KGB:n talo kuvaan

Suurimmassa osassa entisiä Itäblokin valtioita kommunismin merkkihenkilöiden patsaat on siivottu pois. Minskissä Leninin aukio on muuttanut nimensä Itsenäisyyden aukioksi, mutta aukiolla on edelleen Leninin patsas. Päivä oli niin kuuma, varjossa 30 astetta ja olimme kävelleet auringossa hyvän matkaa. Niinpä tunsin huimausta Leninin patsaan juuressa. Ehdin ajatella, että olisipa aika proosallista kommunismikiertuelaiselle ottaa ja pyörtyä Leninin patsaan juuren. Mielessäni kiittelin markkinataloutta, joka mahdollisti pikaisen siirtymisen ilmastoituun tilaan jääkylmien virvokkeiden äärelle.

Itsenäisyyden aukion reunalla sijaitsee punainen kirkko, joka on suosittu vierailukohde. Sisällä oli menossa jumalanpalvelus, jossa lauloi aivan mahtava kuoro.

Itsenäisyyden aukiota ja takana näkyy punainen kirkko

Punainen kirkko sisältä 

Minskin anti on siinä, että se on viimeinen neuvostoliittolainen maa maailmassa. Hassuhattuista puolimilitääristä valtion henkilökuntaa on pilvin pimein ja kaupan kassat istuvat 50-60-lukujen hilkat päässään. Olisin niin halunnut kuvata kauppojen myyjiä, mutta en kehdannut. Neuvostoliittolaisuus ei kuitenkaan näy palvelujen ja tavaroiden saatavuudessa: ravintoloita ja huvituksia riittää ja kauppojen hyllyt notkuvat tavaraa.

Salakuva ruokakaupan kassoista hilkat päässä.

Muistan elävästi kuinka lihatiskin myyjillä oli samantyyliset asut 70-luvulla Suomessa

Kaupungilla on paljon uusia, trendikkäitä kahviloita, mutta olisimme halunneet käydä kokemassa tämän paikan tunnelmaa. Harmillisesti tuo kahvila on auki vain arkisin, se sijaitsi ministeriön kivijalassa.

Moni sisätila on säilynyt sellaisenaan oletettavasti vuosikymmeniä. Yksi erinomainen aikaharppaus neukkutunnelmaan oli vierailu valkovenäläisen "Fazerin" kahvilamyymälä. Tilan päässä on kahvila, joka on muuttunut hyvin moderniksi. Muuten tila lienee alkuperäisessä muodossaan. Kahvila-asiakkaat voivat istua muhkeissa punaisten sohvien looseisessa isojen holvikaari-ikkunoiden ääressä. Vastakkainen seinä on varattu pienille myymälöille, joissa myydään suklaata ja muita herkkuja. Niin ja tietysti alkoholia. Sellaista kiskaa ei koko reissulla nähty, josta ei olisi saanut alkoholia. Täysin vapautettu alkoholin saatavuus lienee ainoa asia, jossa Valko-Venäjä on Suomea edellä.

Huomaa, että huivityyli sopii maan pääkaupunkiin viikonloppushoppailuun

Pikkuputiikin valikoimaa

Valko-Venäjän Karl Fazer.

Paikallisesta suklaasta pitää todeta, että se ei ollut yhtään hullumpaa. Se ei todellakaan muistuta menneiden vuosikymmenien varsin omalaatuista neukkusuklaata. Ostin töihin muutaman noita "huivimummo"-suklaalevyjä, jotka ovat ihan tavallista maitosuklaata, maultaan "huivimummo" muistuttaa eniten Pandan maitosuklaata. Takana näkyvä European Games urheilukisoja varten tehty tummasuklaa, jonka päällä oli kuivattuja marjoja, oli varsin erinomaista. Työkaverini Laurin kanssa saatiin syödä melkolailla kaksin kaikki suklaat. Mentiin monesti tauolle ottamaan teetä ja "huivimummot". Lappu "Tuliaisia Valko-Venäjältä" ilmeisesti sai monen jättämään maistamisen sikseen. Ehkäpä toimiston väelle tuli mieleen Kuubasta tuomani tuliaissuklaa, joka oli aivan karmeaa. Myöhemmin "huivimummon" viereen ilmaantunut Toblerone pussi tyhjeni ihan hetkessä.

Yllättävän hyvä "huivimummo" ja vielä parempi kisasuklaa

Kävimme ajelemassa hieman metrolla ja ihailemassa metroasemia. Metron vauhti oli niin kova, että suorastaan hirvitti. Kalusto ei ollut mitään uuden karheaa, vaan vahvasti veikkaan, että se on peräisin siltä ajalta, kun metro avattiin Minskissä v. 1984.

Metrolla huristelimme katsomaan Valko-Venäjän Kansalliskirjastoa. Erikoinen moderni rakennus on paikallisten ylpeys. Pientä sisäänpääsyä vastaan voi ajella hissillä rakennuksen korkeimpaan kerrokseen kahvilaan sekä käydä kävelemässä katolla.

Epätoivoinen yritys kuvata rakennusta vastavaloon

Maisema kirjaston katolta

Uusia kerrostaloja Kansalliskirjaston vieressä

Koksa sää oli hyvin helteinen vietimme aikaa puistoissa. Suurten puiden varjossa oli mukavan viileää. Puistot ovat siistejä ja turvallisia.

Kansallisoopperan edessä pikkupojat olivat keksineet keinon viilentyä

Kauniina kesäiltana terassiravintolat olivat täynnä, ihmiset kävelivät joen varren kävelyteitä ja hyvin suosittua oli myös polkuveneily. Laiskemmille tai pidemmälle lenkille haluaville oli vuokrattavissa myös moottorillisia polkuveneitä.

Ravintolaruoka oli ok, ei mitään ihmeellistä, mutta ihan hyvää. Ruokapaikat, kuten koko kaupunki, olivat myös hyvin siistejä. Kaikissa paikoissa joissa ruokailimme lista oli saatavilla myös englanniksi. Minskissä on turvallista liikkua myös iltaisin ja me kävelimmekin paljon. Teimme Minskin palveluelinkeinoille ja kapitalismille pienen kokeen. Lauantaina aloin soittelemaan retkifirmoihin kysyäkseni, että olisiko jollain myydä meille yksityisretki Valko-Venäjän linnoihin sunnuntaille. Soittelukierros jäi lyhyeksi, koska kaupat tuli heti ensimmäisen firman kanssa.

Neukkuhotellimme iltavalaistuksessa

Tämä kesä ja syksy on ollut sellainen, että tuntuu kuin tästä kesäkuisesta Minskin reissusta olisi jo vuosia. Tämä postaus on lojunut puolivalmiina luonnoksissa kuukausia. Piti taas todeta, että onneksi on blogi, koska muuten Minskin reissu olisi jotenkin kadonnut muistoistani. Aivain kuin äitini äkillinen kuolema olisi poistanut kesästäni viikkojen ajalta muistoja.

Muut postaukseni Valko-Venäjästä:

Esimakua Minskin reissusta