29. maaliskuuta 2013

Uskaltaako lapsiperhe matkustaa Egyptiin???

Minulla on lomakuume - nimittäin joululomakuume :) Olen etsiskellyt koko perheelle sopivaa matkakohdetta. Kanarialta toki löytyy monia hyviä vaihtoehtoja, joiden ainoana huonona puolena on säiden arvaamattomuus. Lisäksi minä haluaisin vaihtelua (muulle perheelle Kanaria käy hyvin).

Olen etsinyt Kanarialle vaihtoehtoa saman pituisilla lennoilla ja suht samanlaisella budjetilla. Haemme hyvää hotellia, jossa on lämmitetyt uima-altaat, mielellään all inclusive ja joku mielenkiintoinen retkikohde. Retkeä lukuunottamatta altaalta ei ole tarkoitus poistua lainkaan. Ranta on plussaa, mutta ei välttämätön. Vaihtoehtoja tammikuulle ei ole monia. Päädyin jo Egyptiin.

Valitsin matkakohteeksi Finnmatkojen Marsa Alamin ja Layama Resortin. Matkabudjetillamme voisi jopa irrota kaksi viikkoa kyseisessä kohteessa. Kuvien ja kuvauksen perusteella se on hyvä.


Sitten alkoi jänistäminen. Jätin varaamatta. Iski vatsatautikauhu!

Pelkään erittäin paljon vatsatautia. Jos kolme lasta ripuloi niin siitä on rentouttava loma aika kaukana. Oksennustauti on minulle jotain aivan kauheaa. Parit keskustelupalstatkin olen vilkaissut. Niissä aina kerrotaan, kuinka *jonkun* lapset ovat joutuneet sairaalaan tiputukseen. Minusta olisi aivan karmeaa, jos lapsi päätyisi egyptiläiseen sairaalaan (kuulostaa vaan niin epäilyttävältä).

Olemme aivan varmasti riskiryhmää: Joku pojista hörppäsee kuitenkin vahingossa uima-allasvettä. Joku avaa suunsa suihkussa. Tai kun silmä välttää niin pöydälle pudonnut ruoka sujahtaa suuhun. Joku nappaisee ruokaa lautaseltaan käsin. Kuitenkin unohdan jossain vaiheessa käsidesin käytön. Jos ravintolassa tarjoillaan jäätelöä, niin sen laarin edessä on kiukkuepisodi siitä, kun maailman tyhmin äiti ei anna syödä sitä ja sieltä yritetään varmasti syödä salaa -edes lusikallinen.

Kuulisin erittäin mielelläni lapsiperheiden lomakokemuksia Egyptistä. Kenen vatsa kesti ja kenen ei?

Please, kertokaa kokemuksistanne. Sekä hyvistä että huonoista. Uskaltaako Egyptiin matkustaa lapsien kanssa?

14 kommenttia:

  1. Olen hengessä mukana :-D Mun kokemuksethan oletkin jo käynyt lukemassa, mutta mielenkiinnolla jään kuulemaan muiden kokemuksia. Jäi nimittäin itseäkin mietityttämään, että lähtisinkö kuitenkaan uudestaan.

    VastaaPoista
  2. -Jassu-
    Kiitos vielä runsaista vastauksistasi. Olen haastatellut muutamaa tuttavaa ja sään, hotelliloman ja retkikohteiden perusteella Egypti olisi aivan meidän perheelle sopiva kohde. Mutta haastattelemani epäilevät, että vatsatauti tulee suurimmalle osalle perhettä. Sitten on kysymys vaan siitä, että kuinka nopeasti lääkitys auttaa. Ja auttaako se.

    Mutta mitä sitten kuuluu tehdä kun ultimate ripuli iskee Luxorin retkibussissa? Tai kun viidellä on samaan aikaan se ultimate ripuli ja kova kuume?

    VastaaPoista
  3. Mulle jäi vähän epäselväksi, että miten se vatsatauti ei iskisi kanarialla? :D Eikös noi lähes kaikki Egyptin lapsiperhelomakohteet ole nykyään sellaisia, että pelkkää länkkärievästä tarjotaan joka paikassa, ranuja ja hamppareita, jätskikin yleensä on Nestlen puikkoja tai tuutteja. Eikö etelässä ole aina se riski, että joku hörppää uima-altaasta, tai toinen saa kirkaasta meriauringosta 17pv kestävän migreenin... Sinne vaan, lämpimään! Ja siellä on niin paljon länkkäreitä, että niiden yksityisklinikat on hienompia kuin täällä meillä - siellä vasta onkin komiaa sairastaa ;) Käsidesit, savetit, maitohappobakteerit sekä idoformit matkaan, ja Kepposet kohti uusia seikkailuja!

    Nim.merk. Lapseton eteläiseltä Pirkanmaalta, joka halusi osallistua tähänkin keskusteluun.

    VastaaPoista
  4. Minusta on vähän koomista lukea Egyptin matkan kokemuksia esim. Finnmatkojen lomakompassista. Lähes kaikissa mainitaan vatsatauti, vaikka sitä ei joissain harvoissa tapauksissa olisi tullutkaan. Mutta matkaa kyllä ylistetään tietysti joka tapauksessa, vaikka olisi ollut vaan pientä ripulia ja vain muutamalla seurueesta.

    Sun valitseman hotellin palautteita http://www.lomakompassi.fi/blue-village-exotic--lamaya-resort-coraya-bay-26879/ Ne on vähän samankaltaisia, mutta aivan hyvin voisi valita jonkun toisen Egyptin kohteen hotellin ja samankaltaisia palautteita. Mistään muusta matkakohteesta ei vastaavia kommentteja voi edes lukea.

    Käsiidesit tai tiettyjen ruokien välttely ei varmaan riitä välttämään vatsatautia, jos lapset uiskentelevat uima-altaissa, joissa näitä enemmän ja vähemmän ripuloivia muita matkaajia on myös uinut. Ja jos vesi vaan on niin erilaista, niin sitä tavalla tai toisella tulee ruokien mukana, vaikka yrittäisi vältelläkin.

    Vatsatautiriskillä on kyllä lähdettävä, mutta maassa on paljon hienoa nähtävää ja hotellit viihtyisiä ja laadukkaita. Ja jos on kaksi viikkoa, niin siinä ehtii jopa pari päivää sairastaakin. Ja paikalliset lääkkeet olivat ihan tehokkaita.

    VastaaPoista
  5. Haltiakummi:
    Noh, vatsatauti iskee huonolla tuurilla ihan missä vaan :( Ruokamyrkytyksen voi saada Helsingistäkin, kuten minulle on käynyt.

    Tuossa Egyptin matkailussa vaan tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jokin asteinen turistiripuli iskee. Olen kuullut tarinoita aika reippaista vatsakivuista ja korkeasta kuumeesta, joka vaatii tuhdin antibioottikuurin. Jaossa on reilusti kampyloa ja shigellaa perinteisen salmonella ohella.

    Meillä pojat ovat taatusti hörppineet Kanarialla vettä altaasta, mutta siellä äiti-ihmistä lohduttaa yleinen vatsataudin vähäisyys, joten todennäköisyys, että siellä olisi joku juuri ripuloinut uittamassa ahteriaan on aika pieni. Egyptissä ilmeisesti vastaava luku lähenee rajusti 100%. En tiedä mahtaako kloorin käytössä olla eroja ja miten hyvin kloori ylipäänsä noita bakteereja tappaa.

    Jos vesijohtovedessä on yleisesti vaikka kampyloa, niin sittenhän sitä on kaikissa huuhdelluissa kasviksissa ehkä jopa astioissa.

    En ole yleisesti bakteerikammoinen :) Aikamoisesta määrästä reissuja olen itse selvinnyt lähes ilman vatsatautia. Jos olisimme miehen kanssa menossa kahdestaan, niin varmasti kävisimme koestamassa Egyptin, mutta lasten kanssa arveluttaa. Noh, en tiedä. Vatsatautipelko riivaa :(


    Anonyymi:
    Olin jo lukenut tuon laittamasi linkkiketjun ja en oikein tiedä, mitä mieltä olisin arvioista. Tosiaan lomamatka on upea,vaikka seurueesta kaksi joutui sairaalaan tiputukseen. Itselläni olisi ainakin aika p*skareissu, jos perheenjäsen olisi tiputuksessa. Ainakin siltä se tuntuisi näin etukäteen.

    Olen myös lueskellut Tripadvisorin ylistäviä kommentteja hotellista, mutta niissä ei kukaan mainitse saaneensa vatsatautia. Arviot ovat pääosin brittien kirjoittamia, ehkä heidän tapoihinsa ei kuulu valittaa vatsataudista? Tuulesta ja kylmästä vedestä on kyllä natistu.

    Jos Egyptissä lähes jokainen perhe saa vatsataudin ja usea joutuu sairaalaan, niin sitä ihmettelen, että sinne Egyptiin riittää vuodesta toiseen menijöitä kuitenkin ;)

    Korallit, Luxor ja Assuan houkuttelevat kyllä kovasti. Vatsatauti ei :(

    VastaaPoista
  6. Toi on syy miksi me ei olla kyseiseen paikkaan matkustettu. Olen myös supervatsarautikammoinen ja teen kaiken välttääkseni tautia tai ainakin valitsen vaihtoehtoja missä riski on pienempi.

    Siinä missä muuta maat ovay matkustamiseen liittyen kuuluisia nähtävyyksistääntai ruoastaan, on Egypti kuuluisa vatsataudista...kai se jostain johtuu. Ja etenkin pienet lapset altaassa.. Aargh, kun meidän 5veekin juo vettä varmaan litran jo uimakoulussa :D

    Etukäteen voi varmasti varautua, esimerkiksi Idoformilla ja toki toivoa parasta. Riski on suuri mutta joskus se pienempikin riski sattuu kohdille, sitä kun ei tiedä... Aikuinen tuttavapariskuta sai Maltalla 3 päivää kestävän ripuli/vatsataudin kun me ei vaikka meillä mukana 6 v. ja 4 kk...
    Itse valitsisin toisen maan mutta kuten joku sanoi niin kyllähän sinne matkustetaan ja siellä sairastetaan.. Ja silti lomasta nauttien :)

    VastaaPoista
  7. Me ei olla Egyptissä käyty, mutta Marokossa kylläkin ja varmaan aika samanlaiset hygieniaolosuhteet on siellä. Me oltiin siellä kolme viikkoa, ja paljain jaloin kiisi silloin 3v esikoinen, välillä söi jonkun katuun viis vuotta sitten litsaantunen purkan kun silmä vältti. Syötiin ihan kaikkea mitä haluttiin eikä varmasti muistettu pestä käsiä kovinkaan usein, eikä tullut mitään vatsatautia. Pahin vatsatauti ollaan saatu Portugalista, mistä löydettiin yhdestä järvestä mukaamma punatauti. Suosittelen välttämään =)

    VastaaPoista
  8. Menkää mielummin arabiemiraatteihin, vaikka ras al khaimahiin. Lämmintä piisaa ja löhölomaa. Kai sieltä joku nähtävyyskin voisi irrota.

    Minä en lähde perheineni Egyptiin. Siellä on bakteerikanta niin valtavan erilainen että tuo jonkin sortin vatsatauti on melkein sääntö kuin poikkeus. Yök! Matkan on halpoja mutta loma menee kyllä aika nopeasti pilalle. Lääke vatsatautiin on kuulemma otettava heti oireiden ilmaannuttua jotta koko loma ei mene pilalle. Sitä en tiedä mitä myrkkyä siellä antavat mutta vatsatauti ainakin kuulemma lähtee samantien.

    VastaaPoista
  9. Anana:
    No niinhän se on Egypti on kuuluisa pyramideistaan ja vatsataudista. Se on sitten tulkintakysymys, että kumpi on enemmän kuuluisa ;)

    Mies jo tuossa näistä pähkäilyistäni totesi, että parempi odotella Egyptin suhteen, että lapset kasvavat. Hän epäili, että minulla stressitaso ei lomalla laske lainkaan, kun stressaan, että koska se vatsatauti alkaa ja kuka on ensimmäinen.


    Vera:
    Minulla on vatsa kestänyt kermakakut, paljain käsin käsitellyt kasvikset ja jäätelön sekä Marokossa että Tunisiassa. Minun käsitykseni on, että kyseisten maiden hygienataso - ja etenkin veden puhtaus- on parempi kuin Egyptissä. Kyseiset maat ovat Turkin/Bulgarin ja Egyptin välissä.

    Minä olen itse saanut ruokaperäisen bakteerin erittäin korkean ruokahygienian Japanissa. Mulla meni vielä muutama päivä ennenkuin tajusin hakeutua lääkäriin. Singaporessa messujen catering-firma pisti kanssa jonkun pöpön kiertoon ja 2/3 henkilöstöstämme sairastui todella pahasti (itse en ehtinyt syömään taudin jakopäivänä). Että kyllähän sen taudin voi saada mistä vaan, mutta todennäköisyys on pienempi.

    Punatauti kuulostaa vaaralliselta :(

    VastaaPoista
  10. Rva Nemonautti:
    Arabiemiraattien tarjonta on kahlattu aika tiukasti lävitse, samoin kuin omatoimimatkojen kustannukset :)

    Mies halusi mielummin pakettimatkan kuin omatoimimatkan (en varsinaisesti tiedä, että miksi). Tämä valinta rajasi Dubain ulos. Valmismatkatarjonnassa on vähäisesti huone/huoneistotarjontaa, johon mahtuu 5 henkeä. Etenkin kun vaatimus on iso uima-allas. Jos nämä ehdot toteutivat, niin hinnat pompsahtivat todella korkeiksi. Samalla rahalla viettäisi 2 vkoa Thaimassa tai vaikka Keniassa (hankkimassa malariaa koko jengille).

    Ras Al Khaimissa olisi meille täydellinen valmismatkahotelli, mahtuisi budjettiinkin, mutta perheemme ei mahdu yhteen huoneeseen :( Vakaasti harkitsin, että otamme kaksi huonetta. Mutta sitten aloin miettimään, että olisihan se kiva viettää loma miehen kanssa samassa huoneistossa mieluiten ihan samassa sängyssäkin :) Mä arvaan, että jos jättäisi vaikka vaan isoimman kännykän kanssa yksin nukkumaan toiseen huoneeseen ja istuisi iltaa parvekkeella toisessa, niin ihan varmasti saataisiin joku härdelli aikaiseksi.

    Jäljelle jäi Sharjah ja vähän heikompi tasoinen hotelli. Laitoin sen viime yönä varaukseen ja pari päivää on aikaa miettiä, ennen maksua (viimeinen perhehuone ko. lähdölle tietenkin). Miestä harmittaa, että siellä ei myydä alkoholia. Arkena kun ei ikinä tule mitään juotua, niin olisihan se kiva saada edes lomalla lasillinen viiniä aterialla.

    Itseäni mietityttää jo etukäteen, että onkohan hotelli pettymys. Pojat tuskin välittävät ankeamman näköisistä huoneista ja kuluneesta sisustuksesta. Arvostelujen mukaan hotelli on siisti ja altaat lämpöiset. Paikan kansoittaneet venäläisetkin ovat hiljaisia viinan puutteen vuoksi ;) Matkaa Dubaihin on vajaa 20km, eiköhän Dubai kelpaa retkikohteeksi :)

    En vieläkään oikein tiedä, että minkä sitä sitten loppujen lopuksi valitsisi. Viikko uima-altaalla Kanarialla (jos vaan paistaa), kauniissa maisemassa, ok ruuan äärellä on vaan niin helppo ja rentouttava.

    VastaaPoista
  11. Äitini ja miehensä kävivät taannoin Egyptissä ja äidillä alkoi se vatsatauti juuri Luxorin bussissa. ;) Ei kiva. Ja miehelle tuli myös tauti (paremmassa paikassa tosin).

    Paikallisten oppaiden mukaan 99% matkailijoista saa taudin, mutta paikallisilla on hyvät lääkkeet siihen. Silti toipumiseen menee kuulemma vähintään päivä, vaikka selviäisi vähimmälläkin.

    Egyptin rahat ovat kuulemma hirmuisen likaisia, siis täynnä bakteereja. Olettaisin, että silläkin asialla voi olla tekemistä vatsatautien kanssa, jos rahaan koskenut sormi päätyy syystä tai toisesta suuhun.

    Varmaan helppo ja rentouttava lomakohde sopisi teidän perheellenne nykytilanteessa, ainakin näin ulkopuolisen vinkkelistä. ;)

    Iloista pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Leonida:
    Äidillesi kävi sitten toinen niistä ajattelemistani worst caseista :(

    Olen lueskellut myös, että rahat Egyptissä ovat varsinaisia bakteeripesiä. All inclusive onneksi taklaa sen, kun rahaa ei tarvitse käsitellä allaspäivän aikana laisinkaan.

    Minä ehkä toiveikkaana ajattelin, että saan runsaasti kirjoituksia, että kuinka leppoisasti ja vatsataudittomasti Egyptin loma sujuu lasten kanssa. Toistaiseksi ei ole niitä kuulunut...

    Kyllä tässä niin käy, että Egyptin matka jää odottamaan poikien kasvamista tai sitten pyramidit jäävät ikuiseksi haaveeksi :( Lomalla on tärkeintä rentoutua ja noissa oloissa se ei välttämättä toteudu vaikka sairastuminen jäisikin laimeaksi.

    VastaaPoista
  13. Samaa olen kyllä itsekin ihmetellyt että mistä on tämä meille pesiytynyt ymmärrys siitä että juuri se Egyptin bakteerikanta on kamalaa myrkkyä juuri meikäläisille. :o Itse olin 5-6 vuotta sitten isossa hotellikeskuksessa jossa oli yhteispohjoismainen vastaanotto lääkäreineen päivystämässä ja eipä siellä juuri ketään näkynyt sairastamassa. Eräs vanhempi pariskunta oli hotellilegendan mukaan tiputuksessa nestehukan vuoksi mutta vaikea sanoa kun ei heitäkään siellä pedillä näkynyt. Toki pesimme kädet aina ennen ruokailua.

    Itsekin on tehnyt mieli aikuisille ihmisille, jotka tuota Egyptin "hygieniatasoa" kommentoivat että voihan sen salmonellan saada vaikka Turusta, kyse on lähinnä sairastajan hygieniantajusta. ;) Ilman muuta käydään lastenkin kanssa koittamassa vielä joskus. Lämpöiseen, maksoi mitä maksoi!

    VastaaPoista
  14. Anonyymi:
    Minähän en oikein osaa sanoa mitään tuosta Egyptin bakteerikannasta, kun en ole siellä käynyt. Olen järkeillyt sitä muuhun aika runsaaseen matkailukokemukseen verrattuna. Erilainen bakteerikanta vaikuttaa suoliston toimintaan. Se on fakta. Toiset ovat sille herkempiä kuin toiset. Tässä oireena on lyhytkestoinen ja/tai satunnainen löysävatsa. Monissa kohteissa tuohon voi vaikuttaa valitsemalla ruokansa ja käsihygienilla.

    Epäilen, että monelta menee vatsatauti ja bakteerikannan aiheuttama suolistotoiminnan tilapäinen "epäkunto" sekaisin. Todennäköisesti tuollainen "tavanomainen suoliston sopeutumisoireilu" ei omaan lomaani vaikuttaisi suuntaan eikä toiseen (paitsi siinä retkibussissa). Lasten osalta en tiedä vielä lainkaan, miten heidän suolistonsa tuollaisen tilanteen hanskaa. Kolmen lapsen kanssa reissatessa tämäkin nostaa stressitasoa, etenkin kun mieheni on aika herkkä suolistoinen.

    Mutta ne bakteeritartunnat, joissa kaikki vatsalaukkuun ja suolistoon kertyneet ainekset pitää poistaa, ovat eri juttu. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että näitä tapauksia esiintyy Egyptissä erittäin paljon enemmän kuin länsimaalaisissa kohteissa. Tätä en haluaisi kokea.

    Kun tarpeeksi googlettaa, niin löytyy muistaakseni kansanterveyslaitoksen artikkeli, jossa Egyptin lomakohteesta mukana tuodusta kampylobakteerista spekuloitiin, että täyttääkö se epidemian merkit.

    Maan upeat nähtävyydet ja täydellinen ilmasto kiinnostavat! Toivon, että voisimme käydä miehen kanssa kahdestaan tekemässä koeloman :)

    Toistaiseksi taidan jäädä keräilemään rohkeutta.

    VastaaPoista