29. toukokuuta 2016

Taas ärsyttää...

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää teitä ihanista tsemppaavista sanoista edelliseen postaukseen sekä mielenkiintoisesta keskustelusta kommenttiboxin puolella. Ajatustenvaihto oli erittäin energisoivaa ja inspiroivaa. Kiitos! Energiapurske toivottavasti purkautuu mielenkiitoisiksi postauksiksi yhteistyössä muiden kanssa. Ja eihän sitä tiedä vaikka meillä epäkaupallisilla-fokusoimattomilla olisi joskus laavugaalakin ;)


Mutta sitten ärstykseen. Voihan suomalainen kunnallispolitiikka! Ystäväni oli laittanut FBhen linkin Hesarin artikkeliin, jossa pohditaan että onko kuntajohtajille tarvetta asettaa karensseja. Helsingin Sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädyn siirtyminen Terveystalolle on nostanut asian esille. Tuollaisia asioita on syytä pohtia, ehkä jopa säädellä lailla. Pahimmillaan kyseisen kaltaiset siirtymät vääristävät kilpailua eivätkä toimi julkisen sektorin eduksi.

Lehtiartikkeli paljastaa karusti sen, miksi suomalainen kuntapolitiikka on vaikeaa ja miksi kuntaliitokset ja sote-alueet ovat kuin taistelutantereita. Poliitikoilta on täysin hukassa se, mitä varten he työskentelevät.

Lainaus Hesarista:
"Jos esimerkiksi apulaiskaupunginjohtaja siirtyy Helsingistä täysin vastaavaan työhön Vantaalle, siirtyykö kilpailevien kuntien välillä tietoja? Kyllä siirtyy, totesi Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok), ja siksi hän piti hyvänä, että karensseista keskustellaan."
Siis mitä v* ???
Mistäköhän nämä kunnat Rauhamäen mukaan kilpailevat? Korkeimmasta veroäyristä, eniten persellään olevasta taloudesta?
Kuntien tehtävänä on tuottaa kuntalaisten tarvitsemat palvelut mahdollisimman tehokkaasti, laadukkaasti ja edullisesti. Se on jokaisen tämän maan kansalaisen etu, että jokainen kunta menestyy! Myös sen naapurikuntalaisen. Ihan jokaisen etu!
Omalla toimialallani jopa saksalaiset ja ranskalaiset ovat saaneet aikaiseksi yhteisyrityksen, jonka tehtävänä on tehdä ostot keskitetysti, koska kaksinkertaisella volyymilla saa paremman hinnan ja säästää ostotoiminnan kuluissa. Suomessa kunnallispoliitikot pelkäävät, että esimerkiksi kahden pääkaupunkiseudun kunnan välillä voisi siirtyä tärkeää tietoa. Kansalainen Kepponen luuli, että tavoitteensa saavuttamiseksi kuntien kannattaa tehdä työtä yhdessä ja oppia toisiltaan! Kuvittelin, että se olisi suorastaan pärjäämisen edellytys. Ei ole ihme, että kuntaliitoksiin on leimaantunut termi "pakko" eteen, kun yhteistyöhalukkuus on tällä tasolla, että tietoa ei kuntien välillä saisi vaihtaa :(
Kuvittelin, että jos jossain kunnassa saadaan joku asia ratkaistua uudella tavalla siitä kerrottaisiin muille kunnille ja muut olisivat pelkkänä korvana ja miettisivät heti, että voiko sitä soveltaa omaan kuntaan. Kansalainen Kepponen haaveilee siitä, että kunnallispoliitikoilla/virkamiehillä voisi oikeasti olla "kierrätysuraa". Kun joku juttu tietyllä toimialalla on saatu  hyvälle mallille, voisi ura jatkua soveltamalla muutos toisen kunnan toimintaan.
Ihan oikeaa liiketoimintaa harjoittavissa firmoissa tälläiset tiedonpanttaaja-yhteistyökyvyttömistä yksilöistä hankkiudutaan eroon tai vähintään siirretään syrjään. Kuntasektorilla nämä sankarit miettivät, että olisiko mahdollista tukea tiedonpanttaus-yhteistyökyvyttömyyttä peräti karenssilailla. Tätä on niin vaikea käsittää? Mistä tällainen kumpuaa?
Kuvat ovat viime viikon lauantailta Kulosaaresta. Upea tulipallo!

6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, kyllä!

    Ja ärsyttää kyllä! Niinhän sitä luulisi, että tietotaito lisääntyisi oivalluksia ja kokemuksia jakamalla... mutta, koska nykyään kaikki toiminta myös kunnissa rinnastetaan liiketoimintaan, jonka pitäisi olla kilpailukykyistä ja pahimmillaan jopa tuottavaa toimintaa, niin mikään tieto tai liikesalaisuus ei saa vuotaa mihinkään. Lopputuloksena on ääliömäistä toimintaa kautta rantain. Näillä mennään tässä maassa... ja luultavasti kovinkin syvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi mitenkään ymmärtää tuota liikesalaisuusasiaa, joka estäisi kuntavirkamiesten yhteistyön. Ehkä siinä tapauksessa, jos puhutaan palvelusta, jonka tuottaa yhtiöitetty kunnan omistama yritys, joka kilpailee julkisella sektorilla, voi olla perusteltua että osa tiedoista kuuluu liikesalaisuuden piiriin. Tuolla poteroihin kaivautumisella ei saavuteta mitään :(

      Poista
  2. Onpa tosiaan upea tulipallo!

    Kunta-asiaan en osaa sanoa tällä hetkellä mitään, kun on taas väärä aika vuorokaudesta, ja aivot eivät enää toimi. :-D Pitäisi ehkä siirtää blogien lukeminen muuhun ajankohtaan. :-) Mutta järkevän kuuloista asiaa kirjoittelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan mielettömän hieno auringolasku :)

      Ei tuossa kuntien yhteistyökyvyttlmyydessä ole mitään järkeä :(

      Poista
  3. Asiaa puhut! Kaikkeen ei todellakaan tarvitse liittyä kilpailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :)
      Kilpailua ei tarvitse keinotekoisesti rakentaa minnekkään eikä se missään tapauksessa estää kuntie välistä yhteistyötä.

      Poista