14. maaliskuuta 2014

Söpöä perjantaihin

Reilu viikko sitten esittelin teille Söpö-Töpön ja Töpö-Söpön - nuo pienet pehmot, jotka ovat päätyneet yhä useammin leikkeihin ja jotka asetellaan minun tyynyni viereen yöksi. Ne ovat pieniä ja tarvitsevat äidin hellää hoitoa.

Kävin kyläilemässä ystävälläni Haltiakummilla. Tavaroistani löytyi salamatkustajat: Söpö ja Töpö!

Haltiakummilla on koti täynnä kauniita yksityiskohtia, joten pitihän niitä näyttää Söpölle ja Töpölle. Pehmoveljekset saivat varsinaisen seikkailumatkan.

Olisittepa nähneet, kuinka poikien suut loksahtivat auki, kun aloin näyttämään heille kuvakavalkadia Söpön ja Töpön reissusta! Kuvat katsottiin moneen kertaan. Joskus taitaa olla ihan hyvä, etten ole kasvanut 100% aikuiseksi ;)

Haltiakummilla on komea puu maalattuna seinälle ja siinä on paperista lehdet. Komeuden kruunaa linnunpönttö, joka toimii valaisimena. Ja ketäs siellä linnunpöntössä onkaan?

Söpöä ja Töpöä kyllä jännitti ensin krotiili sekä korkeat paikat. Haltiakummi kertoi, että 14 vuotta krokotiili on pitänyt vahtia, eikä ole vielä kertaakaan puraissut ketään ;)

Leijonanpennun kanssa Söpö ja Töpö olivat heti kavereita, koska se näytti aivan kotona olevan Leon veljeltä. Lisko vähän jännitti, mutta kiipeily oli kivaa!

Lopuksi Söpö ja Töpö päätyivät vielä brunssiseuraksi :)

Söpöä perjantaita!

22 kommenttia:

  1. Ihanat Söpö ja Töpö ja koti! Ja toi brunssipöytä kiehtoisi näin aamuvarhain kun on hirmuinen nälkä!
    Söpöä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Haltiakummi omassa blogissaan paljasti lettujen salaisuuden: ne ovat Ikean pakasteita. Harkitsen vakavasti reissua Ikeaan, jotta saisin samanlaisen lettubrunssin aikaiseksi viikonloppuna.

      Poista
  2. Tää on kyllä jo niin överisöpöä, että...IHQ :D
    ja yhdyn edelliseen, eli toi brunssi kelpais kyllä mullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä meidän pojatkin innostuivat söpöilystä. Jälkikäteen on kuulunut vielä "äiti katsotaan uusiksi söpö-kuvat" :)

      Brunssit on aina aivan parhaita. Tämä oli ihan luksusta, koska itse laiskimuksena odottelin vaakatasossa sen valmistumista.

      Poista
  3. Leikkimielisyys ja huumori ovat elämän suola ja sokeri.

    VastaaPoista
  4. Vautsi vau. Hieno koti ja herrkullisen näköinen brunssi. Söpöllä ja Töpöllä näyttää olleen niin hauska reissu, että ehkä seuraavalla kerralla mukaan yrittää muitakin salamatkustajia :D.

    Ihanaa, että pojat huolehtivat Söpön ja Töpön hyvinvoinnista noin paljon. Äidit ovat kyllä tosi tärkeitä lemmikeillekin...
    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haltiakummilla on koti täynnä kauniita ja kekseliäitä yksityiskohtia. Itse kadehdin sitä järjestystä, jokainen tavara on paikallaan.

      Minusta on niin kiva, että kaikki leikit eivät ole pelkkää taistelua. Söpö ja Töpö ja muut pehmot ovat siksi ehdottomat suosikkini :)

      Poista
  5. Ihhihhii..... En yhtään epäile, etteikö SöpöTöpön kasvattajat tulleet iloisiksi kuvista, kun minäkin tulin! Ihanan pimeä ja suloinen postaus!

    VastaaPoista
  6. Hieno puu ja pönttö!

    Mitä Nopalle kuuluu? Onko virkistynyt?

    Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, Noppa on hiukan piristymään päin. Ahkerasti olen tarkkaillut konnaa ja näyttää siltä, että Noppa tosiaankin viettää itse lepokautta. Noppa syö joka toinen tai kolmas päivä. Syömäpäivänä liikuskelee hiukan, mutta lepopäivinä yleensä makaa vaan. Kovasti toivon, että Noppa kohta reipastuisi. Muuten sillä menee normaali vuosirytmi aivan sekaisin. Noppa raukka on vielä kovin arka, eikä samalla lailla pidä/siedä koskettelua kuin ennen. Olemme antaneet konnan lepäillä rauhassa.

      Poista
  7. Ehhehhehheeheeeee :D Mä olen kovasti odottanut Söpö-Töpön ja Töpö-Söpön seikkailukertomusta siitä asti, kun kaverukset yllättäen löytyivät äiti-Kepposen matkatavaroista. Kyllä ne vaan oli kerkiäviä kaveruksia, ja selvästikkin kiipeilevää sorttia, kun kaikkiin korkeuksiin päättivät hypätä!

    Helpon ja nopean uunimunakkaan ohje löytyy täältä http://haltiakummi.blogspot.fi/2013/10/pikaista-lounastusta.html ja tosiaan lätyt löytyy Ingvarin kaupan pakastealtaasta, vaikkei niistä heidän nettisivuilla taidakaan olla mainintaa. Niitä on pussissa n.12kpl, vink vink ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpö ja Töpö ovat varsin vikkeliä kavereita. Mikä parasta, reissuni aikana oli löytynyt heidän serkkunsa Höpö :)

      Letut menevät meillä kyllä testiin mahdollisimman pian.

      Poista
  8. Hauskaa, olis mullakin tollasia kavereita... Alkaa olla ohi jo ne ajat kun nuorin tyttö täyttää ens viikolla 19 v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on lastenkasvatusurakka sitten varsin pitkällä. Meillä elellään viimeisiä pikkulapsivuosia. Pari vuotta, niin kohta on talo täynnä koululaisia ja sitten pääsen kokemaan, että minkälainen on yksi suurimmista peloistani - ainakin 2 murrosikäistä aina kerrallaan. En uskalla vielä ajatella...

      Poista
  9. Aikuiseksi ei koskaan kannatakaan kasvaa, voi nauttia lapsenmielisyydestään aina ;)

    VastaaPoista
  10. Aivan liian söpöä. En kyllä kestä:) IHANAT reissulaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Ne on kyllä kiltit reissukaverit ja mukavan hiljaisetkin ;)

      Poista
  11. Ihana retki töpösöpöläisillä :) Ei aikuiseksi kannata kasvaa, se on liian tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töpösöpöläiset ovat muuten hukkateillä. Ollaan jo mietitty kuopuksen kanssa, että ovatkohan ne lähteneet omin voimin reissaamaan :)

      Minä välttelen loppuun saakka aikuiseksi kasvamista, saisi jäädä kunnon ripaus leikkimielisyyttä :)

      Poista