31. maaliskuuta 2013

Uusi ruoka (osa 2) ja paita

Minulle on tullut totaalinen pasta, jauheliha ja kanasuikale stoppi. 7 vuotta makaroonilaatikkoa on todellakin tehnyt tehtävänsä! Kaipaan vaihtelua ruokiin, uusia reseptejä ja uusia raaka-aineita!!

Usein aikaa ruuanvalmistukseen on se puolituntia ja sitä säestää nälkäisten narina. Olen silti päättänyt, että jokaisena vapaana viikonloppuna (siis sellaisena jolla ei ole pakollisia menoja) yritän jaksaa kokeilla uutta reseptiä tai peräti uutta raaka-ainetta (siis sellaista mitä en ole kotona valmistanut). Resepti ei voi olla kovin monimutkainen tai aikaa vievä, koska jauhelihakansakin pitää ruokkia.

Tässä uusi ruoka numero 2: Kampasimpukka alkupala

Kampasimpukoita, salottisipulia, parmesania ja pinjansiemeniä sitruunavoissa


Olipas herkkua!
Nopea valmistaa, ainoa miinus on kampasimpukoiden kilohinta.

1. Paista kampasimpukoita kuumalla pannulla voissa 30-40s per puoli.
2. Nosta kampasimpukat lautaselle. Ripottele suolaa ja vähän pippuria paistetuille kampasimpukoille. Voit peittää foliolla, jos pelkäät niiden jäähtyvän liikaa.
3. Lisää pannulle voita (30-50g) ja paista siinä salottisipulit pehmeiksi nopeasti.
4. Lisää pannulle sitruunamehua (1-3tl).
5. Kaada kuuma voi kampasimpukoiden päälle. Lisää muutama parmesanlastu ja pinjansiemeniä.

Kampasimpukoita saa pakasteena. Omani on Stockkalta irtomyynnistä.

Salottisipuleita oli myynnissä vain jättipussissa (jos käytin vain yhden ison), joten mies alkoi miettiä, että mihin muuhun ne sopisivat.  Alla Hra Kepposen annos, jossa on reilusti salottisipulia. Erinomainen oli sekin.

Salottisipulipihvi ja salaattia

Uusi ruoka 1: kana (kastike)saltimbocca

***
Olisi himo ommella. Kaikki kaavat ovat tietenkin hukkateillä :(
Onneksi oli sentään tällainen puolivalmis tekele odottamassa. Aika lötkön oloista on tuo puuvillatrikoo, saas nähdä miten se kestää käyttöä ja pesuja. 

Merenelävät paita esikoiselle. Satunnainen Ottobren kaava koossa 140.

***
Minulla on 24 tuntia lapsivapaata. Voisi laiskotella tai voisi jyrätä pyykkivuorta, sortteerata poikien vaatteita, siistiä paikkoja ja kylvettää kilpikonnaa. Tai sitten voisi näperrellä kortteja, korun tai ommella (jos ne kaavat löytyisi). Apua, mitäköhän tekis?

8 kommenttia:

  1. Oi, 24h lapsivapaata kuulostaa luksukselta <3 Kuule nauti vaan tosta ajasta =)

    VastaaPoista
  2. Vera:
    24 on kyllä ihan luksusta. Tosin aivan uhrauksetta sekään ei tule. Muu perhe lähti anoppilaan pääsiäisaterialle. Minulla jää väliin mukava päivä sukulaisten kanssa ja anopin loihtimat herkut :(

    VastaaPoista
  3. Koita ny jotain keksiä :D
    Mukavaa omaa aika :)

    VastaaPoista
  4. Sanna-Mari:
    Kiitos :)
    Mulla on korttitarvikkeet levällään ja mä aloitin jo :)
    Sit mä harkitsen vakaasti iltapäivähuppeliakin :D

    VastaaPoista
  5. Uusiin ruokiin vinkiksi pataruuat. Valmisteluihin riittää yleensä puoli tuntia ja sitten kypsyvät kuin itsestään ruoka-aikaan mennessä. ;-) Ja kateeksi käy 24h lapsivapaata aikaa...

    VastaaPoista
  6. Woops:
    Pitää varmaan vähän tutkailla pataruokareseptejä. En ikinä valmistanut mitään oikeaa pataruokaa. Jotenkin olen pitänyt niitä työläinä: paljon pilkottavaa, ruskistettavaa jne. Täytyis varmaan reseptin löytämisen jälkeen hankkia myös se pata :)

    VastaaPoista
  7. Mä olen syönyt vauvavuosina yliannostuksen pakasteperuna-sipulisekoituksesta tehtyä kinkkukiusausta. Mutta Koskenlaskijalla höystetty makaronilaatikko uppoaa vielä, vaikken vain itselle tekisi koskaan mitään jauhelihasta. Toi kerran viikossa uutta kuulostaa kokeilemisen arvoiselta idealta.

    Vannoin itselleni, etten ota mitään ompeluprojektia palattuani töihin. Ja kas, kevätauringon energisten säteiden myötä huomasin tilanneeni kankaat seitsemään trikoopaitaan. Niin terapeuttista. Viisi paitaa valmiina ja vain yksi itkupotkuraivari resorikanttausten takia alla. Alan kehittyä ;)

    VastaaPoista
  8. Bellis:
    Pakko kehitellä jotain vaihtelua, vaikka se välillä vaatiikin kahden ruuan politiikan. Vanhinta lukuunottamatta pojat ovat toivottomia nirsoilijoita ja jos kahdella aterialla peräkkäin ei ruoka kelpaa, niin elämästä tulee kovin riitaista ja itkuista. Kunpa onnistuisin kehittelemään lisää reseptejä, joista saisi helposti kaksi eri ruokaa!

    Mun pitäisi harrastaa ompelua enemmän sarjatyönä. Kerralla pitäisi leikata useampi ja sitten hurautella kasaan. Nyt prosessi vie liikaa aikaa ja hermoja.

    Perusprosessi: etsi 30min kaavoja, muista sitten että kangas onkin esipesemättä, heitä se koneeseen. Koska haluat tehdä jotain käytä 20min lisää eri koon kaavojen etsimiseen (mä tiedän, että tavarat pitäisi laittaa paikalleen!). Löydä edelliseltä prosessikierrokselta esipesty kangas. Etsi 10min ompelusaksia ja löydä ne jonkun lapsen aarrelaatikosta. Leikkaa yksi paita. Ompele saumat ja totea, että pakko mennä nukkumaan. Turhaudu. Palaa kahden viikon päästä projektiin.

    Mä muuten aina välillä laitan laiskuuttani paitoihin ihan vaan resorit saumurilla, ei tarvitse kaksoisneulailla. Kuopus toivoo tavallisia resoreja kaulaan ja hihansuihin :) Superlaiskana välillä vetäisen alakäänteenkin ompelukoneen joustavalla, vaikka ei niin kivannäköisellä ompeleella.

    VastaaPoista