15. kesäkuuta 2015

Elä myös itsellesi - Hetkessä

Viime vuoden heinäkuussa loman lähestyessä loppuaan mietin arjen bermudankolmion työtyöt-kotityöt-lastenkuljetukset raskautta ja kuinka helppo siihen on hukkua - etenkin syksyn pimeinä päivinä. Itselleni käy  helposti niin, että unohdan omat tarpeeni ja jopa sosiaaliset suhteet jäävät hunningolle. Muut määräävät ajankäytöstäni. Karrikoidusti sanoen unohdan elää myös itselleni.

Noissa mietteissä käynnistin itselleni Hetkessä-projektin. Näin määrittelin silloin Hetken:

"Itse lähden tavoittelemaan arkea, johon mahtuu säännöllisesti hetkiä itselleni. Hetki voi vaikka olla termoskahvit luontopolulla, viiden ruokalajin illallinen, hyvä elokuva, uusi kahvila, treffit miehen kanssa, ystävien kokoontuminen tai se ensimmäinen hiuslakka, joka pitää lupauksensa. Hetki on minulle itselleni, aikuisen naisen makuun."

Postaussarjan aloitti Hetki Cafe Regatassa

Huikea Hetki oli matka Islantiin ystävän kanssa. Kuvassa Blue Lagoon

 Islannissa bongasimme myös geysirin. Elämäni ensimmäisen näin saman ystävän kanssa

Vajaan 11 kuukauden aikana Hetkessä-postauksia on kertynyt 26 kpl. Niihin on mahtunut kulttuuria, kahviloita, juhlat ystävien kanssa, matkoja, illallisia, huonepakoilupeliä ja askartelua. Hetket ovat ylettyneet työmatkoihini saakka ja olenpa viettänyt Hetken lapsenikin kanssa. Olen pystynyt ja muistanut tehdä asioita, joista itse nautin. Silti en pidä itseäni varsinaisesti itsekkäänä. Ehkä ripauksen siinä suhteessa, että Hra Kepponen on hoitanut lapsia yksikseen minun matkaillessani. Toisaalta Hra Kepposella on aika joustavat harrastusmahdollisuudet arjessa, jonka mahdollistaa se, että minä olen illat kotona passissa.

Kätevien emäntien kanssa vietetyt rapujuhlat

Hra Kepposen synttäri-illallinen Savoyssa

Illallinen Sandrossa ystävien kanssa huonepakopelin jälkeen

26 hetkeä tarkoittaa sitä, että pari kertaa kuussa minulla on ollut jotain mieluista itseäni varten. Huh, mikä määrä. Tuohan on enemmän kuin kahdesti kuussa. Olen lisäksi aivan varma, että tuosta puuttuu monta Hetkeä ja osa Hetkistä on kestänyt useita päiviä.

Jotain olen oppinut tästäkin projektista. Olen oppinut, että harva tavara saa minua edes hetkellisesti onnelliseksi. Osaan heikosti nauttia hoidoista, kosmetologit ym. eivät ole minun juttuni. Minut saa onnelliseksi kauniit maisemat auringopaisteessa, hyvä seura, käsillä tekeminen, kulttuuri ja taide sekä hyvä ruoka.

Ystävän kanssa kävimme ihastelemassa Cirque du Soleil

Upea Anrea Bocelli

Ystävän kanssa Mamma Mia musikaalissa

Yksi eniten iloa tuonut asia on ollut matkailu. Islanti oli huikea, Dubrovnik ja Montenegro henkeä salpaavan kauniit ja Toscanan kulttuuriaarteet vailla vertaa. Mietin välillä sinne tänne lentelyn hiilijalanjälkeä ja olen miettinyt, että voisinko vähentää lomamatkailua lentäen. Uskon pääseväni vähennysasiassa konkreettisiinkin toimiin, koska syksyn unelmamatka syö suurimman osa säästöistäni ;)

Arkkitehtuuriteemainen jokiristeily Chicagossa työmatkan yhteydessä

Ystävän kanssa Dubrovnikissa

Upea Heydar Aliyev center Bakussa työmatkan yhteydessä

Firenzessä Hra Kepposen kanssa

Kaikkiaan Hetkessä toimi erinomaisesti. Niinpä tulen käynnistämään sen jälleen kesälomien jälkeen. Seuraavalle Hetkessä-lukuvuodelle lähden hakemaan pienemmän budjetin elämyksiä. Sellaisia mahtui tähänkin kauteen kuten leivontaa ja askarteluja ystävien kanssa ja ilmaista kulttuuritarjontaa. Näitä lisää siis! Unholaan jääneen kirjablogini Kirjakepposen aion aktivoida jälleen ja lukea muutakin kuin dekkareita.

Tästähän voi toki olla montaa mieltä, että onko tällainen keski-ikäisen ja -luokkaisen naisen elämä keskiluokkaisine menoineen ainoastaan tylsää ja turvallista vai tarjoaako se mukavan määrän uutta ajattelemisen aihetta ja virkistystä. Itse olen sitä mieltä, että kun tarttuu Hetkeen, niin keski-ikäisen elämä on vaihtelevaa, opettavaista, jännittävää ja ihanaa!

Mitkä ovat sinun Hetkiäsi?

Macaronsien valmistusta

Jouluaskartelua ja risotolla herkuttelua ystävän seurassa

Joulukorttitalkoot ystävän kanssa

Lux Helsinki ja Tulisirkus Walkea ystävän kanssa

14 kommenttia:

  1. Näitä sinun Hetkiäsi on ollut mukava seurata. Minun Hetkeni vuoden varrelta eivät liity matkailuun, mutta muutaman teatteri-, konsertti- ja leffaelämyksen olen kokenut. Minä käyn vyöhyketerapiassa ja myös aika ajoin Rosen-terapiassa ja ne toimivat minulle rentouttavasti. Luulen, että minun Hetkiäni ovat kaikkein eniten ihanat kurssit, joille osallistun. Olen ollut tekemässä Mandalaa, olen ollut mindfulness-kursseilla ja valmistanut luonnonkosmetiikkaa. Ja ystävät ja yhteinen nauru, ne ovat sitä parhainta rentoutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas seuraan kiinnostuneena käymiäsi kursseja :) Se on aina yhtä kiva nähdä, että joku löytää itselleen sopivia juttuja ja innostuu niistä syvästi!

      Poista
  2. Kiitos näistä jaetuista hetkistä. Sinun innoittamani aloitin itsekin Hetket. Harmi etten ole taltioinut niitä mihinkään, nyt lupaan aloittaa päiväkirjaan tallennuksen jotta Hetket eivät painu unholaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi kivasta kommentistasi, oli mukava kuulla, että sinäkin olet alkanut viettää Hetkiä :) Kannattaa tallentaa Hetket, niin niistä voi helposti nauttia uudestaan muistelemalla niitä.

      Poista
  3. Wau elämää suurempia kuvia kaikki. Nuo Islannin kuvat saivat aivan mykäksi. Sinne ja Uuteen Seelantiin on päästävä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti oli huikea paikka, melkein yhtä hieno kuin Uusi-Seelanti. Tällä hetkellä Islantiin lentää edullisesti ja muuten se on Suomen hinnoissa, ruoka on edullisempaa ja rahalleen saa aivan erilailla vastinetta jos pitää äyriäisistä ja kalasta. Siellä hummeriannoksissa on varmaan hummeri per syöjä :) Ja luonto on uskomaton. Lähtisin kyllä uudestaan, mutta nyt täytyy kehitellä halvempia Hetkiä.

      Poista
  4. Ihania hetkiä sulla. Ex tempore leffareissut, rauhalliset iltakävelyt tai jumppa, ulkona syöminen ovat mulle niitä hetkiä, joista ammentaa energiaa. Niin ja matkat, mutta ne ovat harvinaista herkkua :)!

    Ihanaa ja rentoa juhannusta kultainen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nautin kanssa hyvästä ruuasta ja ulkona on ihana syödä :) Voih, kunpa voisin saada enemmän ex tempore juttuja elämääni, mutta tällä hetkellä siihen ei ole juuri mahdollisuuksia. Muutaman vuoden päästä voi olla tilanne toinen, kun lapset pärjäilevät enemmän itsekseen.

      Mukavaa juhannusta!

      Poista
  5. Hieno projekti. Väillä vähän tulee epätoivoinen olo, kun pitäisi tehdä jotain suuria juttuja - kun se jokin voi löytyä yksittäisistä hetkistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse mietin neljänkympin kynnyksellä, että koulutus on, työpaikka on ja lapset tehty, onko elämällä mitään tarjottavaa enää vai kulkeeko kaikki samaa rataa, kunnes vanhuus tulee. Sitten tajusin, että minulla on kuin uusi "lapsuus" tulossa: mahdollisuus tehdä ja kokea monia ihania hetkiä ja nauttia niistä. Ne eivät ehkä muuta elämäni suuntaan, mutta tekevät siitä rikkaamman.
      Hyviä hetkiä sinulle!

      Poista
  6. Hei, taidan olla täällä ekaa kertaa.

    Tykkään kovasti tuosta koko hetki-ajatuksesta. Mä löydän (joskus ne vain tulevat etsimättä, joskus järjestän ne tarkoituksella ja joskus suorastaan varastan itselleni) hetkiä varmastikin päivittäin. Olen ottanut sen viime vuosina oikein asiakseni. Pienimmillään the hetki voi olla jotakin sen kaltaista, että ilta-aurinko tekee hienon valokuvion makuuhuoneen seinään ja minulla on aikaa tuijottaa sitä lumoutuneena. Suurimmillaan ehkä joku matka yksin, puolison tai ystävien kanssa. Yksin tai ystävien kanssa luksuksen makua on ehkä eniten ilmassa; puolison kanssa reissaaminen on kuitenkin jotenkin"tavanomaisempaa". Näiden kahden esimerkin väliin mahtuu paljon kaikenlaisia isoja ja pieniä hetkiä. Kenties osa niistä on aina ollutkin, ihan siinä käden ulottuvilla. Olen vain viime aikoina oppinut tunnistamaan ne. Tai joskus: äkkäämään tilaisuuden ottaa hetki haltuuni. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit :)
      Aivan mahtavaa, jos pystyt löytämään jokaisesta päivästä Hetken. Se on hyvä tavoite ja voisin tavoitella sitä itsekin. Kesäisin Hetkiä on helppo löytää, kun välillä aamuauringossa töihin ajaminen tuntuu ihanalta tai ympärillä vallitseva vihreys lumoaa. Minulta kysyy taitoa ja voimia löytää hetket syksyn sateissa rännästä puhumattakaan. Ehkä tavoitteeni voisi olla päivittäisen Hetken kokeminen toukokuusta lokakuun puoliväliin ;) Kun se sujuu, voisin työstää että miten kokea Hetki marraskuussa perus työntäyteisessä arjessa.

      Poista
  7. Tämä Hetkien kirjaaminen on mielestäni aivan ihana idea! Minä puolestani yritän joka päivä tehdä jotain pientä, josta tulee hyvä mieli: ulkoilla, liikkua, lukea/kuunnella jotain virkistävää. Sinun esimerkkiäsi noudattaen kannattaisi varmaan panostaa myös vähän isompiin elämyksiin: esim. konsertteihin ja tapahtumiin.
    Kiitos näistä jakamistasi hetkistä - jatkathan samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)
      Hetket jatkuvat, olen saanut niistä niin paljon iloa elämääni. Yksi on vielä postaamatta, toinen tulossa tälle kaudella ja sitten loman jälkeen starttaa Hetkien toinen kausi. Sillekin on ensimmäinen lippu varattuna. Hetkissä on melkein yhtä hyvää kuin Hetki itse, sen odottaminen :D Piristää mieltä kummasti, kun on jotain kivaa sovittuna.

      Minun täytyy kyllä työstää tuota päivittäistä tai edes lähes päivittäistä hetkeä. Arkipäivä saattaa mennä siten, että klo 21-22 on hermo kireällä, kun pitäisi vihdoin saada se oma hetki, joka sitten kuluukin telkkarin edessä. Haluaisin tehdä Hetkestä erityisemmän enkä pelkästään passiivisen tuijottelun. Toisaalta joskus ne vaivaiset 3 sarjaakin, joita seuraan, pitää katsoa :D

      Poista