6. helmikuuta 2016

Tee elämässäsi asioita, joista tykkäät!!

Tammikuuni oli jotenkin alavireinen. Ehdin jo miettiä, että tarvitsen elämääni jotain piristystä. Ajattelin, että tarvitsen vähintään viikonloppureissun, ulkomaanmatkan tai jonkun ylihinnoitellun brändituotteen.

Piristys tuli perjantaina kolmessa tunnissa. Olin jo aikaa sitten ostanut itselleni askartelukurssin Askartelu-Amaliasta. Kun kurssi lähestyi aloin miettimään tekosyitä, miksi voisin jättää sen väliin. Ajankohta oli oikeasti kehno eli perjantai-ilta 18-21, ja ajomatkaa 35min suuntaansa ja väsytti. Onnistuin kuitenkin kampeamaan itseni paikalle.

Valmis työni

Kun kurssi alkoi, huomasin ensimmäisen 20min jälkeen olevani täynnä energiaa. Sellaista pulppuavaa ja rönsyilevää energiaa. Nautin aivan täysillä siitä, että osa askarteluprosessista oli sattumanvaraista. Oli kiehtovaa nähdä, kuinka vesisuihke saa värihiukkaset värjäämään paperia. Välillä värit liukuu, välillä tulee rakeista, välillä värit sekoittuvat. Joskus tulee kaunista ja joskus suttupaperia. Miten, oi miten, olinkin unohtanut kuinka paljon nautin käsillä tekemisestä?! Kannattaa ehdottomasti tehdä asioita, joista pitää! Muistakaa tekin se. Miten ajattelin, että saisin virtaa itselleni turhasta kuluttamisesta, kun oikeasti kaipasin jotain aivan muuta.

Kannattaa myös muistaa se, että rakkaista asioista nauttii vielä enemmän, kun niiden tekemisessä oppii jotain uutta. Siksi kannattaa välillä hakea inspiraatiota yhdessä tekemisestä, kursseista tai erilaisista tutoriaaleista.

Kaikki kurssin työni

Minulle käy helposti  niin, että kotona itsekseen askarrellessa inspiraatio on täysin kateissa enkä saa mitään aikaiseksi. Sitten vaan harmittaa. Siksi välilä on ihanaa käydä opettajan johdolla opettelemassa vaikka joku uusi tekniikka.

Perjantain kurssilla oli todella mielenkiintoiset ja sinänsä helpot tekniikat. Opettajana oli hyvin inspiroiva hollantilainen Liesbeth Fidder. Juurikaan en ehtinyt kuvaamaan kurssilla, mutta pikainen otos jäi sentään muistoksi.

Liesbeth Fidder ja kurssilaiset. Kuva lainattu Askartelu-Amalialta

Riikinkukon tausta on tehty bisterillä. 
Ensin paperille ripotellaan bister-jauhetta vaikkapa grillitikulla. 
Sitten suihkepullolla varovasti vähän vettä jauheen päälle ja katsotaan miten käy.
Lopuksi kuivaus kuumailmapuhaltimella.

Kuivan pohjan päälle leimataan suoraan.
Leiman kohdalta voi poistaa väriä kloritilla, jotta kuva nousee paremmin esille.

Hyvä fiilis on jatkunut koko lauantain! Olokin on energinen. Sormet syyhyävät ja into kokeilla uudestaan on todella korkealla. 

24 kommenttia:

  1. Upeita töitä!

    Itse olen kans ollut alavireinen ja miettinyt, että tällaistako tämä elämä nyt sitten on. Oravanpyörää. Nuorempana jaksoin innostua harrastuksista ja kodin ulkopuolella tekemisestä, mutta ihan jokainen kurssi, jonka olen aloittanut on jäänyt kesken. Auts!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      On minullakin jäänyt välillä kursseja kesken. Olen opetellut ajattelemaan, että ei se ole niin vakavaa. Tärkeää oli se, että lähdin kokeilemaan.

      Itselläni toimii hyvin lyhytkurssit. Säännöllisissä lukukauden/vuoden harrastuksissa käy helposti niin, että yhtenä kertana on ihan oikea este ja sitten jotenkin ajatus humpsahtaa siihen, että en minä viitsi tälläkään kertaa.

      Siihen oravanpyörään kannattaa yrittää löytää niin juttuja joista oikeasti tykkää ja jotka antavat hyvää fiilistä. Itse odottelen kovasti, että tulisi kunnon ulkoilukelejä. Tammikuu on kyllä ollut ilmoiltaan niin surkea, että se vaikuttaa jaksamiseen. Aurinkoa ei ole näkynyt, mutta erilaisia sateita on riittänyt jatkuvasti.

      Poista
  2. Hienoja töitä! Tiedän tuon tunteen, kun ei yhtään huvittaisi lähteä, vaikka tietää, että mukavaa kuitnekin tulee olemaan, onneksi siis lähdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minulla on useinkin sellaista lähtemisen raskautta. Juuri sillä hetkellä ei vaan viitsisi lähteä ja olisi niin kiva jäädä kotiin lojumaan. Joskus tein niin, että lähdin suoraan menoihini töistä. Siinä on kuitenkin paikka, josta joutuu siirtymään pois :D :D

      Poista
    2. Mullakin on lähtemisen vaikeutta. Pakollista menemistä on niin paljon, että koko ajan vähemmän ja vähemmän jaksan vapaa-ajalla lähteä minnekään. Olen tullut suorastaan krantuksi sen suhteen, että minkä vuoksi ylipäänsä viitsin vaivautua.

      Liikuntaharrastus on onneksi muodostunut jo jonkinlaiseksi automaatioksi. Mutta siinäkin parasta on, jos pystyn menemään suoraan töistä. Kotiin on liian helppo jämähtää. "Lapsetkin tarvii mua välillä..."

      Poista
    3. Minä yritän saada itseni menoihin, mutta onhan se välillä vaikeaa. Täytyy tunnustaa, että joudun menoja suunnitellessa miettimään aika tarkkaan, että mitä voi laittaa yhdelle viikolle ja että viikonloppu ei ole täyteen buukattu ja välillä pitää olla täysin tyhjiäkin viikonloppuja.

      Kuulostaa erinomaiselta, jos liikunta on muodostunut sinulle automaatioksi. Minä joudun erittäin useasti patistelemaan itseäni liikkumaan. Liian vähän liikun vieläkin. Tämä talvi on kyllä antanut minulle täydellisen alibin. Nämä käsittämättömän huonot talvikelit ovat haitanneet pääasiallista liikkumistani eli ulkoilua (kävely, hiihto, laskettelu). Ei kai tässä auta muu kuin antaa periksi ja alkaa etsiä sopivaa sisälajia.

      Poista
  3. Aika monelle tammikuu on ollut väsyttävä kuukausi. Onneksi kevät on jo kulman takana.
    Todella upeita luomuksia sait aikaiseksi. Ihanaa laskiaissunnuntaita ♥︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tosiaan jo kulman takana. On se ihanaa, vaikka kovasti olisin toivonut vielä helmikuulle hiihtokelejä, mutta ei näytä toteutuvan ainakaan pääkaupunkiseudulla. Tätä vauhtia nurmikko tulee näkyviin nopeasti.
      Kiitos samoin - mukavaa laskiaissunnuntaita!

      Poista
  4. Tammikuu oli aivan pepusta mulla ja yllättävän monella ystäväpiirissä.
    Jospa helmikuu olisi parempi ja tuo vinkkisi siitä, että tekee sellaista joka tuo iloa on loistava.
    Nousukiitoa sinne ja tänne :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan loistavaa helmikuuta ja sitä, että influenssat kiertävät kaukaa ja pääsemme molemmat tekemään mieluisia juttuja!

      Poista
  5. Kauniita töitä <3

    Itsellä tällä hetkellä harrastus on lähes tulkoon ainoa tapa tavata muita ihmisiä, joten aika innolla olen kyllä menossa harrastamaan. Ja kun vielä ilta on aina mukava, etenkin koko ajan tutustumme paremmin toisiimme, lähteminen on helppoa.

    Tosin yleensä tulee syötyä juuri ennen harrastusta ja sen jälkeen mentyä hetkeksi sohvalle. Sieltä nouseminen onkin sitten työn takana, vaikka kuinka kiva olisi harrastukseen lähteä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Harrastuksista kannattaa kyllä yrittää pitää kiinni kynsin hampain. Kotona olevalla ne ovat erityisen tärkeitä. Minulla ei oikein kalenteriin mahdu mitään sellaista säännöllistä ohjattua harrastusta, jotenkin elämä on vaan olevinaan niin kovin kiireistä. Todellisuudessahan se on usein ihan puhdasta laiskuutta, ehtisin kyllä jos järjestelisin asiani toisin. Täytyy vähän sitäkin miettiä, että mitä pystyisin tekemään asialle.

      Poista
  6. Mahtavaa, että menit ja wau hienoja tuli. Komppaan fiiliksiäsi täysin, sama täällä ja lähteminen on hankalaa. Nauratti jopa tuo ylihinnoiteltu brändituote, mutta ymmärrän vallan mainiosti, täällä on lohduteltu niillä kakkusilla. Olo ollut vaan sellainen, että on jokin sisäinen oikeutus niille.

    Yleensä en niin innoissani ole lainauksista, mutta näin aika hauskan meni jotenkin näin, olenko tulossa vanhaksi, kun paras meno on peruttu meno. Hieman sellaisilla fiilareilla täällä on menty, mutta kyllä se tästä jahka kevät koittaa.

    Ihmisten näkeminen ja tekeminen aina piristää, kuten selvästi sinuakin.

    Yhtä hyvää viikkoa, kuin kurssilla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullaa on mennyt minullakin. Olisi toki voinut mennä enemmänkin, että jonkinalinen kuri on sentään ollut. Huomioonottaen vyötärönympärykseni, niin syöty pullamäärä on kyllä ollut aivan liian iso, mutta jollain sitä pitää talven raskauttaman ihmisen itseään tsempata selviämään arjesta ;) Minä en ole shoppailuihmisiä, mutta nyt on pyörinyt kaikenlaista kallista ei-tarpeeseen tulevaa ostosta mielessä.

      Hyvä, että lainasit. Paras meno on peruttu meno :D :D

      Käsillä tekeminen on minulle se juttu (ruuan ja matkailun lisäksi :) ), jotenkin se meinaa välillä unohtua ja sitten ajatus lipeää ei-niin-rakentaville-laduille.

      Hyvää viikkoa!

      Poista
  7. Upeita aikaansaannoksia kerrassaan! :)

    VastaaPoista
  8. Hienoja askarteluja, vau! Noissa on sitä jotakin!!

    Mä olen nykyään tosi laiska ja saamaton lähtemään minnekään. Tuntuu, että silloin kun aikaa olisikin, ei vaan ole jaksamista. Pitäisi keksiä joku pieni kiva juttu kodin ulkopuolella, josta saisi virtaa. Mutta ei mikään kerran viikossa -systeemi, vaan just tuollainen lyhytkurssi tms :)

    Inspiroivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minulla toimii huonosti nuo säännölliset menot, mutta tuollaiset lyhytkurssit toimivat hyvin. Aina sitä jaksaa juuri ja juuri yhden illan :) Perjantainakin lähdin sillä agendalla, että ainahan voin vaikka vaan katsoa, kun muut tekevät ja hipelöidä erilaisia tarvikkeita :) Aion etsiä tuollaisia lisää ja päästä inspiroitumaan. Ultimatehaave on että joku päivä jaksaisin opiskella kerran viikolla jotain vaikka avoimessa yliopistossa tai kielikurssi työväenopistossa. Toistaiseksi sellainen tuntuu aivan ylivoimaiselta, mutta yritän pitää ajatusta yllä.

      Poista
  9. Liesbeth on tulossa Helsinkiin pitämään kursseja taas helmikuun alussa. Pari viikkoo mietin meniskö ja tänään päätin että menis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät kurssista! Minä pidin ja harkitsin tänäkin vuonna kurssille tulemista, mutta nyt ei aikataulu vaan anna yhtään myöden, kun isäni on sairaalassa ja pitää käydä katsomassa häntä ja äitiä vanhainkodissa.

      Poista