22. toukokuuta 2018

Noin viikon parhaat

Minä poden edelleen koivuallergiaa ja elelen neljän seinän sisällä. Huonontunut vointini on omaa syytäni. Koska en arvannut tämän kevään olevan näin karmea, lupasin että hoidamme appivanhempien koiraa. Koira on selkeästi heikentänyt vointiani. Vointiani on todennäköisesti haitannut myös se, että vanhingossa söin useamman päivän allergialääkettä, jonka parasta ennen päivä meni jo kaksi vuotta sitten. Olen niin loman tarpeessa!!

Kuopus muuti alakertaan nukkumaan varapatjalle koiran kaveriksi. Vaan kuinkas kävikään? Koira metsästää öisin parempaa tyynypaikkaa ja jos kuopus kierähtää riittävästi sivuun, koira on heti pää tyynyllä. Kuopus antoi periksi ja siirtyi takaisin omaan sänkyynsä ja koiruus köllöttelee päivin öin pää tyynyllä hyvin tyytyväisenä.

Ennen patjanvaltausta koiruus kävi omin luvin oleilemassa uudella valkoisella nahkasohvallamme. Kun minä tulin alakertaan, niin koira poistui heti sohvalta. Jos pojat tulivat alakertaan, niin koira jatkoi tyytyväisenä sohvalla köllimistään. On nuo koirat aika epeleitä :)

Ihan itse valtasin

Noin viikon aikana näin ja kuvasin aivan upean auringonlaskun. Kotoamme ei näy auringonlaskut, joten niitä pitää aina ajaa ihailemaan jonnekkin. Minulla on nykyisin vakiopaikka, johon hurautan autolla muutamassa minuutissa. Toivottavasti Helsingissä osataan suojella tätä ainutlaatuista luontoa, joka levittäytyy moneen kaupungin kolkkaan.


Auringonlasku Kulosaaressa

Työpaikan pullapiiriin yksi miesjäsenemme oli leiponut itse saksalaisen juustokakun, joka valmistetaan maitorahkasta. Oli todella hyvää, parempaa kuin tuorejuustosta tehty uunissa paistettu amerikkalainen juustokakku. Saksalainen versio syödään ilman mitään kastikkeita, mutta minä voisin hyvin yhdistää Amerikan ja Saksan ja tarjoilla saksalaisen juustokakun vadelmakastikkeella. Pullapiiriin kuuluu myös pari muutakin leipovaa miestä. Arvostan!


Vaarin kanssa kävimme kahvittelemassa merellisissä maisemissa Vuosaaren Villa Ullas kahvilassa, joka toimii Helsingin kaupungin työnohjauspisteenä nuorille. Ajatelkaas, kuinka hieno konsepti: pulla/kakkukahveilla voit tukea nuorten työkokeilua ja auttaa heitä tulevaisuutensa rakentamisessa!

Vaarin kanssa kahvilaretkellä

Sokerina pohjalla viikon parhaat listalla on kauden ensimmäinen uinti ja rantasauna maalaismummolassa. Vesi oli viileää, mutta se ei poikia haitannut ja jopa minäkin tarkenin uidan ihan kunnon lenkin. Toivottavasti kesäkelit eivät nyt sitten tänä vuonna rajoitu kevääseen! 

Rakastan tuota vaaleanvihreää sävyä

Talviturkin heitto suoritettu


Mukavaa alkanutta viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Siis aivan ihana tuo koira! Näyttää niin tyytyväiseltä valtauksestaan :) Upea auringonlasku! Toivotaan että allergiaoireet pian helpottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopin koira on varsin söpö ja niin kiltti tapaus. Ikävähän meille tulee, kun koira lähee appiukon mukana pois, vaikka nyt harmittelenkin koiran hajua ja pahentuneita allergiaoireitani. Kesällä tulee uusi hoitovuoro ja silloin minäkin pystyn rapsuttelemaan koiruutta ja koiruus saa taas istua jalkaterieni päällä :D

      Poista
  2. Kyllä on koiralla hieno peti. :-D

    Upeita auringonlaskukuvia ja kivoja kuulumisia. :-) Jokohan se siitepölyaika rupeaisi kohta loppumaan? Yritähän jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiralla on hieno peti ja koirakin tietää, että se on lapselta vallattu, joten se on hyvin arvokas. Koiran mielestä hän on varmaan noussut viimeistään nyt arvoasteikossa toiseksi ;) Koira kyllä tietää, että kuka on perheenpää.

      Siitepöly on onneksi vähenemään päin. Uskon että oireeet helpottavat, kun koira palaa omistajalleen ja joku imuroi nurkat sen päätteeksi.

      Poista
  3. Ikävää nuo allergiat, mutta toivon, että alkavat helpottaa. Minä odotan jo kovasti viikonloppua, että pääsen tekemään pihahommia kotona. Tänään teimme syksyn lomasuunnitelman, unelmat toteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivunsiitepöly on onneksi vähenemään päin ja kohta koirakin palaa kotiinsa, joten uskon ja toivon, että olo helpottaa. Minulla pihahommat taitavat jäädä taas kesäkuulle.

      Oih, lomasuunnitelmat ovat lähellä sydäntäni ja erityisesti sellaiset, joissa joku unelma toteutuu. Minne aiotte mennä?

      Poista
  4. Paljon onneksi myös kivoja asioita. Allergialle huspoistaikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin viikkoon mahtui useita kivoja, pieniä juttuja :) Kyllä tässä eteenpäin taaplataan ihan hyvin vaikka räkä lentää ja silmät rähmii :D Ja minulle on enää 7,5 työpäivää kesäloman ensimmäiseen osaan. Jee!

      Poista
  5. Voi ei sinua ja niin hanurista tuo allergia. En tajua mitä täällä päässä tapahtuu, koska aina tuo allergia on ollut kauhea nuha, aivastukset ja silmät vuotaa, niin nyt on koko ajan kropassa jotain nokkosrokkoa. Mrrr. ja allergialääkkeet, ne väsyttää, sanoo farmaseutti mitä sanoo. Zemppiä ja vaikka sadetta ei saisi toivoa, niin meille allergisille on vähän pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut paha koivukevät ja sitten minulla pahensi oireita appivanhempien mäyräkoira. Koiruus lähti omaan kotiinsa reilu vuorokausi sitten ja minulla alkaa olo jo helpottamaan. Toivottavasti sinullakin.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Ihania kuulumisia ja puuhia. <3 Kauniit auringonlaskut, mutta hellyttävin kuva oli kyllä tuo jossa pojat ovat vaarin kanssa. Tärkeitä muistoja kaikille. :)
    Minua kanssa siitepölyt vaivaa, sadetta olen toivonut jo pitkään mutta eivät vaan tänne osu. Koululaisten kanssa allergialääkkeitä mätetään menemään, mutta onneksi ulkona pystytään sentään olemaan.
    Iloista viikon jatkoa ja kesän alkua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihanaa, kun pääsimme vaarin kanssa kahvittelemaan ja hetkeksi istuskelemaan meren rannalle. Vaarilla on takanaan pitkä talvi pyörätuolissa ja nyt hän pääsee jo kevyemmin kepeillä liikkeelle.

      Minulla alkoi helpottamaan siitepölyoireet tällä viikolla, toivottavasti teillä on sama juttu.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista