Kulutan -siis olen

Monessakin blogissa on sivuttu tai pidempään puitu kuluttamista ja rahankäyttöä. Itse mietin asiaa lähes päivittäin. En ole saanut ekologista herätystä enkä ole rahatonkaan. En pode moraalista krapulaa hetkellisestä kulutusövereistä, koska koen vältelleeni niitä aika hyvin. Jossain sisällä kuitenkin kaihertaa, että olenko haalinut ympärilleni liikaa turhaa tavaraa ja innostunko liian helposti asioista, joita muut ihmiset hehkuttavat? Annanko mainosten ja muiden esimerkin vaikuttaa liikaa omaan kulutuskäyttäytymiseeni? Ostanko mielikuvaa tai unelmaa tuotteen sijasta?

Monikin asia on saanut minut miettimään kuluttamista. Muistan 90-luvulla työskennellessäni aasialaisen asiakkaan kanssa tyrmistykseni, koska heidän asiakasdemografiassaan naisten yleisin harrastus oli shoppailu. Äkkiä vetäisin hätäisen johtopäätöksen, että miljoonakaupungin ainoa kaikkien ulottuvissa oleva massoille skaalattu harrastus oli jättimäisissä ostoskeskuksissa haahuilu ja kuluttaminen. Hetken aikaa jaksoin olla onnellinen suomalaisesta luonnosta, pururadoilla kalisevista kävelysauvoista ja kirjastoista. Tuolloin päätin, että shoppailusta ei tule harrastustani mieluummin opettelen vaikka pitsinnypläystä tai esperantoa.

Shoppailu harrastuksena meinasi kuitenkin hetkellisesti livetä käsistä. Ostoskäyttäytymiseni muuttui radikaalisti. Tuli nettikaupat ja monta söpöä ja helposti puettavaa/tarviketettavaa perheenjäsentä lisää. Raskaan päivän päätteeksi oli mukava katsella nettikauppojen tarjontaa ja välillä hiirisormi toimi kuin noiduttuna. Nettishoppailu on helppo harrastus. Paljon helpompi kuin se pururadalle meno. Päätin tässä kohtaa palata vanhaan helppoon harrastukseeni nimittäin lukemiseen.

Kuluttamisen ja haluamisen noidankehän näen lapsistani niin selvästi. Himo seuraavaan Lego-pakettiin on korkeimmillaan silloin, kun uusi paketti on avattu. Silmät kiiluvat ja pieni pää kihisee ajatuksia siitä, minkä ihanuuden haluaisi seuraavaksi. On pakko saada lisää legoja! Kun lego-ostosmaniaa pidättelee muutaman päivän tai viikon, kuume haihtuu. Muut asiat täyttävät mielen. Asia hoituu siten, että selitän kärsivällisesti, miksi nyt ei osteta ja pysymme poissa kaupoista.

Sama ilmiö on aikuisessakin, enemmän tai vähemmän pinnan alla. Vai mikä muuten voisi selittää vaikkapa kymmenet korkokenkäparit tai kymmenet metrit erilaisia elektroniikkakaapeleita ja -liittimiä? Lapsissa haluaminen näkyy vain niin peittelemättömästi. Sovellan samaa taktiikkaa itseeni: jos ostan nyt vaikkapa kankaita, niin vähintään kuukausi pitää olla väliä ennen seuraavaa ostosta (ellei kankaat kerrankin loppuisi). Pyrin hoitamaan ostokset kerralla: lapsille kesävaatteet 1-2 ostoskerralla eikä viikottain vähän ihanaa sieltä ja tuolta. (Omat vaatteet ja kengät ovat toistaiseksi off-the-limits, koska niiden ostaminen on työlästä).

Koen reagoivani mainostamiseen aika laimeasti. Minuun tuntuu vaikuttavan helpommin "suusta suuhun markkinointi", jota sosiaalinen media on pullollaan. Kun joku tuntemani (tai jonka kuvittelen tuntevani) henkilö, joka omaa arvostamiani ominaisuuksia, suosittelee jotain kulutettavaa, alan nopeasti harkita sitä itselleni. Jos kymmenen vuotta sitten en kehdannut ostaa juuri samanlaisia kenkiä kuin parhaan kaverini ylistämä ja käyttämä pari, on tänä päivänä ongelma usein ratkaistu. On miljoona eri väriä, tsiljoona eri koristetta, biljoona koron korkeutta. Voin siis olla täysin yksilöllinen copy-cat. Tai kopioida henkilöa, jota en tapaa in-real-life ikinä. Laumasieluisuuteni törmäsin pahasti silloin, kun olin ostamassa kallista laukkua, josta olen ensi näkemästä saakka ollut sitä mieltä, että se ruma. Sen lisäksi se oli myös tarpeilleni täysin sopimaton ja edelleenkin ruma. Vaikka tyylikäs nainen näyttää tyylikkäältä ruman laukun kanssa ja pitää laukustaan, niin se ei tarkoita että minä näyttäisin sen kummemalta kuin että minulla on ruma (mutta kallis) laukku. Luotan edelleen kaveriarvioihin, mutta keskittyen omiin tarpeisiini. Olen myös pyrkinyt karsimaan seuraamaani media siten, että vaihdan ostamiseen "inspiroivat" johonkin toiseen mm. lehtitilausten määrä on vähentynyt  ja laatu muuttunut ja shoppailublogien lukeminen on vaihtunut muihin aiheisiin.

Loppujen lopuksi tapani ovat varsin yksinkertaiset: 1) pysy poissa kaupoista, 2) hoida ostokset kerralla ja pidä taukoa ja 3) älä osta siksi, että muutkin ostaa. Ja lisäksi: 4) puhu asiasta oikeilla nimillä. Minkä tahansa kulutushyödykkeen ostaminen on ostamista - ei esimerkiksi sijoittamista. Ravintolaillallinen tai elokuva ovat juurikin niiden ostamista eikä itsensä hyvinvointiin sijoittamista mieleenpainuvalla elämyksellä.


Miten turhan kuluttamisen karsiminen näkyy elämässäni? Olen elänyt/yrittänyt elää turhaa kulutusta karsimalla jo pidempään. Välillä pankkitilille on jäänyt vähän enemmän rahaa, jonka tosin viisi henkinen perhe käyttää helposti vaikka harrastuksiin tai huvituksiin. Sen osalta voin toki onnitella itseäni, että raha menee kotimaiselle yrittäjälle.  Harkitsen ostoksiani ja olen päässyt hyvin siihen, että kaikki mitä ostan tulee käyttöön. Iloitsen näistä pienistä saavutuksista.

Muuten joudun toteamaan, että turhan kulutuksen karsimisen vaikutus on aika pieni. Ainakin kuukausien aikavälillä tarkasteltuna. Positiivista on se, että mistään en tunne jääneeni paitsi. Yksikään väliin jäänyt kulutusmahdollisuus ei vaivaa mieltäni. Yhä edelleen elämäni ja kotini täyttyy kuluttamisesta, jonka koen olevan välttämätöntä. Ei hengissä pysymiselle vaan elämän helppoudelle ja jonkinlaiselle sosiaaliselle viitekehykselle. Jos haluaisin saada erittäin merkittäviä muutoksia, minun pitäisi paneutua näihin välttämättömäksi kokemiini asioihin. Sieltä löytyy aivan varmasti turhaa kuluttamista. Radikaaleihin todella merkkittäviin ratkaisuihin en ole valmis, tässä turhassa kuluttamisessakin riittää minulle vielä työtä,  aion pyrkiä eteenpäin.