6. helmikuuta 2013

Vain vaivainen paita ja ruokaileva konna

Tällaisen paidan tekoon hurahti useampi kuukausi. Ja mitä siitä puuttui: vaivaiset resorit hihoista. Vielä roikkuu päättelemättömiä lankoja. Esikoinen sai itse valita resorit. Minä olisin tyrkännyt tietenkin mustaa, mutta poikapa valitsikin punaraidallista. Sehän sopii raitateemaan. Harkinnassa on, että viitisisinkö vielä painaa mustan tähden keltaraidalliseen osaan. Tykkään kuosiyhdistelmästä paljon.


Ompelurintamalla (samoin kuin muiden kädentöiden) on suorastaan kuollutta. Kevään tavoitteenani onkin tehdä edes jotain pientä silloin tällöin, vaikka kortti tai pipo :)

***

Mangoni oli päässyt lipsahtamaan ylikypsän puolelle. Päätin jakaa sen Nopan kanssa (röyhkeästi pidin itse parhaimmat osat). Nopalle maistui! Piti oikein hakea kamera, kun en ollut aikaisemmin nähnyt, kuinka Noppa venyttää suunsa mahdollisimman isoksi. Sillä elikolla leuat joustavat :)

Harmillisesti tuli hiukan epätarkkoja kuvia.




Vatsani ei ole täysin parantunut vieläkään ja työt painavat päälle. Aika ryytyneissä merkeissä taaplaan täällä eteenpäin. Yritin jopa palkinto-ohjelmankin avulla tsempata itseäni kovemmille kierroksille, mutta pikaisella nettisurffauksella, en löytänyt mitään mitä haluaisin, paitsi lepoa. Aika huolestuttavaa (mutta ihanan ekologista).

10 kommenttia:

  1. Oon ennenkin huokaillut, että tykkään noista "yhdistelmä"paidoista, mutta mulla on jotenkin heikko luovuus, että ite en osaa yhdistellä:(

    VastaaPoista
  2. Annu:
    Minulla yleensä iskee laiskuus, en jaksa sommitella eri kankaita, vaan tulee huiskastua kaikki siitä samasta. Vaikka yhdistelemällä saisi ne jämätkin hyötykäyttöön :)

    VastaaPoista
  3. Mekä ja Noppa vedetään mangoa samaan malliin - kita ammollaan :D Ja ois kyllä hauska tuossa esikoisen paidassa semmonen iso tähti, Noistakin tuo vas. ylin tai sen alapuolella sopisi hyvin http://www.pandurohobby.fi/ArticleImages/1200x1200/453003_01.jpg mustalla ja valkoisella painettuna. Ja vieläpä tuohon keskelle rintaa, sinisen ja keltaisen raidan päälle....

    Ja siis mitä, et oo löytänyt mitään palkinto-ohjelmaan sopivaa?? Ootkohan nää käynyt nyt lainkaan oikeilla sivuilla.... Tees nyt vielä varmuuden vuoksi uusi kierros ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana yhdistelmä!Ja ennakkoluuloton-meillä ainakin jälkikasvu osaa eri kuosien&värien yhdistelyn paremmin kuin minä:-)Kaavoihinkangistunut?!
    Noppa on suloinen suursyömäri:-)

    VastaaPoista
  5. No nythän pääsen kommentoimaan, mun blogissa on siis sulle haaste :)

    VastaaPoista
  6. Haltiakummi:
    Kivoja tähtimalleja. Iso tähti on hyvä idea, mutta melkein sille saisi olla yksivärinen pohja. Olen siis sen verran fiksaantunut ajatukseen, että samantyylinen tähti kuin tuossa hihakankaassa, mutta mustana - että muu ei kelpaa.

    Visiosta ei voi luopua, muuten kuin laiskuuden edessä. Luulen, että nyt ei vaan kykene, vaikka ei olisi iso juttu.

    Ei vaan onnistu edes lohtushoppailu. Lastenvaatteita löytyisi, mutta niitä tursuaa joka nurkka, joten skippaan. Askartelujutut ajattelin hankkia Leimailutaivaasta. Haluaisin ihanan pehmeän kaulahuivin, mutta edes sitä ei löytynyt. Ei vaatteita. Ei kenkiä. Ei koruja. Menee huonosti :(


    Niinu:
    Kiitos. Meilläkin tuntuu siltä, että pojat yhdistelevät kuoseja minua rohkeammin :)


    Sanna-Mari:
    Kiitos, minäpä menen kurkkaamaan :)

    VastaaPoista
  7. Vitsit mikä supermamma - tekee paidatkin itse! :-D

    Hyvä maku teidän konnalla, mango onkin superhyvää.
    Aika isoksi on saanut leuat venymään.

    VastaaPoista
  8. -Jassu-
    Kiitti :D
    Konna on kohta hemmoteltu piloille, tällä viikolla se on syönyt italialaista salaatti-mixiä, kotimaisia tomaatteja ja mangoa. Kun kesä koittaa niin ruokalista olisi tarkoitus vaihtaa meidän erittäin voikukkapitoiseen nurmikkoon :)

    VastaaPoista
  9. Kivan näköinen paita! Mulla silmä kieltämättä kaipaa raitojen päälle jotain mustaa tasapainottamaan värejä... =)
    Ihana kilppari!! Onko helppo lemmikki? Meillä tyttö tahtois lemmikkiä ja minä kun olen allerginen, niin vaihtoehdot on aika vähissä. =/

    VastaaPoista
  10. Koo:
    Kiitos.
    Kilpikonna on helppo lemmikki, tosin se vaatii ison terraarion tai mielellään huoneen, jossa liikkua vapaasti. Konna pärjäilee jonkin aikaa ilman hoitoakin, kun jättää salaatin ruukussa ja vesikupin täyteen.

    Kilpikonnat eivät lähtökohtaisesti ole kovin innostuneita käsittelystä. Noppa antaa silitellä itseään ja usein tulee terraarioon reunalle, kun sille huutelee. Aktiviteetin ovat lähinnä konnan syöttäminen ja kylvettäminen. Nopan kanssa kolmas on, että saako Nopan houkuteltua seisomaan terrarion seinää vasten ja kauanko Noppa pysyy pystyssä :) Minusta Noppa on symppis pikkuseuralainen.

    VastaaPoista