11. maaliskuuta 2016

Miten meni viikko?

Aloitan siitä, että en osaa päättää, että olenko onnellinen vai kauhuissani siitä, että nyt on perjantai. Olen molempiä yhtäaikaa.

Fyysinen vireystilani on kuvan kaltainen:

Kuvattu 11/2013 Pilanerbergissa Etelä-Afrikassa

Olen ymmärtänyt, että virtahevot ovat ärhäköitä suuttumaan, joten mentaalitilammekin lähestyvät.

Viikko alkoi siten, että maanantaina keskimmäinen sairastui ja hän potee edelleenkin kotona. Järkyttävä yskä ja pahasti sahaava kuume. Lääkärin mukaan vain joku virustauti. Torstaina alkoi oireita tuntua minullakin, onneksi itselleni ei ole kuume noussut lähelle 40 kuten pojalla. Menee jännittäväksi, että ehtiikö tauti kiertää koko perheen ennen viikon päästä alkavaa lomaa. Nyt voinkin sitten lumiolosuhteitten lisäksi jännittää, että pääsemmekö matkaan lainkaan.

Työt eivät sairaana edisty toivottavaan tahtiin. Sain isoimman homman puristettua kommentointikierrokselle ennen sairastumistani. Yleensä kommentointikierroksen saldo jää laimeaksi. Tietenkin tällä kertaa kysymyksiä ja kommentteja on suorastaan tulvinut. Tietenkin, koska minulla ei käytännössä olisi aikaa lainkaan niiden käsittelyyn.

Työkiireistä johtuen unohdin ilmoittaa pojat seurakunnan päiväleirille. Se on ollut kesiemme pelastus jo kahtena vuotena. Tuttu ja pidetty paikka kävelymatkan päässä ja edullinen hinta. Tänä vuonna päiväleirille oli ollut yleisöryntäys ja leiri täyttyi kahdessa päivässä. Kyllä ottaa päähän.

Sain järjestettyä pojille kahdeksi viikoksi ohjelmaa kaupallisilta tarjoajilta. Se vaatii viikoksi auton lainaan, onneksi saadaan anopilta. Rahaa meni 990€. Olen tyrmistynyt! Vielä pitäisi ratkaista kaksi viikkoa 7v ja 9v osalta jotenkin tosi edullisesti. Muuten edessä on se, että pikkujätkät saavat pärjäillä päivät kahdestaan tai perheen yhteinen loma-aika typistyy kahteen viikkoon ja mökkeily Pirkanmaalla jää kokonaan väliin ja kotilomailustakin pitää suoriutua pääosin julkisilla.

Välillä on tällaisia viikkoja, joissa ei tapahdu mitään positiivista. Koko viikko pelkkää tarpomista. Nyt on parempi vähän huilia ja sunnuntaina alkaa tekemään suunnitelmia. Pitänee informoida pomoa siitä, mitä jää maaliskuussa hoitamatta ja ottaa sapiskat vastaan. Tsekata matkavakuutuksesta, että millä ehdoilla sieltä voi saada rahaa takaisin, jos sairaus estää matkustamisen. Sittenhän tulisi todellinen löhöloma ;) Jos onnistumme järjestämään kesäviikot siten, että vuorottelemme etäpäivien kanssa, niin poikien pitää pärjätä 2-3 päivää viikossa yksin niin eihän se tee kuin 4-6 päivää. Kyllä sen verran voi kesälomasta viettää leikkipuistossa, jossa toivottavasti saa ilmaisen keittoaterian tai Netflixin, mikropizzan ja jäätelön äärellä.

Ensi viikolla siis uuteen nousuun. Ihana auringonpaiste ulkona vahvistaa fiilistäni. Nyt aion käyttää viikonlopun töiden tekemisen sijasta suurimmaksi osaksi johonkin hauskaan ja fiilistä nostavaa. Tehkää tekin niin!

Aion aloittaa viikonloppuni matkimalla meidän Noppaa.
Aion teeskennellä kuuroa ja keskittyä hengittelyyn ;)

20 kommenttia:

  1. viikonloppuun vaakatasoa, mehua ja hunajaa. Ehkä vähän ulkoilua. Lepoa ja lököilyä, josko se tauti ymmärtäisi pysyä poissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät neuvot ja pääsevät ihan kohta toteutukseen :)

      Poista
  2. Joskus e vaan mee putkeen, mutta Marikalta tuli hyvät vinkit viikonlopun viettoon. Tuo kesäleirijuttu kyllä ärsyttää kyllä varmasti ja paljon! Teillä kun siellä pääkaupunkiseudulla on hyvin järjestetty koululaisille tuota "hoitoa" loma-aikaan.

    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääkaupunkiseudulla on kaupallista tarjontaa kolmelle kesäviikolle hyvin (kesäkuun ja elokuun alku), muille viikoille onkin sitten tosi paljon nahkeampaa. Aivan järkyttävän kalliiksi tulee noiden leirien käyttö, yleinen viikkohinta on 180€ :(

      Marikan vinkit ovat toteutuksessa, vakatason kutsu kävi.

      Kiitos samoin - rentouttavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Voi ei, mikä viikko! Onpa kurjia juttuja nyt tapahtunut teille.
    Ensi viikolla tosiaan uuteen nousuun. Toivottavasti teille sattuu aurinkoiset lomakelit ja pysytte kaikki terveinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan tervehdytään, niin ponnistetaan uuteen nousuun :)

      Poista
  4. Kaikki taudit hus ja pois!!!! *hosuu raivokkaasti*

    VastaaPoista
  5. Ensi viikko voi olla vain ja ainoastaan parempi! Tuo koululaisten loma-aika kyllä aiheuttaa aina vähän lisää harmaita hiuksia, onneksi alkavat olla jo sen verran isoja,mettä pärjäilevät kotona keskenäänkin välillä...nyt pöpöt sitten huh pois sieltä Kepposilta! Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä nuo koululaisten lomat tuntuvat suorastaan painajaiselta. Lomaa on niin paljon, että vaikka ikinä emme pitäisi miehen kanssa lomaa yhtäaikaa, niin emme silti saisi katettua koululaisten lomaa. Ihan hirveä sumpliminen. Viime vuonna meni ihan putkeen ja tänä vuonna sitten ei :(
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Voih! Pikaista paranemista. Ihan hirveästi on nyt tauteja liikkeellä. Toivottavasti menee nopeasti ohi. Mä vedän nykyään hirvittäviä annoksia sinkkiä ja tuntuu, että se on vähän auttanut. Ei ole iskenyt tauti kunnolla päälle, vaan mennyt kevyemmin ohi. Mutta tiedä sitten mikä todellinen vaikutus on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Jos edes tuntuu siltä, että on löytynyt joku helpotus virusten torjuntaan, niin sitä kannattaa kyllä jatkaa. Meillä on sairasteluputki alkanut joka vuosi viimeistään helmikuussa. Ehdin jo hölmönä ajatella, että tämä talvi olisi ensimmäinen talvi 10 vuoteen jolloin ei sairastettaisi urakalla, mutta toisin näyttää käyvän. Vaikka onhan tässä vielä mahdollista, että muu perhe selviää sairastamatta.

      Poista
  7. Tollaisia viikkoja on todellakin käyty läpi ja p:stä ne tietty ovat.
    Onneksi on niitä kivojakin viikkoja....

    Huilimista, positiivista energiaa ja parantelua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä vaan mikään ei tunnu menevän putkeen. Nyt vähän harmittaa se, että aiempi kova duuni ei saa ansaitsemaansa päätöstä, koska tästä jää väkisin jotain rästiä. Loman onnistuminen stressaa ja toi 990€ laskun on suorastaan kasvattanut tatin otsaan. Mutta kyllä tämä tästä taas jossain vaiheessa kääntyy nousuksi.

      Poista
  8. Moni asia siellä mennyt läts vatsalleen, mutta jäin jumiin tuohon seurakunnanleirihommaan ja yksityiseen leiriin, voi itkunplitkut, tuo ottaa pattiin niin hurjasti, että voi harmittaa pidemmänkin tovin! Lasten pitkät lomat ovat kyllä erittäin haastavia juttuja... Nyt ei mene putkeen ei. Toivotaan pikaista paranemista ja sitä, että lomasta tulee täydellinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä harrastanut rutkasti henkistä ruoskimista, että kuinka saatoin unohtaa sen leiri-ilmoittautumisen. Harmittaa. Sinänsä olemme kuitenkin onnekkaassa asemassa, että meillä oli mahdollista maksaa kahdeksi viikoksi päiväleirit pojille ja pojat saivat itse valita mihin menevät. Jos on talous vähänkään tiukalla, niin jää tuollaiset 180€/vko leirit tosiaankin väliin. Edullisia vaihtoehtoja on todella vähän saatavilla. Hermoni tulevat kesällä kiristymään tsiljoona kertaa, kun yritän miehen kanssa pyöritellä kolmikkoa kotona ja käydä itse töissä.

      Poista
  9. Voi voi, toivottavasti ehditte parantua ennen lomaa...mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  10. Apua mikä viikko. :/ Toivotaan että taudit ehtivät hellittää ja saatte oiiein kivan loman! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onni tästä kääntyy, tänään ainakin näyttää lupaavalta :)

      Poista