31. lokakuuta 2016

Taidetta: pilkkuja ja isopyllyisiä naisia

Helsingissä on jälleen erikoisia taidenäyttelyitä menossa. Olen käynyt tutustumassa niistä kahteen.

Aloitetaanpas sunnuntaisesta reissusta. Menimme Hra Kepposen ja esikoisen kanssa katsomaan Yayoi Kusaman näyttelyä. Se herätti jo kotona kiihkeää keskustelua. Esikoinen googlaili hiukan Kusaman töitä ja oli joksensakin närkästynyt siitä, että pilkkujen piirtämistä pidetään taiteena. Hämmästys oli suuri, koska Christie's NY oli myynyt vuonna 2008 Kusaman teoksen viidellä miljoonalla. Mitä järkeä on maksaa miljoonia pilkuista?

Noh, täytyy sanoa, että olimme Hra Kepposen kanssa vähän samoissa mietteissä, vaikka meillä olikin enemmän perspektiiviä ymmärtää poptaiteen murtautumista taidemaailmaan ja taidekäsityksen uudistamista ja Kusaman itsensä brändäämistä mielenkiintoisella tarinallaan.

Louis Vuittonin näyteikkuna vuodelta 2012, jolloin LV julkaisi Kusaman kokoelman

87-vuotias japanilainen Yayoi Kusama on nuoresta pitäen kärsinyt hallusinaatiosta, depressiosta ja paniikkikohtauksista. Hän on terapoinut itseään piirtämällä. Kusama on maalannut mm. loputtomia verkkoja sekä päällystänyt esineitä kuten veneen fallossymboleilla. Hän on kuvannut itseään erilaisten pilkkumateriaalien ympäröimänä ja pilkuttanut itsensäkin. Pilkuttamista Kusama kutsuu häivyttämiseksi. Tunnetuksi hän tuli USA:n vuosinaan, kun poptaide teki läpimurron. Kusama palasi takaisin Japaniin 70-luvulla ja on asunut vuosikymmeniä mielisairaalassa jatkaen silti työskentelyään joka päivä. Kusama aikoo jatkaa pilkuttamista kuolemaansa saakka.


Kurpitsat ovat Kusaman lempiaiheita. Näin hän on kertonut ensikohtaamisestaan kurpitsan kanssa
”Se alkoi heti puhua minulle eloisasti. Se oli kasteesta märkä, sanomattoman houkutteleva ja aristeli kosketusta… Viehättävä ja hurmaava muoto lumosi minut. Eniten minua viehätti kurpitsoiden aulis vaatimattomuus.”


Kurpitsojen peilihuone

Peilin kautta otettu perheselfie fallossymboolien peilisalissa on ihan must :D

pilkkupallojen polku

Minä tykkäsin näyttelystä. Se oli virkistävän erilainen. Myös kohta 12v jaksoi katsoa sen hyvin eikä valittanut yhtään. Tästä teen sellaisen pitkälle menevän johtopäätöksen, että jopa esiteini piti näyttelystä.

Näyttelyyn liittyen kaksi Kusaman teosta on avoimesti nähtävillä kaupungilla. Toinen niistä on pallokankaisiin kiedotut puut Espan puistossa ja toinen on HAMin aulassa. Siellä on ollut alunperin aivan valkoinen huone, jota kävijät saavat häivyttää. Jokainen kävijä saa pilkkutarran, jonka voi käydä laittamassa haluamaansa kohtaan. Kannattaa käydä laittamassa oma pilkku teokseen.

Häivytys käynnissä 


Osataan mekin häivyttää "Kusama-Kepposet"

HAM /Tennispalatsi, Yayoi Kusama: In Infinity, jatkuu 22.1.2017 saakka. Liput 10/8€, lapset ilmaiseksi.
***

Edellisen taidekokemukset jaoin Kinttupolkujen Marikan kanssa. Kävimme Taidehallissa katsomassa ranskalais-amerikkalaisen naistaiteilijan Niki de Saint Phallen näyttelyä. Mainosten perusteella odotin näyttelyltä keveyttä, kuplivuutta ja hersyviä, pullean reheviä naisfiguureita. Kiersimme näyttelyn siinä järjestyksessä, että isopyllyiset naiset tulivat viimeiseksi. Silloin Nikin muu tuotanto pääsi yllättämään synkkyydellään. Nikin käsitys rakkaudesta, elämästä ja omasta arvostaan oli hyvin synkkä. Hänkin sai hoitoa mielisairaalassa, päätti myös jättää lapsensa puolisolleen, koska ei pystynyt yhdistämään taiteilijuuttaan ja äitiyttään eikä voinut elää ilman taidettaan.

Alkuvuosien teoksista oli esillä mm. päiväkirjanomaisia synkeitä tarinoita kirjoitettuna tauluille sekä ampumisteoksia. Niissä Niki sommitteli järkyttävän määrän rojua suurikokoiselle taululle ja sijoitti rojun sisään väripatruunoita. Sitten rojut maalattiin valkoiseksi ja sen jälkeen tauluun räiskittiin haulikolla ja väripatruunat purkautuivat satunnaisessa järjestyksessa. Teokset muuttuivat iloisemmaksi, kun Niki muutti Espanjaan ja ihastui Gaudin töihin ja erityisesti Park Güelliin. Niki päätti keskittyä oman vastaavan ulkoilmateoksensa luontiin ja niin syntyi Tarot Garden.

Pienoismalleja Tarot Gardenin suunnitteluun 

Tarot Garden suunnitelmia

Ne riemastuttavat naiset

Tämä näyttely ei puhutellut minua eikä tästä välttämättä ole parin vuoden päästä mitään muistikuvaa.

Taidehalli, Niki de Saint Phalle, jatkuu 20.11 saakka. Liput 10/7€, lapset ilmaiseksi.

14 kommenttia:

  1. Voi nyt harmittaa kun en käynyt Tennispalatsin näyttelyssä, vaikka lauantaina siihen olisi ollut hyvä mahdollisuus. Taisi liiallinen lakunsyönti viedä ajatukset solmuun. Onneksi vielä on aikaa käydä nämä mielenkiintoiset pilkut ihmettelemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos moderni taide kiinnostaa, niin pilkut kannattaa käydä katsomassa :)

      Poista
  2. nuo kurpitsat näyttävät kuvissa merkillisen ahdistavilta, ja jos ne alkaisivat yhtäkkiä puhua minulle, menisin kyllä mielenhäiriöön...huh!

    Katseltiin tyttöjen kanssa videoita tuolta de Saint Phallen Tarot-puutarhasta, aika vinkeitä juttuja oli siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kusama kärsi nuoresta saakka hallusinaatioista, joten kurpitsat ovat hyvinkin voineet jutella hänelle. Kyllähän siinä on on mielenterveys aika heikoissa kantimissa, kun kurpitsat juttelevat.

      Minulla on vielä Tarot-puutarhavideot katsomattaa. Pitääpäs vähän kurkistella niitä.

      Poista
  3. Heh, näyttääpäs hauskalta näyttelyltä!

    VastaaPoista
  4. Näyttely katsastettiin Tukholman päässä ja oli hieno. Varinkin tuo polku installaatio oli ihan huikea, siellä olisi voinut viihtyä aika tovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin kanssa Polusta ja tuosta Vuittonin näyteikkunasta.

      Poista
  5. Kaikkea sitä... Musta alkaa tuntua yhä enemmän siltä, etten ymmärrä taiteesta yhtään mitään. Mä olen tainnut jämähtää jonnekin maisemataulu-aikakaudelle. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kautta ensimmäinen todella vaikuttava taidekokemukseni oli kun alakoululaisena pääsin Ateneumiin katsomaan Wrigthin veljesten lintutauluja ja seuraavana oli d'Orseyn impressionistiset maisemat eli olen ihan sitä maisemataulujengiä minäkin :D :D :D Mutta sitähän voi välillä haastaa itseään katsomaan jotain aivan muutakin ;)

      Poista
  6. Hitsi, tuo pilkkuhomma kiinnostaa yhä enemmän!! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  7. Wau! Onpas upea näyttely!
    Tuonne olisi kiva mennä käymään...
    Kiitos hienoista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen pilkkuja, jos on satut Helsingissä liikkumaan. Se on raikkaan erilainen :)

      Poista