28. huhtikuuta 2012

Huippudesignin ikkunaostoksilla

Viime viikon työmatkalla Düsseldorfissa ehdin lompsia hiukan kaupungilla tihkusateessa, kaatosadetta piti aina paeta kauppaan sisään. Tavaratalosta ostin pari paitaa kesään. Rajumpana tarkoituksena oli tehdä kunnon lovi säästötiliini palkkioksi raskaasta talvesta.

Düsselissä on kuuluisa ja mukavan kompakti huippudesignia ja luksusbrändejä myyvä katu Königsallee eli Kö. Pelkästään näyteikkunoita on kiva katsella. Pohjatutkimus jäi vajavaiseksi, en tiennytkään, että Köllä on Michael Korsin iso liike. Siellä olisin ehdottomasti halunnut käydä, mutta se meni nenän edestä kiinni. Muutenkin olin varannut aivan liian vähän aikaa Kölle, itselleni mieluisimmat kaupat olivatkin toisessa päässä katua ja kello lähestyi sulkemisaikaa.

Myymälät ja tavarat ovat tyylikkäitä. Tavarat on sijoitettuna vitriineihin kuin kruununjalokivet konsanaan. Hinnat tähtitieteellisiä. Hypistelin kaunista laukkua. Laadukasta työtä. Ajaton. Tyylikäs. Maksaa saman verran kuin perheemme kuukauden ruuat. "Nerokas" markkinatalouden tuote: ylihinnoiteltu, halpa tuotanto ja logistiikka, markkinoitu tavoittelemisen arvoiseksi, elegantiksi hiottu (ellei peräti koukuttava) ostoskokemus. Päätin sittenkin sanoa -ainakin toistaiseksi- ei kiitos.

(Hetken aikaa ajattelin tekeväni säästötiliini loven ruokailemalla jossain Helsinkiläisessä huippuravintolassa, mutta lyhyt vilkaisu vyötärölleni sai minut muuttamaan mieleni. Olen saanut jo liikaa palkintoherkkujakin :()

Jatkoin kuitenkin kauniiden näyteikkunoiden tuijottelua ja kuvasin teille surkealla kännylläkamerallani suosikkini.


Pradan ikkuna oli somistettu amerikanraudan perällä ja herkkuvärisillä laukuilla. Kyllähän tuollainen piristäisi kevätpäivää. Kengät olivat mielestäni aivan huikeita, suorastaan veistoksellisia. Itselleni aivan varmasti käyttökelvottomia. Ylhäällä näkyvä punainen pari kyllä tosiaan sopisi siihen kruununjalokivivitriiniin.

Huikeat!


Toinen tyylillään tyrmäävä ikkuna on Chanelilla.


Musta hame näyttää kauempaa perustavalliselta, mutta siinä on näyttävä sivuhalkio ja erikoinen tasku päällä. Tuo on täysin vaikka hyvän kotiompelijan toteuttavissa. Hameen päälle tulee musta vyö, jonka voi asetella siten, että alta pilkahtaa ihan pikkaisen ihoa. Iltapukukriteerit täyttävät rock-henkinen design-vaate. Harmi ettei lähikuva onnistunut ikkunan lävitse.

Chanelia

Chanelin vieressä oli upea putiikki täynnä laadukasta perusbusinessvaatetta. Asukokonaisuudet oli mietitty siten, että niissä kaikissa oli ajattomia perusosia ja sitten mausteena trendikkäitä juttuja ja rohkeita värejä. Sisällä myymälässä oli tuon asukokonaisuuden osista koostettu muun valikoiman kanssa pari muutakin kivaa kokonaisuutta. Olisin ostanut ainakin nuo housut, jos olisi nappi mennyt kiinni.

Mitään en ostanut lapsille. Mikä on hyvä juttu :)

Jollain tuota omaa vaatekaappia pitäisi hinata kohti keväisempää ja kesäisempää. Edessä on muutamat työjutut ja pitkästä aikaa häät. Sovituskoppirumba vaan on syvältä - ja pelastusrengas on talven aikana vaan kasvanut.

Lopuksi muutama räpsy kaupungilta:

Königsallee - kohta meilläkin on näin vihreää!

Vanha kaupunki

Vanhan kaupungin kadut ovat täynnä ravintoloita

Rheinin ranta on kaunista. 
Kuljetus piti kuvata, koska poikia kiinnostaa aina tällaiset jutut :)


Aurinkoista viikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta blogistasi joka ei kuvaa vain kiiltokuva-arkea :) Illan tullen sohvaan rojahtaneesta, kolmen pojan "ura-äidistä" arkesi kuulostaa kovin tutulta ja auttoi juuri nyt huono-äiti-fiilikseen...

    -Aada

    VastaaPoista
  3. Aada: Kiitos kommentistasi. Tällä joukkueella pystyy kiiltokuvamaiseen elämään varsin lyhyen aikaa kerrallaa :)

    VastaaPoista
  4. Ikkunashoppailu on varsin ihanaa <3 ainakin jos on tollasia vähän kalliimpia putiikkeja näköpiirissä.
    Roomassa kun oltiin joskus reppureissaamassa, niin kierreltiin vaan ikkunasta ikkunaan ja ihasteltiin. Ei olis varmasti vartija meitä ees sisälle päästänyt meidän kukkamekoissa.

    VastaaPoista
  5. Vera: Luulisin kyllä, että liikkeeseen pääsyyn ei ole pukukoodia :) Eiköhän sekin ole osa shopping experienceä, että ovella seisoo jannu securitaksen univormun sijasta puku päällä. Ehkä pitäisi joskus kokeilla mun arkilookissa farkuissa, t-paidassa ja crocseissa :)

    VastaaPoista