24. tammikuuta 2012

Teneriffa : Monkey Park

Montako kirjoitusta voi tehdä viikon lomasta? Aika monta, ainakin sellainen nainen, jolla on seuraava loma heinäkuussa *huoh*. Monkey Parkista haluan kirjoittaa ihan itsellenikin muistiin, retkemme sinne oli tosi onnistunut.

Monkey Park ei paljoa itseään mainosta, se on selvästi jäänyt uudempien, isompien ja monipuolisempien huvitusten jalkoihin. Nimensä mukaisesti puistossa on vain apinoita. Noh, pari kilpikonnaa, isoa liskoa ja käärmettä höysteenä. Paikan vetonaulana on se, että isoa osaa apinoista saa syöttää. Niille voi antaa hedelmiä tai kassalla myytävää pähkinäsekoitusta. Monkey Park sijaitsee moottoritien varressa Los Cristianosin kupeessa. Puistossa aikaa kuluu 1-2 tuntia.

Osa apinoista on perinteisissä häkeissä, niitäkin pystyy syöttämään häkin raoista. Rauhallisimmat ja vähiten vierailijoista häiriintyvät apinat ovat "jättihäkeissä", jonne kävellään sisään. Häkkien pinta-ala on kymmeniä neliöitä ja siellä voi kävellä eläinten joukossa.

"Jättihäkit" ovat ensimmäisenä Monkey Parkiin tullessa. Kun me saavuimme apinat olivat viettämässä ylhäällä siestaa ja tyytyivät raukeina tarkkailemaan meitä.

Apinatrio viettää siestaa puussa. 
Englanniksi lemur, Wikipedian mukaan suomeksi kissamaki.

Kepposkolmikko houkuttelee apinakolmikkoa banaanilla.
"Äiti, miksei ne tule meidän luokse?"

Onneksi oli kilpikonna taputeltavaksi

Nämä apinat olivat varsin näppäriä syömään banaania häkin läpi.
Nappasivat banskun paloja sievällä sormiotteella.


Kun tulimme takaisin jättihäkkeihin oli sielläkin vilskettä, siesta oli päättynyt ja eläimet olivat liikkeellä.

"Tsot tsot tsot -ei saa vetää apinoida hännästä"
"Mä vaan kokeilin, se on ihanan pehmeä"

Mä olen niin söpö

Siestan jälkeen maistuu välipala.
Tämä söpöläinen oli pitänyt kaverin tytärtä kädestä kiinni.

 Rohkea kuopus. Äitiä ainakin pelottaa tuollaiset

Komea omalla tavallaan

Alla olevaan puuhun pojat ehtivät jonkin matkaa kiivetä. He vain halusivat leikkiä apinoiden kanssa, vaikka hippaa. Pieni marakatti pelästyi (tai suuttui) ja pisassi kuopuksen päähän. Onneksi oli pieni apina, pieni pissa sekä huono sihti. Ja tämähän oli kuopuksen Kanarian matkan kohokohta, josta on kerrottu ihan jokaiselle :)



Esikoisen diagnoosi oli vesirokko. Näpyt eivät onneksi ole perinteisiä vesikelloja vaan pelkkiä näppyjä, jotka kuivavat nopeasti ruvelle. Kutisevat kyllä. Ei kuumetta, eikä muitakaan oireita. Kotihoitoa tartuntavaaran takia. Sitten odottelemme, että koska vesirokko iskee kuopukseen, joka on ainoa rokottamaton.

5 kommenttia:

  1. Todellakin voi tehdà vaikka kuinka monta. Vaikka ihan oman postauksen jokaisesta parituntisesta. Mità vikaa siinà muka on?!?! Aivan ihania apinoita ja pisti hymyilyttàmààn teidàn ihana kolmikko ja etenkin se "hànnàstàveto" kuva. Jààn odottamaan muitakin lomakuvia vielà muutaman postauksen ajaksi ;)

    VastaaPoista
  2. eiks just nää lemurit ole niitä -mä tahtoo veivaa veivaa-apinoita? :D aika veikeitä!

    VastaaPoista
  3. Hanna: samat hemmot kyseessä. Yllättävän leikkisiä, mutta nää ei kyllä tanssineet. Pitäiskö reklamoida?

    VastaaPoista
  4. Lemurit on mun suosikkeja =) okei, piirretyillä saattaa olla oma vaikutuksensa asiaan.
    Mä voin kuvitella meidän riiviön tollaseen paikkaan, missä roikkuu pitkiä häntiä joita olis niiiiin kiva kiskoa.

    Paranemisia vesirokkopotilaalle!

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava kuulla tuosta puistosta. Retkikohteet ovat olleet mietinnässä, nimimerkki reilun parin viikon päästä matkaan =)

    VastaaPoista