20. marraskuuta 2011

Uusia ja vanhoja herkkureseptejä

Iso osa tästä viikonlopusta on kulunut keittiöhommissa. Valmistin esikoisen ja kuopuksen synttärijuhliin tarjottavaa ja samalla innostuin kokeilemaan minulle uutta kasvisruokareseptiä.

Tämä kasvisruoka vei sekä minun että mieheni (mies ei erityisemmin välitä punajuurista) kielen mennessään: punajuuri-vuohenjuusto paistos. Jos pidät vuohenjuustosta etkä ole vielä kokeillut, suosittelen!


Yhdistin tähän pari netistä löytämääni reseptiä
1kg punajuuria keitettynä
(keittoaika noin 45-60min, vettä niin, että reilusti peittyvät, kuorimisesta on erilaisia neuvoja. Suosittelen jäähdytettynä kuorimista)

Pilko punajuuret ohuiksi viipaleiksi ja asettele vuokaan.
Kaada päälle maustekastike, vuohenjuustoviipaleet ja pinjan siemenet.
Paista uunissa noin vartti 200 asteessa.

Maustekastike: 3rkl oliiviöljyä, 3 rkl juoksevaa hunajaa, rakuunaa

Tämä sopii ateriaksi sellaisenaan tai vaikka pihvin lisäkkeeksi.

Poikien synttäreillä suolaisena tarjottavana jauhelihapannaria ja pieni juustotarjotin.


Vinkin herkulliseen jauhalihapannariin antoi ystäväni, joka oli tehnyt sitä lastenkutsuille ja se oli ollut menestys. Varsin maukasta se olikin ja helppotekoinen. Meillä oli jauhelihapannarin lisäkkeenä tomaattia ja rucolaa. Osan niistä ripottelin tarjoilulautasen päälle koristeeksi.
Ohjeena: tämä

Makeana tarjosin suklaa-appelsiinileivoksia ja juustokakkua.

On ne oransseja, vaikka kuvasta värit katosivatkin.

Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni kaulittavaa karkkimassaa. Olipas näppärää, helppoa ja hyvää. Olen maistanut muitakin massoja ja tuo Fun Cakes on ainoa, josta pidän. Inspiraation ja ohjeita leivoksiin sain Leonidalta, joka teki näitä kesäiseen askarteluvuorokauteemme. Massa on Bake & Party myymälästä.

Juustokakkuna moneen kertaan koestettu ohje. Kakun unohdin kuvata, mutta pöydästä löytyi sellainen räpsy, jossa kakkua on vasta vähän leikattu.


Hyvin onnistui 3 uutta reseptiä vajaan 24 tunnin sisään. Pitäisi useamminkin kokeilla uusia ohjeita, eikä aina vaan tehdä niitä vanhoja tuttuja. Minusta olisi ihana opetella tekemään kakkuja. Valitettavasti ruumiinrakenteeni ei salli kyseisen harrastuksen aloittamista. Olisi aika alkaa taas ompelemaan ja kortteilemaan rajusti, koska silloin käsi pysyy poissa jääkaapilta :)

6 kommenttia:

  1. Hei, loistoleipomiset ja ruoat sinulla! Tuli hirveä nälkä ja sitten makeanhimo. :)

    Ja noista appelsiinileivoksista tuli tosi upeannäköisiä, etenkin se suklaakoristelu on piste i:in päällä!

    Minä bongasin tästä tuon jauhelihapannarin ohjeen tulevia Isosiskon synttäreitä (usemmat bileet) varten! Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Leonida: kiitos itsellesi hyvistä leivosohjeista. Onnistuivat ihan ensimmäisellä yrityksellä.

    VastaaPoista
  3. Ihanat tarjottavat siellä, kyllä vieraiden kelpasi!
    Meillä on vähän samanlainen jauhelihapannari myös lasten herkkua, sitä pyydetään aina, kun kavereita tulee yökylään:)

    VastaaPoista
  4. Oi mitä herkkuja!!
    Tuo punajuuri-vuohenjuustoyhdistelmä on ihan parasta. Itse olen tehnyt kasvisborschkeittoa, johon laitetaan vuohenjuustolla maustettua smetanaa päälle ja peruna-punajuurisosekeittoa, joka on maustettu vuohenjuustolla, valkosipulilla ja hunajalla, nam! =)

    VastaaPoista
  5. Riikka: Jauhelihapannari on varmaan kiva yökyläilyruoka. Ja mikä parasta, se oli minusta melkein parempaa jäähtyneenä. Eli loput voi syödä aamupäivällä.

    Koo: Täytyypä kokeilla tuota borschin maustamista vinkilläsi. Se kuulostaa herkulliselta. En muuten ole ikinä syönyt peruna-punajuurisosekeittoa, meillä tehdään aina sitä samaa perunapurjososekeittoa. Täytynee lisätä sekin kokeiltavien listalle :)

    VastaaPoista
  6. Täytyypä kokeilla tehdä jauhelihapannarista kasvisversio soijarouheella varustettuna, kun on meilläkin ensi vkl synttärirumbaa.

    Liian harvoin tulee kyllä kokeiltua mitään uusia reseptejä ja kaupassa miettii päänsä puhki että mitä sitä syötäisi. Eikä tule oikein mitään mieleen, paitsi ne samat mitä muutenkin tekee usein.

    VastaaPoista