10. huhtikuuta 2012

Meriräyhäystä

En ole risteilyihminen lainkaan. Oikeastaan koko konsepti merellä lillimisestä olematta varsinaisesti matkalla minnekkään, tunkea muiden seassa jonottamassa kinkkuleikkelettä ja kuunnella jotain trubaduuria baarin nurkassa on lähes absurdi. Minusta risteilyn parasta antia on se, kuinka upealta Suurkirkko näyttää mereltä (ja sen voi kokea helpommin Suomenlinnan lautalta). Pitäähän sitä tasaisin väliajoin kuitenkin kokeilla, että olisiko minusta kuoriutunut risteilyihminen. Eikä risteileminen ole minulle vastenmielistä, se ei vaan kiinnosta. Perheessämme on kolme täysiveristä risteilyihmistä eli lapset. Poikien mielestä laivalla parasta on ihan kaikki. Heidän haaveenaan on muuttaa Ruotsin laivalle :)


Kotiuduimme aamulla Siljan Meriräyhä-risteilyltä, jolla esiintyi Hevisaurus. Laiva oli lastattu saurusten lisäksi tupaten täyteen muksuja. Ravintolakapasiteetti ei meinannut riittää riittävän aikaiseen illallisruokintaan, rattaat loppuivat kesken eikä Hevisaurusten keikalle meinannut mahtua edes sisään ja äänentoistokin tökki (nimmareita Hevisaurukset jakoivat ihan jokaiselle jonottajalle). Tungoksesta huolimatta tunnelma oli mukava ja ihmiset olivat selvästi lomalla :) Tai sitten muutkin vanhemmat olivat onnistuneet kiertämään pikaisesti viinibaarin kautta.


Reissu sujui poikien kanssa yllättävän leppoisasti. Leikkihuoneessa pojat leikkivät hyvin ja aikuista tarvittiin vain hätätapausten varalta. Lastenkasvatusmenetelmissä siirryimme hetkellisesti kyseenalaiselle linjalle. Rauhallisen hetken viinibaarissa mahdollisti se, että esikoinen vahti keskimmäistä leikkihuoneessa 2€ rahapalkkaa vastaan. Kuopus jaksaa istua pöydässä ja hän halusikin drinkille. Paluumatkan pitkän kaavan illallisella pojilla oli lupata pelata Nintendoilla pääruuan jälkeen ja jos jaksaa istua koko vanhempien ruokailun ajan nätisti pöydässä ansaitsee euron. Meillä oli oikein onnistunut illallinen :)


Onneksi yksi perhe teki pojille tilaa ja saimme tällaisen "kerroskatsomon" keikalle



Tukholmassa kävimme Skanssenilla. Siellä on uusi Lill-Skansen, jossa pienille mukavasti puuhaa ja maatilan eläimiä katseltavaksi. Kuopus jaksoi koko päivän reippaasti kävellen.


Itselleni muistiin: inhoan nukkumista yläsängyssä. Etenkin jos on merenkäyntiä. Keinuva fiilis jatkuu edelleen :( Parempi siis maksaa kahdesta hytistä.

9 kommenttia:

  1. Voi kun ihan mua naurattaa sinun juttusi:)) Kysyppä 20v kuluttua vieläkö muuttavat laivalle asumaan! Mun poika oli alle 10v niin halusi muuttaa isona Helsinkiin kun siellä on hienot valot yöllä....no nyt täyttää 37v eikä voi mitään kaupunkia sietää!!!
    Lapsillasi on ainakin ollut hauskaa--sehän on aina välillä kuitenkin pääasia:))

    VastaaPoista
  2. Hilkka: parasta risteilyssä oli lasten riemu - silmät loistavat ja toiset ovat tohkeissaan ihan kaikesta :) Hyvää tietenkin se, että laivalla on vaan aikaa tapettavaksi ja koko perhe on yhdessä, kenenkään ei tarvitse tiskata tai kokata eikä voi roikkua edes netissä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus ihanasta reissusta. Lohtua saan siitä, ettet ole laivaihminen sinäkään :)
    Joo, lasten riemu on parasta. Meilläkin pojat puhuu matkasta paljon. Haaveilevat uudesta. Mulle kyllä pitää tehdä lobotomia tai joku et lähtisin uudestaan VAIKKA tykkäänkin ilahduttaa poikiani :)

    Suuri plussa tuosta poikien lahjomisesta rahalla.Miksen mäkin tajunnut????

    VastaaPoista
  4. Loistava, kasvatusoppeja tihkuva kirjoitus! Mä otan vinkit heti käyttöön!

    Kyllä mä ehkä just ja just voisin lähteä lasten kanssa laivalle ihan pelkän eksotiikan (???) vuoksi, mutta että menisin aikuisporukalla laatuaikaa viettämään, en ikinä! Onneksi kaikki aikoinaan järjestetyt "laivaseminaaritkin" on siirretty nykyään maihin, että ihmiset pääsee koteihinsa nukkumaan. Taxfreestäkään en jaksa raahata nykysellään oikein mitään, paitsi satunnaisesti lentokentiltä, kun siellä on jotenkin kivempi tunnelma.

    Olenpas mä tänään negatiivinen.

    Mutta anyway, hyvältä reissulta kuullosti ja tärkeintä on yhdessäolo ja se että kohderyhmä tykkäsi kympillä!!!

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä laivalla oli aivan ihanaa joskus lapsena ja teini-iässä myös. Nyt se on vaan välttämätön paha jos haluaa päästä Ruotsiin. Lapsethan siellä viihtyy, joten kerran tai kaks vuodessa tulee käytyä. En kyllä lähtisi viettämään "laatuaikaa" laivalle vaikka kavereiden kanssa. Sitäpaitsi mä pelkään et laiva uppoaa ja tuun helposti merisairaaksi, joten en saa edes kunnolla nukuttua laivalla.

    Kiva reissu teillä on ollut kuitenkin, joku tollainen teemaristeily voiskin olla ihan hauskaa toteuttaa

    VastaaPoista
  6. Mun kaveri on muutaman kerran sanonut, että mä en tiedä risteilyn nautinnoista mitään, koska valitsen aina halvan hytin (siis sen perus ikkuna Promenadelle). Pitäisi olla vähintään Commodore-luokan iso hytti tai sitten se jättihytti missä on poreallas. Jääkaapissa reilusti kuohuvaa. On vaan tuossa kohtaa piheys iskenyt. Nyt on sellainen ongelma, että ei enää mahduta noihin isoihin hytteihin koko perhe. Kerran olin Vikingillä sellaisessa lux-hytissä. Olihan se iso ja iso ikkunakin, mutta ei se vaikutusta tehnyt.

    Mua on alkanut kiehtoa Tallinna ja halvat ostokset. Säästin juuri saumuriostoksessa yli 300€ tilaamalla Tallinnasta. Nyt haluaisin mennä paikan päälle säästämään lisää rahaa :)

    VastaaPoista
  7. Pinkki:
    Noloa myöntää, mutta tuo rahapalkkio järjestelmä toimi kuin unelma. Keskimmäinen meinasi jo aloittaa ravintolan ympärijuoksun ja temppuilun, mutta ajatus siitä, että hän jää ilman euroa sai pyllyn penkkiin :)

    Mä ainakin ajattelin, että seuraava risteily voisi olla Tallinnan risteily. Kuvittelen, että ne olisi paljon nopeampia ja lapset saisi laivafiilikset :)



    Mirka:
    Musta pieni lahjonta ja vippaskonstit ovat pienempi paha verrattuna siihen, että pari kakaraa käyttäytyy kuin trombit julkisilla paikoilla ja yksi nainen huutaa raivoissaan pää punaisena niille :) Nintendot, kannettava DVD-soitin, puuhavihkot ja sopivat lahjukset viihdyttävät lapset ja aikuiset voivat nauttia ruuasta. Ihan kuin huomaamatta tuossa kävi samalla niin, että esikoinen ja keskimmäinen söivät hyvin ja varsinkin esikoinen maisteli uusia juttuja tosi ennakkoluulottomasti.

    Mä en myöskään ole kiinnostunut viettämään aikuisten kesken laatuaikaa laivalla - ainakaan nykyisellä tarjonnalla.

    Sellainen paketti, jossa olisi pedikyyri, hieronta ja jotain kylpyläjuttuja ja sitten suklaa ja shampanjamaistiaiset ja joku todella hyvä illallinen ja se iso hytti järjelliseen hintaan saisi minut suunnittelemaan naisten reissua :) En mä siitä etelän matka hintaa kuitenkaan maksaisi.


    Vera:
    Estonia aikoinaan järkytti minua niin, että se on mielessä aina laivaan mennessä. En suoranaisesti pelkää, mutta olo ei ole kotoisakaan. Meillä paluumatkalla laiva keinui merenkäynnissä selvästi. Alasängyissä nukkuvat pötköttivät mitään asiasta tietämättä. Esikoinen unissaan nousi istumaan sängyssä ja huusi putoavansa ja piti katosta kiinni. Pelästyin. Vaikka ei putoaminen ollut lähelläkään. Eipä enää oikein nukuttanut sen jälkeen :(

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä laivafiilis on edelleen aika makea, tosin ei ihan niin paljon kuin pienenä ;) Minkälisäksi mä nukun laivalla aina ihan hirmusen hyvin, mulle kelpaa vaikkapa ne autokannen alla olevat halpishytit. Jotenkin ne sängyt on just mukavat, ilmastointi yleensä osuu kohdilleen ja lakanat on ihanan sileät ja pehmoiset.
    Ja lapsethan tosiaan rakastavat laivamatkailua, joten on se ihan ok vaihtoehto välillä. Tallinan-laivatkin kelpaavat lapsille ihan yhtä hyvin (ainakin jos tuoreessa muistissa ei ole isompi ja hienompi ruotsinlaiva), ja siellä voi tosiaan säästää ;)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Kiva kuulla, että on niitäkin jotka pitävät risteilystä, eivät kaikki ole siellä hampaita kiristellen ;) Täytyy sanoa, että lucky you kun nukut laivalla hyvin. Mä en ollut vuosiin nukkunut yläsängyssä ja en muistanut, kuinka epämiellyttävää se olikaan. Voittaa tosin VR:n yöjunan ihan 6-0. Tosin mä kärsin useimmissa paikoissa vähintäänkin "ensimmäisen yön" syndroomasta, eli ekana yönä nukun tosi levottomasti ja seuraavina öinä ihan normaalisti.

    VastaaPoista