17. kesäkuuta 2016

Häsläviikko

Meinasin väittää, että olen koko viikon kulkenut kuin laput silmillä ja painanut töitä ja kuljettanut lapsia enkä ole tehnyt mitään kivaa. Sitten vähän mietin, että mitä kaikkea olenkaan tällä viikolla ehtinyt tekemään ja mahtuihan siihen kaikenlaista piristävääkin.

Tiistaina söin lähisatamassa lounaaksi lohikeittoa. Aurinko paistoi ihanasti ja moottoriveneet putputtivat. Mietin, että miksi ihmeessä en lounasta tuolla useammin, kun kävelymatka on pari minuuttia. Hyvä, että tuli sentään nyt käytyä ja sain pienen breikin työpäivääni. Useinhan etätyöpäivän lounas on mikrokeitto palaverien lomassa.


Ruokalista on aika yksinkertainen voi valita lohikeiton tai lohikeiton :)

Työpäivän jälkeen oli ylimääräisenä ohjelmanumerona auton lainausreissu anopilta. Päiväleirikuljetukset olivat/ovat sen verran hankalia, että tarvitsimme auton lainaan. Reissussa meni koko ilta, koska pojat innostuivat uimaan, vaikka vesi oli hyvin kylmää.

Hyppyvuorossa ei ole balleriina vaan taekwondofutaaja

Keskiviikkona oli minun vuoroni pulikoida. Olin jälleen Leppävaaran uimahallissa. Oli aivan älyttömän hieno aamu, piti vesijuosta aurinkolasit päässä. Paikalla oli myös ihastuttavat eläkeläisrouvat joilla oli identtiset rusettisuihkumyssyt päässä ja huulipunaa. Olimme työkaverini kanssa sen verran aikaisessa, että ehdimme vielä hörpätä aamukahvit maauimalan terassilla ennen toimistolle ryntäämistä.

Luksus-hetki

Torstaina olin työnantajani järjestämässä hyvinvointipäivässä kauniissa merellisissä maisemissa. Päivään kuului ulkoilua, mutta sää oli harmillisen sateinen. Ohjelmassa oli myös rentoutusta. Olin kuulemma nukahtanut ennen kuin vieruskaveri sai edes löydettyä hyvän asennon jumppapatjalla. Arvioin rentoutuksen liian hyvin toimivaksi.

Suomenlahden harmaata kauneutta

Söin kesän ensimmäiset ahomansikat.
Mummilassa, samalla paikkakunnalla, ahomansikat vasta kukkivat.

Lupiininiitty

Perjantain kohokohta alkoi iltapäiväunilla. Menin sänkyyn lukemaan naistenlehteä ja sammuin ensimmäisen jutun kohdalla. En todellakaan tarvitsisi useiden kuukausien tilauksia, kun minulle riittää yhdestä lehdestä "luettavaa" ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Onneksi on viikonloppu edessä. Kaikenlaista ohjelmaa on siihen kertynyt, mutta enimmäkseen huvittelua.

Mukavaa viikonloppua! 

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja juttuja. Noinhan se on, että vaikka olisi kiire ja häsläviikko, aina on jotain pientäisoa kivaa josta nauttia.

    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Häsläviikkoina pitäisi aina muistaa mahduttaa jotain pientä kivaa viikkoon.

      Poista
  2. Monta kivaa juttua mahtui viikkoosi! Minulla se oli puutarhaa ja puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä mahtuikin kivoja juttuja, vaikka meinasin jo kiireessä unohtaa kokeneeni ne :) Puutarhastasi kyllä näkee, että se on rakkaudella hoidettu eikä työtunneissa ole säästelty.

      Poista
  3. Mukava viikko. Ihanan näköinen terassi, jossa söit lohikeittoa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja juttuja mahtui kiireiseen viikkoon. Vähän olen tuon terassiin suhteen pettynyt, kun meidän wi-fi ei ylety sinne saakka. Olisin saanut siitä täydellisen hyvän sään etätyöpisteen :)

      Poista
  4. Ihana postaus! Kuinka paljon kivoja ja kauniita asioita mahtuukaan kiireisen arjen sekaan. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Häsläviikolla pitäisi aina muistaa panostaa siihen, että mukaan mahtuisi kivoja juttuja tuomaan tasapainoa elämään.
      Kiitos samoin - mukaa viikonloppua!

      Poista
  5. Ihana menu kuppilassa - lohikeitto tai lohikeitto. Eipähän tuu valinnan vaikeutta 😄

    Ja tuollainen rentoutushetki on kyllä ihana. Meilläkin oli joskus töissä tyhy-tapahtumassa, ja sieltä täältä kuului kuorsausta.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa pikkukahvilassa ei suotta hienostella menun suhteen. On siellä yleensä jotain suolaista piirakkaa niille, joille lohikeitto ei maistu.

      Minua vaivaa sellainen iltapäiväkooma, että olen välillä alkanut töissä seisomaan. Monet tekee sitä terveyssyistä, minä siis sen takia, että seisten ei pysty nukahtamaan :D :D

      Poista
  6. Löytyihän sieltä vaikka minkälaisia kohokohtia. Unet ja kaikki :D. Tuo aamu-uintiharrastus on aivan upeaa luksusta ja vaatii sellaista reippautta mitä minussa ei oikein ole :). Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitä suuresti työnantajaa, joka maksoi palkkaa ulkoilusta ja päiväunista ja tarjosi erinomaiset ruuat päälle :D :D

      Aamu-uinti on aivan ihanaa sitten kun on suoriutunut paikan päälle. Ne aamuherätykset ovat puolestaan aivan kamalia. Olen toivottoman aamu-uninen, mutta perheen logistiikasta johtuen meillä alkaa herätykset pirisemään 05:30 ja lähtö töihin on 06:45. Mies kykenee tuohon paljon muuta perhettä paremmin ja hän joutuu sitten kampeamaan muun perheen ylös sängystä. Meillä lapsetkin joutuvat nousemaan vähän kuuden jälkeen, koska vahdimme että he syövät aamupalan ja pukevat päällensä ennen lähtöämme.

      Poista
  7. Jännä kun tuntuu tasapaksulta ja alkaa kirjaamaan tapahtumia, niin löytyyhän sitä vaikka mitä. Välillä tekisi mieli tehdä ns. kaksi postausta yhdestä päivästä eri valossa. Kaikkea voi hehkutta tai sitten surkuttaa. Vitsi tuo Leppävaaran uima-allas on huippu! Muistuu mieleen lapsuuden päivät stadikalla, oi niitä aikoja. :)

    Päikkärit taisi tulla tarpeeseen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireessä meinaa näköjään unohtua saman tien, että sinne sekaan on mahtunut kivojakin jutuja :) Leppävaaran maauimala on todella kiva paikka, olen suorastaan kateellinen espoolaisille siitä :)

      Poista
  8. Monipuolinen valikoima sataman ravintolassa. :-D Toisaalta lohikeitto on niin hyvää, että eipä sitä hirveästi vaihtoehtoja tarvitsekaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla minikahvilalla on aika onnettoman kokoinen keittiö ja vähäisesti henkilökuntaa, joten vaihtoehdot ovat aika minimaaliset. Uutuutena on tullut se, että pannukakun päälle voi valita joko vadelma tai mansikkahilloa :D :D

      Poista
  9. Vaikka mitä kivaahan sun viikkoos mahtu töitten lisäks! Omani oli paljon "köyhempi" vaikka lomapäiviäni tässä viettelen :P :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän sitä mahtuisi, vaikka meinasin kaiken kiireen keskellä meinasin unohtaa kivat jutut. Mukavaa lomaa sinulle! Minä odotan omaani kuin kuuta nousevaa.

      Poista
  10. Monta kivan kuuloista juttua häslingin keskellä. Tuo on tärkeää, että muistaa ne huippuhetketkin, eikä pelkkää kiirettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kiireestä huolimatta varsin kiva viikko :) Toivottavasti tulisi tällekin viikolle aurinkoa ja kivoja pikkujuttuja sinulle ja minulle.

      Poista