7. toukokuuta 2016

Pieniä kivoja juttuja

Tänä vuonna meidän perheeltämme, tai ainakin minulta, jäänee matkan takia väliin Roihuvuoren kirsikkajuhlat ensi sunnuntaina. Siksi kävimme eilen Hra Kepposen kanssa ihastelemassa alkavaa kukintoa. Toivottavasti se on kauneimmillaan viikon päästä.





Ystäväni Anna oli työreissulla Helsingissä ja piipahdimme sen jälkeen Ateneumissa ja syömässä. Kotimaiset taideaarteet oli kerätty varsin näyttäväksi näyttelyksi. Samaan aikaan Ateneumissa on myös japonisminäyttely sekä maailman tunnetuin patsas Ajattelija. Japonisminäyttelyn kautta opin jälleen uutta. Akseli Gallen-Kallela sai vaikutteita japonismista ja ne näkyvät voimakkaimmin hänen Kalevala-aiheisissa töissään.

Japonismi näyttelyssä oli selfieihmisille viihdykettä :)
Kuvassa Anna ja oikeaoppinen geishahymy. Hampaat ei saa näkyä.


Tämä ei ole Kepposten pyykkipäivä vaan Ateneumin installaatio :D :D

Maukas Vapianon sienipasta kanalisukkeella

Oman mainintansa ansaitsee se, että marjakausi on käynnistynyt täydellä teholla. Nyt on taas puuron päälle marjoja. Se saa aamun alkamaan hiukkasen paremmin.

Näillä pienillä asioilla on niin iso vaikutus elämääni. Luonnon kauneus, hyvä ruoka, hyvä seura ja taide



Ihanaa äitienpäiväviikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Pienistä asioistahan se onni koostuu. Tai niissä se on aidoimmillaan :)
    Katselin muuten juuri viime viikolla Maltan reissua sillä silmällä. Haluaisin keksiä jonkun kohteen, minne veisin esikoisen kymppivuotismatkalle. Jäänkin odottamaan millaisia elämyksiä Maltalta saatte haaviin.
    Saattaa kyllä olla, että omat äiti+poika-matkasuunnitelmamme kutistuu johonkin hyvin pienimuotoiseen. Tähän mennessä jokainen matkakohde on alkanut vaikuttaa liikaa sellaiselta, johon koko perheen pitää päästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaan mieltä, että onni koostuu usein niistä pienistä asioista.

      Vähän jo jännittää etukäteen, että millainen reissu meille tulee. Voi olla, että sää ei sovellu auringon palvontaan ja sijainti on syrjäinen retkeilyyn. Ehkä vedetään päivittäiset pizzaähkyt, kävellään rannalla ja pelataan Carcassonea :D :D

      Poista
    2. Aika hyvä reissu tuollainenkin olisi! :D

      Poista
    3. Ehkä kuitenkin ponnistetamme edes kahtena päivänä vähän retkeilemään pidemmälle. Löysin juuri taksifirman, joka kuljettaa nähtävyydeltä toiselle. Voisi olla matkakaverille riittävän leppoisaa :) Ja ehtisi takaisin ajoissa tankkaamaan pizzaa :)

      Poista
  2. Teillä on varmaan kiva matka tulossa! Ja muutenkin ihana idea tuollainen rituaali. :-) Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti matka menee hyvin ja tarjoaa elämyksiä meille molemmile. Ennenkaikkea toivon kovasti, että sää suosisi ja poika tarkenisi uida.
      Kiitos samoin - mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Henkeäsalpaavan kauniit kuvat. Kirsikkapuut todellakin antavat meille parastaan.

    Minäkin allekirjoitan tuon: Luonnon kauneus, hyvä ruoka, hyvä seura ja taide - NIIN parhautta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kirsikkapuut oli jo nyt aivan ihanat. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

      Noilla pienillä jutuilla on helppo saada iloa päiviin :)

      Poista
  4. Upeat kuvat kirsikankukista. Mukava elämyspäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kirsikkapuisto on ihana vierailukohde kukinta-aikaan.

      Poista
  5. Roihikan kirsikkapuisto olisi niin kyllä nähtävä! Aurinkoista äitienpäivää Rouva Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikkapuisto on ihana kohde. Monena vuotena olemme käyneet hanamijuhlissa. Siellä on vetonaulana japanilaiset limut ja suklaatikut :D :D jos ei kirsikankukat riitä (meillä 3/5 perheestä ei arvosta)

      Poista