11. toukokuuta 2018

Lasinpuhallus oli Hämeenlinnan ykkönen

Viikko sitten olin ystävien Annan ja Leenan kanssa retkeilemässä Hämeenlinnassa. Hämeenlinna oli muuten aikamoinen yllättäjä: sopivasti nähtävää, tekemistä ja todella hyvää ruokaa.

Aloitimme päivän tutustumalla Hämeen linnaan yleisellä opastuskierroksella. Minä tykkään noista opastetuista kierroksista, paikasta saa aina ihan eri lailla irti kuin itsekseen kuljeskellessa. Hämeen linna on keskiaikainen linna, joka rakennettu puolustukseen. Sen harmaakivikerros on peräisin 1200-luvulta. Hämeen linna on ollut Ruotsin kaukaisin linnake Novgorodia vastaan. Hämeen linnan menneistyys puolustuslinnakkeena ei ole ollut kovin kummoinen, koska se on aina antautunut taisteluitta. Hämeen linnalla on ollut moninaisia vaihteita, se on toiminut varastona ja vankilana. Onneksi sen arvo ymmärettiin ja se restaurointiin!

Edellisen postauksen haarniskakuvat ovat muuten Hämeen linnasta. Siellä saa kokeilla sellaisia kevennettyjä haarniskamalleja. Hämeen linna oli kiva vierailukohde!

Ihana juhlasali. Joku voisi kutsua minut tänne juhlimaan

 Moikka paremman väen kerroksesta

 Tunnelmallinen kappeli

Linnavierailun jälkeen olikin vuorossa jännät paikat. Menimme Soda Shop Designiin puhaltamaan lasia. Soda Shop on kahden naisen, lasinpuhalluksen ammattilaisen yhteinen yritys, joka valmistaa käsin käyttö- ja taidelasia ja järjestää tiloissaa erilaisia lasinpuhalluselämyksiä.

 Soda shop

Olimme ostaneet lyhyen elämyksen, jossa puhallettiin lasipallo. Aloitimme värien valitsemisella ja sitten tutustuimme työvälineisiin. Soda Shopin Marjut esitteli meille uunin, jossa on sulaa lasimassaa. Lasimassan pääainesosa on kvartsihiekka. Asteita uunissa on 1200. Sitten tutustuimme toiseen uuniin, jossa työtä lämmitetään välillä ja siellä asteita on jo 1500. Aika lämmintä puuhaa siis.

Soda Shopin Marjut esittelee uunia, jossa on sulaa lasimassaa

Välilämmitysuuni

Marjut ei päästänyt meitä ronkkimaan sieltä 1200-asteisesta uunista lasimassaa

Marjut tosiaan laittoi meille alkumassan. Puhallusputken päässä olevaa lasimassaa piti jatkuvasti pyörittää. Tarvittava puhallus oli yllättävän kevyt. Mutta olihan siinä haastetta meikäläiselle, kun piti samaan aikaan pyörittää, pitää putkea sopivassa kulmassa ja vielä puhaltaa.


Näyttää aivan pallolta!

Leenä pyörittää omaa palloaan

Pallot jäivät vielä kolmanteen uuniin Soda Shopiin, joka tekee myös niiden viimeistelyn. Kovasti jännittyneenä odottelen, että miltä palloni mahtaa näyttää. Himoitsen jo uutta lasinpuhalluselämystä, haluaisin tehdä oman maljakon! Minusta tuollainen Soda Shopin elämys on erinomainen lahjaidea.

Soda Shop Designin tuotteita

Seuraavaksi piipahdimme museoimassa Palanderin talossa. Se oli sinänsä ihan sympaattinen museokoti, mutta moneen muuhun saman tyyliseen museoon verrattuna se on aika pieni ja irtaimisto suppeahko. Palanderin talon takia ei kannata Hämeenlinnaan mennä, mutta se on mukava lisäkohde.

Näiden puuhien jälkeen oli vihdoinkin vuorossa ruokaa. Kävimme syömässä ravintola Popinossa. Se oli aivan täynnä, enkä yhtään ihmettele. Listalta löytyy vaikka mitä, pizzoista ja hampurilaisista alkean mereneläviin saakka ja ruoka oli maukasta. 

Retken päätteeksi istuimme ihanassa ilta-auringossa vielä Vanajaveden rannalla katselemassa linnaa ja kuinka kuumailmapallo lähti lennolle. Kerrassaan ihastuttava retkipäivä! Kyllä Suomikin on täynnä kaikenlaista kivaa ja kaunista.

Alkuruuaksi parsaa ja prosciuttoa

Kampasimpukoita, portobello-sientä ja risottoa

pannacotta

Mukavaa viikonloppu!

14 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää! Linna ympäristöineen on kaunis <3
    Jos puhallus vielä kiinnostaa, suosittelen tutustumaan Iittalan lasitehtaaseen, (n.20 km Hämeenlinnasta)jossa pääset opastetulle kierrokselle ja saat myös puhaltaa. Saa oikeamman kuvan ko.ammatista ihan aidolla tehtaalla :) Puhalsin muutama kesä sitten itselleni maljakon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus käynyt Iittalan lasitehtaalla katsomassa lasinpuhaltajia työssään, mutta en tiennyt, että sielläkin voisi päästä puhaltamaan lasia. En löytänyt vieläkään pikaisella googlauksellakaan mitään. Onko lisätietoja? Miten maljakkosi onnistui? Oletko käyttänyt sitä?

      Googlaillessa löysin kyllä vaikka mitän houkuttelevia lasinpuhalluskursseja. Pitäsiköhän hankkia vitriini valmiiksi :D :D

      Poista
  2. Ihana, lähellä oleva retkikohde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämeenlinna oli kyllä kiva. Veikkaan, että sinä käsityöihmisenä saattaisit tykätä lasinpuhalluksesta ;)

      Poista
  3. Voi vitsit miten hieno kokemus tuo lasinpuhallus! Itse en tosin tiedä, uskaltaisinko kokeilla, kun kumminkin sössisin homman jotenkin.

    Hämeenlinnan retki on ollut suunnitteilla jo vuosikaudet, mutta vielä ei ole suunnitelma edennyt toteutuksen asteelle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhalluspillillä ei voi itseään satuttaa, kun ohjaaja antaa putken niin käteen, että ote tulee kylmästä päästä. Ohjaaja on siinä vieressä antamassa ohjeita. Lasimassa on kuitenkin sen verran hidasta liikkeeltään, että sopivasti pysäyttämällä ja kallistamalla on helppo säätää työtä. Kuulemma antavat myös onnistumistakuun :)

      Kannattaa kokeilla, ei ollut vaikeaa lainkaan. Tosin en ole vielä nähnyt työtäni, että voi olla että perun puheeni, kun näen pallon rumilukseni ;)

      Poista
  4. Olipa kiva postaus. Hämeenlinna on kesäkaupunkini (mökkimme kupeessa kun on) ja mulle niin rakas paikka. Hämeen linna on kiva kokemus myös lasten kanssa ja muutakin kivaa tekemistä löytyy. Esim monet kesäteatterit lapsille ja aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääkaupunkiseutulaiselle Hämeenlinna on hyvän matkan päässä oleva mökkipaikka ja varmaan tarjoaa paljon kivaa vaihtelua mökkielämälle. Lucky you!

      Poista
  5. Hämeenlinna on meidän toinen mummilakaupunkimme, anoppi ja appiukko asuvat siellä. Olemme kyllä viime vuosina käyneet sangen harvoin heidän luonaan, monestakin syystä johtuen.

    Olen Soda Shopin toimintaa seurannut Naisyrittäjät - palstalla ja on tullut olo, että minäkin haluaisin kokeilla lasinpuhallusta. Kunhan saan oman "aivosumun" laskemaan, laitan tuonkin asian selvitettävien asioiden listalleni.

    Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lasinpuhallus oli hauska kokemus, olisi oikeastaan saanut kestään pidemmän aikaa. Himoitsenkin jotain kunnon kurssia, jolla voisi päästä kokeilemaan enemmän.

      Toivottavasti sinulla oli kiva äitienpäivä!

      Poista
  6. Hieno kokemus päästä puhaltamaan lasia!
    Ja Nam mitä herkullisia ruoka annoksia!😀😋
    Hyvää äitienpäivä iltaa!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin todella paljon lasinpuhalluksesta, olisi niin kiva päästä kokeilemaan lisää. Popino yllätti hyvällä ruuallaan :)

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  7. Olipas ihanaa löytää tämä blogikirjoituksesi! Mukavaa, että viihdyit meillä! Ja pallostasi tuli kerrassaan upea! Tervetuloa uudelleenkin elämykseen vaihtoehtoja löytyy pallon puhalluksesta kolmetuntisiin Lasiseikkailuihin ja koko päivän kursseihin!

    Kuka vain voi puhaltaa, meillä on ollut kolmevuotiaasta 90-vuotisjuhlijoihin puhaltajina! Voi tulla yksin tai ryhmänä.

    Helmi Naisen kommenttiin haluaisin kertoa, että Suomessa on enää yksi tehdas jäljellä eli juurikin Iittala. Hienoa, että on, upeaa työtä tekevät! Meitä lasinpuhaltajayrittäjiä on kuitenkin huomattavasti isompi joukko, ja nykyään oikean kuvan lasinpuhaltajien ammatista saakin myös meidän yrittäjien studioilla joissa lasia puhalletaan täysipäiväisesti. Kuumaa, kovaa ja mielenkiintoista työtä!

    Iloisin terveisin,
    Marjut
    Soda Shop Design

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut kivasta kokemuksesta!
      Pallostani tuli todella hieno. Pitääkin dokumentoida sen tänne blogiin.

      Mukavaa kesää!

      Poista