26. kesäkuuta 2016

Juhannus keppostyyliin

Meillä on Hra Kepposen kanssa hääpäivä juhannusaattona. Parin vuoden tauon jälkeen koko suvun suuret juhannusjuhlat ovat palanneet anoppilan juhannukseen. Hääpäivämme kunniaksi tein 15l salaattia, marinoin 3kg possunfilettä ja lähetin Hra Kepposen eväitten kanssa takaisin äidilleen ;)

"palautusosoite" eli mummila

Eväitä

Meidän keskimmäistä on jälleen viime aikoina riivannut esiintymiskuume. Mitä suurempi yleisö, sitä suuremmat kierrokset. Anoppilan suurilla juhlilla Hra Kepposta ja minua odottaa aina joko lyhyempi tai usein pidempi keittiövuoro, koska vieraiden määrä ylittää kevyesti 20 ja omaa perhettäkin on 10. Keittiövuorosta on ihan hirvittävän hankala paimentaa kuuroksi muuttuneita show-poikia. Nämä tyylikkäät taitoesitykset, kuinka veljen hiukset kammataan haravalla eikä suinkaan tökkästä silttä veljeltä näköä pois tai kuinka hyljepötkäleet pompottelevat päänsä päällä palloa ilman että se lennähtääkin grilliin, saavat verenpaineeni vaarallisiin lukemiin ja äänihuuleni kipeiksi. Siksi jäin aatoksi kotiin keskimmäisen ja kuopuksen kanssa. Showmiehet eivät jääneet ilman yleisöä, mummo ja vaari eli minun vanhempani tulivat kylään. Oli jokseensakin rentoa seurata kyseinen viihdepläjäys omalta sohvalta.

Juhannuskahvit jasmiinin tuoksussa

Hiukan huolestuneena seurailin viestittelyä anoppilasta.

"Kävi pieni vahinko kokkohommissa ja esikoisen hihaan paloi reikä."

Ei onneksi tuon kummempaa vahinkoa

"Esikoinen nukkuu kalojen kanssa"
Whaat???

Onneksi ei ollut kyse Kummisedän Luca Brasi tyylistä!!

Minun paikallani parisängyssä oli hra Kepposen kaverina pätkä savulohta :D :D :D

Juhannuspäivänä lähdin sitten kuitenkin noutamaan aviomiestäni takaisin. Ohjelmassa oli uintia ja loppujen juhlaruokien tuhoamista. Anoppi aivan suotta huolehti, että kuka nämä kalat ja lihat syö pois :) Mitään ei jäänyt.



Etelässä on tietenkin etelän herkut.

Elämäni ensimmäistä kertaa laitoinkin takaisin rasiaan verottamani suklaakonvehdit, kun huomasin raaka-aineen: kamelinmaitosuklaata! Myöhemmin piti kuitenkin tehdä koemaisto näille vähän eksoottisemille Lähi-Idän tuliaisille. Ei lainkaan hassumpaa tuo kamelinmaitosuklaa.

Ihana rasia

Kaiken kaikkiaan onnistunut juhannus, vaikka minulta jäikin näkemättä sukulaiset ja etenkin poikien serkku ja pikkuserkut. Hääpäivän juhlistaminen jäi tänä vuonna täyNyt rötväillään kotona ja ladataan akkuja työviikkoon.

Mukavaa sunnuntaita!

14 kommenttia:

  1. Pääasia että viettää omannäköisen juhannuksen. Pisteet että uskalsit jäädä kotiin!
    Ja mitä mahtavinta hääpäivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katselin juhannusaaton showta ja äänihuulet rakoilla komensin poikia juhannuspäivänä, onnittelin itseäni valinnastani viettää juhannusaatto kotona. Eipähän tarvinnut koko suvun olla seuraamassa :) Ja jos sillä lapsilauman isoimmalla kärvähtää hiha kokkohommissa, niin riski palovammojen sairaalahoitoon kolmella lapsella kohoaa eksponentiaalisesti. Samalla omat vanhempani saivat vähän piristystä arkeensa.

      Poista
  2. Kuulostaa mukavalta juhannukselta, itseään on hyvä kuunnella. :) Blogissani on sinulle muuten tunnustus. Käyhän nappaamassa mukaasi, jos siltä tuntuu. :) Tunnustus löytyy täältä: https://pihinnaisenelamaa.blogspot.fi/2016/06/tunnustus.html

    VastaaPoista
  3. :-DD Hauskalta ja tapahtumarikkaalta kuulosti juhannuksenne. Vauhtia ja vaarallisia käänteitä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenhan juhannus meni ihan nappiin, mutta tuollaiset hihan kärventymiskokemukset voisivat jäädä kokonaan väliin. Onneksi ei oikeasti käynyt mitään.

      Poista
  4. hyvä ja rohkea veto jäädä kotiin - voisi helposti tulla sellainen olo, että yhteiset perhejuhlat ovat velvoite, jota ei voi laistaa.
    Ja saitte kumminkin nauttia hyvistä ruuista ja mökkielämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me osaamme poimia rusinat pullasta :) Perheemme edutusyksilöt kävivät sukujuhlissa ja toimittivat sinne riittävän evästyksen. Räyhäyksilöt kuittasivat pelkät huvit, mutta jäivät ilman kokkoa ja kakkua. Kauhuntasapaino kunnossa! Sanoisin että olin ehkä kaikkein toimivin yhtälö kaikille osapuolille.

      Poista
  5. Kivat kuvat ja mukavalta kuulosti teidän juhannus!
    Hyvää maanantai päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) Juhannus meni mukavissa merkeissä.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  6. Pääasia, että ilmeisesti kaikilla oli mukavaa!! Miehelläkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olisiko mies kuitenkin mieluummin nähnyt sängyssä vaimonsa kuin savulohen :D :D :D

      Poista
  7. Juhannuksenne vaikuttaa juuri sellaiselta kuin sen pitääkin olla. Wau kamelinmaitosuklaa, jotain ihan kyllä uutta minullekin. Vaikka luulin suklaan saralla tietäväni asiasta paljonkin. ;)

    Oli muuten ystäväpariskunnallakin meidän kanssa juhannusta viettäessä 18v hääpäivä, siinä se meni sivussa. :)

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa minäkin maistoin kamelinmaitosuklaata, vaikka ensin meinasi ennakkoluulot voittaa. Olen joskus maistanut kamelinmaitoa ja se oli pahaa ja siksi meinasin jättä suklaan koestamatta.

      Meillä on yleensä hääpäivää muistettu jotenkin. Jompikumpi on ostanut lahjan tai järjestänyt jotain. Tänä vuonna meni ihan ilman noteerausta. Pitää ehdottomasti yrittää jotenkin paikata tilanne ... viimeistään ensi vuonna :)

      Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista