21. helmikuuta 2014

Kuinka lepyttää suuttunut kilpikonna?

Nyt alkaa kohta olla totiset paikat!

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka kilpikonnamme Noppa otti pahasti nokkiinsa remonttievakon majoituksestaan.

Noppa ei anna petostamme anteeksi! Suurin herkku mango ei kelpaa, ei tule kutsuttaessa, ei juuri liiku, ei harrasta lempihupiaan terraarion lasia vasten seisomista, ei saalista sormia eikä varpaita, ei haukkaa niistä vaikka, kuinka tyrkyttäisi, antaa hiukan esikoisen koskea itseään, mutta muille sähisee ja vetäytyy kuoreensa. Jätti keskiviikkona ison osan ruuastansa syömättä. Torstaina ei tullut siltansa alta lainkaan esille. Tilanne on huolestuttava.

Tekee häijyä katsoa, kuinka entisen aktiivisen töhöttäjän sijasta terraariossa makaa aivan apaattinen konna. Voi Noppa, anna jo anteeksi! Iskee huoli, että onko Nopalla joku oikeasti vialla.

Onhan se mahdollista, että kun Noppaa ei ole vielä horrostettu ikinä, se pitää luontaisesti nyt itse matalan aktiivisuuden kautta ja kevään koittaessa piristyy jälleen. Ensi talvena olisi aika horrostaa.

Noppa teeskentelee kuollutta

Kuvassa käynnissä Nopan "suolaa haavoihin"-kosto. Noppa makaa raatona, silmät lasittuneina lämpölampun alla. Ei reagoi mitenkään huuteluun tai ruuan tarjoamiseen. Kun sormeni lähestyy Noppaa, mitään ei tapahdu. Siinä vaiheessa, kun sormeni koskettaisivat Nopan päätä, se vetäisee sen sähisten kilven sisään. Ihan kuin Noppa viimeiseen saakka bluffaisi, että olisi tosissaan henkensä heittänyt. Aiemmin, jos Noppa ei ollut seurustelutuulella, se kohotti laiskasti päätään ja laski sen takaisin. Silloin Noppa yleensä makoili silmät kiinni. Se oli helppo tulkita, juuri sellainen ele "Kuulin kyllä, mutta mua ei nyt kiinnosta."

Olen jo liittynyt matelijayhteisöihin selvittääkseni lisää. 

Olen jo harkinnut eläinlääkäriäkin. 
"Moi, olen rva Kepponen. Toin meidän kilpikonnan Nopan tänne, koska pelkään sen olevan masentunut. Ja on se varmaan vihainen koko meidän perheelle"

Sen verran dorkalta tuo avauslaini kuulostaa, että vielä odottelen jotain "oikeampia" oireita...



Jos siellä ruudun toisella puolella saattuu olemaan konnatietoisia, niin neuvot jakoon kiitos. 

Vinkkien puutteessa kelpaa shamaanimanaukset ja energialähetyksetkin ;)

16 kommenttia:

  1. Mä en tiedä mitään konnista, mutta kuulostaa ihan samalta kun mun normaali lauantaiaamu. Että ehkä se on vaan väsynyt... (paitsi että mango kelpaa AINA)

    No joo, leikki sikseen. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään vakavampaa ole vialla, vaan kyseessä on ihan joku ohimenevä masistelu ja/tai horrostyyppinen juttu. Ja kyllä mä luulen, että eläinlääkäri osaa laittaa sun aloitusrepliikin oikeaan lokeroon; veikkaan, että siellä käy aika monenlaisia eläimiä joiden epäillään olevan paitsi masentunut ja vihainen, niin omaavan myös muita tunne-elämän juttuja... Tsemppiä Nopalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina huolestuttavaa, jos lempiherkku ei kelpaa. Nopan ruokavalioon kuuluu vähäisesti muuta kuin vihreitä lehtiä ja yleensä hedelmäherkut katoaa hetkessä. Mä toivon, että Nopalla on joku lepokausi menossa ja se tuosta vielä reipastuisi. Muuten ei kai auta muu kuin yrittää löytää eläinlääkäri, jolla olisi matelijakokemusta ja viedä apaattinen konna näytille. Ei taida vielä löytyä "käytösspesialisteja" kuin koirille.

      Poista
  2. Tsempit Nopalle! Kyllähän elämänmuutokset saattavat aiheuttaa stressaamista kilpparillekin. Toivotaan, että kyse on kuitenkin enemmän jostain asiaan kuuluvasta horrostuskaudesta. Ehkä kannattaisi kysäistä siltä eläinlääkäriltä, että miten pitäisi toimia. Kyllähän se nyt huolestuttavaa on, jos herkutkaan ei maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Kilpikonnat ovat herkkiä stressille, että voi johtua siitäkin. Täytyy seurailla tilannetta ja ehkä olla yhteydessä eläinlääkäriin.

      Poista
  3. Voi eikä!! Reppana =/ Toivottavasti se siitä piristyisi. Ootko koittanut näyttää peiliä, jos se "innostuisi toisesta konnasta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tullut mieleen kokeilla peiliä. Täytyy yrittää löytää jostain sopiva peili, jos sillä vaikka saisi reaktion aikaiseksi. Tiedä sitten, että olisiko se positiivinen "jee kaveri" vaiko vihainen reviirin puolustus. Noh, toivottavasti tulisi ainakin reaktio :)

      Poista
  4. Voi raasuressukka. Taitaa olla pitkävihaista lajia, eikä vaan tuiskahteleva tyttönen. Toivotaan, että vaan "horrostaa"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noppa vaikuttaa todella pitkävihaiselta. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa söi esikoisen kädessä pitämästä salaatinlehdestä. Siihen saakka on marssinut laput silmillä tarjotun ruuan ohi ja yleensä sillan alla.

      Mä toivon kanssa, että Nopalla on vaan lepokausi käynnissä.

      Poista
  5. Kyllä mäkin veikkaan horrostusta♥ todella Muuten parasta sun blogissa on (luen aina vaikken kommentoi) ihana asioiden kirjo; perhe, työ, harrastus, elämäntavat; tälläinen kuuluisi just otsikon life style alle! Ja en muuten usko, että kukaan voi plagioida esim. tätä bloggausta: Kuinka lepyttää suuttunut kilpikonna? Ihana♥

    ps. Kauko reikiä ja piristystä Nopalle, kevättä kohti mennään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu mieltä piristävästä kommentistasi :)

      Minä toivon horrostusta. Pari tuntia sitten Noppa näytti hetkellisesti virkeämmältä ja oli pää kenossa, kuten yleensä. Esikoinen kipaisi heti salaatit ja laittoi suoraan nenän alle ja Noppa söi saman tien sentään pienen määrän. Normisuursyöjästä ei ole tietoakaan.

      Kaukoreikiä tulemaan vaan ;)

      Poista
  6. Hi hii... ei uskois, että kilpparitkin osaavat osoittaa mieltään... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Noppa on aika taitava suuttumuksensa näyttämisessä :)
      Nyt vaan huolestuttaa, että onko Nopalla joku oikeasti vialla, vai onko vaan kyseessä Grande Mökötys tai se horrostus.

      Poista
  7. Voi kauhee, ei kai se ole sairas! Syönyt jotain pahaa =( tai... jotain. Kyllä hellyttävä Noppa on sulattanut monen blogisi lukijan sydämen. Kerro heti jos Nopan tilassa tapahtuu muutoksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että Noppa ei ole sairaana vaan, että kyseessä olisi evakkostressi tai luontainen lepokausi. Sellainen ihan pätevä arvaus oli, että koska Nopalla on ollut kokonainen huone käytössään, se on saanut tavallista vähemmän UV-valoa ja lämpöä ja se on voinut laukaista lepokauden. Noppa on nyt kahtena päivänä tullut sillan alta ja vähän syönytkin - olen toiveikas, että Noppa piristyy. Muuten edessä on eläinlääkärireissu. Kilpparit ovat arkoja vedolle, voivat saada hengitysteiden tulehduksen. Minä kyttään silmä tarkkana Nopan vointi. Kuvittelen jo löytäneeni matelijoihin erikoistuneen eläinlääkärinkin.

      Poista
  8. Ai miten ikävää, että Nopalla on joku hätänä. Toivotaan sitä horroskautta, että ikään kuin kuuluisi asiaan. Ja kyllä mökötyskin on parempi juttu (jos vain jossain vaiheessa leppyy), kuin mikään pahempi sairaus. Mutta jos se onkin masentunut, niin sehän on myös vakavaa, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen silmä kovana vahtinut Noppaa, että olisiko nuha tai vinkuisiko hengitys. Mitään en ole havainnut. Noppa on liikkunut pikkasen ja syönyt pikkasen, joten epäilen edelleen horrostusta tai mökötystä. Edes kylpy ei saanut Noppaa piristymään. Toivottavasti kevät saa.

      Poista