18. helmikuuta 2014

Toipilasajan alku

Elämä kulkee tällä hetkellä hitaalla vaihteella. Mitään ei tapahdu. Aamulla tsemppaan itseni syömään puuroa ja hiukan lueskelemaan. Sitten on aamupäiväunet. Niiden jälkeen lounas ja sen sulattelua lueskellen. Sitten grande kuntojumppa eli kävelen olohuoneessa edestakaisin. Sitten iltapäiväunet. Perhe tulee. Illallinen, seurustelua. Ehkäpä iltaunet. Hiukan televisiota ja yöunet. Elimistö on vielä niin voimaton, että tämä tylsyys ei vielä käy hermoille lainkaan. Ehkä ensi viikolla jo...

Sairaalaympäristö kannusti ihmeparantumiseen. Meitä oli huoneessa kolme, joista yksi aivan älyttömän huonossa kunnossa. Ilman sitä toista parempikuntoista en olisi kestänyt. Meillä riitti juttua ja keskinäistä tsemppausta. Huonokuntoisin oksensi lähes tauotta. Aina kun tuli tauko, niin hoitohenkilökunta tuputti väkisin suun kautta otettavia tärkeitä lääkkeitä ja homma alkoi alusta. Sitä piti jo sieltä oman sängyn pohjalta ottaa kantaa hommaan. Rouvan piti aamulla lähteä taas seuraavaan operaatioon ja koko yö olisi tuputettu suunkautta otettavia lääkkeitä sen sijaan, että olisi annettu hetki armoa ja lepoa raukalle.

Minä kärsin keskivoimakkaasta oksennusfobiasta. En meinaa pystyä olemaan samassa tilassa oksentavan kanssa ja itselläni alkaa nopeasti oksennusrefleksi. Refleksi kun tarpeeksi toistuu, niin tulosta yleensä syntyy. Nyt on kyllä tullut sellaista siedätyshoitoa, että oksat pois.

Se hyvä puoli hommassa oli, että liikkeelle oli pakko päästä vaikka väkisin. Edes hetkeksi pois huoneesta. Liikkeellä ololla taas pääsee nopeasti kotiin :)

Todistin muuten sairaalan kahvilassa suunnittelmallisen sämpylävarkauden. Pariskunta, josta molemmat näyttivät potilailta ja joilla oli hiukset vielä pahemmassa kunnossa kuin minulla (sairaalahuone oli kuin sauna ja joka aamu herätessä petivaatteet olivat märät hiestä) tuli kahvilaan. Rouva istui pyörätuolissa. Sitä ihmettelin, että miksi molemmilla on ulkovaatteet päällä. Pariskunta siinä pyöriskeli sämpylätiskin kohdalla. Silmäkulmastani näin aivan kuin takin sisään olisi sujahtanut sämpylä. Noh, pariskunta olikin jo kovaa kyytiä menossa pois päin. Pitihän sitä konkata perään. Näin käytävän ikkunoista, kuinka vetreästi molemmat hölkkäsivät sairaalalta pois sämpylät kourassa. Meni varmasti tarpeeseen, mutta tuskin ilahduttaa kahvilaa pitävää yhdistystä.

Kaksi viimeistä iltaa kotona ovat olleet käsittämättömän rauhallisia. Ei riitaa lasten kesken, ei tolkutonta meteliä. Esikoinen on minihiihtolomalla vaarin kanssa. Eron kyllä huomaa niin selkeästi, jos yksi lapsista on poissa. Tänä iltana rähistään varmasti. Esikoinen tulee takaisin ja joku on taatusti lainannut tai rikkonut hänen legojaan.

Kun vireystila tästä kohenee, olisi tarkoitus pitkästä aikaa askarrella jotain.

Just tein toipilasajan kurotteluennätyksen: onnistuin juuri ja juuri saamaan jäätelön pakastimen alimmasta lokerosta. Hyvä minä :)

20 kommenttia:

  1. Hei, multa meni ihan ohi edellinen postaus ja ehdin jo kummastelemaan sairaalakeikkaa - onneksi kyseessä vain rutiinitoimenpide, joka sujui ilmeisen hyvin.?! Tsemmpiä parantolaan, ehkä pikku-Kepposetkin osaavat armeliaasti huomioida toipilastilasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaus sujui, mutta elämäni tähän saakka pisin sairasloma siitä seurasi. Paraneminen on hyvässä alussa, toivottavasti ei tule mitään takapakkia haavan kanssa. Kävelin tänään jopa muutaman kymmenen metriä ulkona *tuuletus*

      Pojat ovat nyt pari päivää hienosti muistaneet, että äiti ei ole kiipeilyteline eikä pomppupatja :)

      Poista
  2. Pikaista toipumista! Nyt otat kaiken irti levosta ja pistät perheen palvelemaan toimitusjohtajaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri :)
      Mä yritän mobilisoida lopun firman vähintään pyörittämään itse itseään ;)

      Poista
  3. Noniin! Jos jäätelökurotukset jo onnistuu, niin kohta se on jo leivosloikka! Hyvähyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ei saa naurattaa :D Mun kroppa ei kestä naurattamista vielä yhtään. Leivosloikka on vaan loistava sana ja just mulle sopiva. Sitä joutunee loikkaamaan tuohon reilun kilometrin päähän kaupalle, mutta otan sen ehdottomasti ensi viikon tavoitteekseni. 2 km leivosloikka :)

      Poista
  4. Tsemppiä ja pikaista toipumista. (vilkutus tähän)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa aika tuskaisalta tämä sairaalakokemus. Ja koomiselta tuo sämpylävarkaus :D Toivottavasti menivät tosiaan tarpeeseen...
    Pikaista paranemista ja levon(vai leivonnaisten-?)täyteisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osastohoito oli aika raskas keikka sen huonokuntoisen huonekaverin takia, mutta sellaistahan se ymmärtääkseni nykyisin on melkein poikkeuksetta. Huoneet ovat suuria, käyttöaste korkea ja aina ei mahdu edes huoneeseen :(

      Mun slogan on nyt levon- ja leivonnaisten täytteinen sairasloma :D
      Täytyy varmaan sen verran tsempata, että housut kuitenkin menisivät jalkaan töihin palatessa...

      Poista
  6. Nopeaa toipumista toivottelee kohtalotoveri! Leikkaus pari päivää sitten ja viime yönä eka yö kun sai nukuttua kivuilta! Aamu näyttää siis niin loistokkaalta että voisi kuvitella menevänsä ekaan suihkuun tänään! :) Leivosloikkaa pitää yrittää lähiaikoina koska tuo jäätelökurotus tuli tehtyä jo eilen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottelen takaisinpäin pikaista paranemista!

      Minulla särkylääkkeet ovat pitäneet aika hyvin kivut loitolla. Nyt vaan vatsalaukku alkaa olla sitä mieltä, että tällaista määrää lääkkeitä ei enää pysty sulattamaan.

      Suihku tekee ihmisestä suorastaan uuden ja olokin tuntuu paremmalta.

      Ei muuta kuin leivosloikkaa tavoittelemaan :)

      Poista
  7. Pikaista toipumista täältäkin <3

    VastaaPoista
  8. Toi jäätelökurotus oli merkki! OLET ehdottomasti jo paranemass!! Hyvä sinä!! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa :)
      Ihan selvästi kunto on kohenemaan päin jo. Matkaa on vielä normaalikuntoon.

      Poista
  9. Pikaista toipumista myös täältä!

    VastaaPoista
  10. Heii, kyllä se tästä, kun kevät saa ja ilmat paranee ja on muutenkin mukavaa; onko sulla lupa jo hissutella ulkona kunnolla, vai milloin saat lähteä? Liukkaita kyllä pitää oikeasti varoa, ettei tule tehtyä mitään kaksois-slutzeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jo lupa kävellä ulkona. Kävin jo kerran hiukan haukkaamassa happea. Toistaiseksi suurin este on ollut, että miten pukeutua tuohon tuuleen ja räntään kun kroppa on niin turvoksissa ja arka, että vain muutamat housut menevät jalkaan. Ehkä ensi viikolla alkaa jo mahtua rytkytkin paremmin päälle...

      Poista