2. lokakuuta 2011

Sisävaatteiden kierrätyksestä

Minulta välillä kysellään, että miten sisävaatteiden kierrätys perheessämme toimii ja kierrätänkö paljon. Lapsillani kun kuitenkin näkyy säännöllisesti ihan uusiakin vaatteita eikä pelkästään muotia muutaman vuoden takaa :)

Kierrätän suurimman osan hyväkuntoisista sisävaatteista pojilla. Vaatteet, jotka eivät ole lainkaan mieluisia, päätyvät usein miten kirppikselle yhden pojan käytön jälkeen. Ne huonosti istuvat, pesuissa kulahtaneet ja sellaiset, jotka eivät näyttäneetkään päällä niin hyviltä, lähtevät kunnosta riippuen kirppikselle, Fidalle tai UFFin laatikkoon. Muut pakkaan odottamaan seuraavaa käyttäjää.

Laadusta ja käytön määrästä riippuen sama vaate saattaa kiertää kaikilla kolmella. Se täytyy tunnustaa, että kun puran varastolaatikoita, niin sieltä lähtee aina tavaraa pois. Osa vaatteista nimittäin näyttää säilytyksen jälkeen paljon huonommalta kuin laatikkoon laittaessa. Ilmeisesti vaatteen ollessa käytössä silmä on tottunut värien haalistumiseen ja materiaalin nyppyyntymiseen.

Miten siis kierrätän perheessämme pääpiirteissään:
-Juhlavaatteet kierrätän kenkiä myöden
-Housut (farkut, velourit, collarit): kierrätän kaikki siistikuntoiset ja hyvin istuvat. Collegehousuissa värit harmaata lukuunottamatta kestävän pesua niin heikosti, että ne usein päätyvät UFFin laatikkoon.
-Neuleet: kierrätän yleensä kaikk
-Shortsit kierrätän

Paitojen suhteen kierrätys riippuu kunnon lisäksi väreistä ja kuoseista:
-"Merkkivaatteet" kuten Molon Ja Timberlandin paidat kierrätän yleensä
-Bamsen ja Fixin olen kierrättänyt myös
-Muuten Lindexin kuoseista vain parhaimmat autokuosit ovat päätyneet kiertoon. Koska muut jäivät aina käyttämättä, olen sittemmin laittanut ne kirppikselle. Meillä ainakin monesti on käynyt niin, että sesongin suosikki ei ole enää vuoden päästä (tai kahden) ollutkaan yhtään kiva.
-H&M ja KappAhl: iso osa päätyy yhden lapsen jäljiltä kirpparille. Eivät yleensä miellytä enää parin vuoden päästä.
-Marimekon raidat kierrätän myös, joskin nyt pojilla alkaa olla raitakiintiö täynnä
-Sellaiset paidat joita olen ostanut kolmessa koossa lähtevät yleensä kirpparille
-Kierrätän myös kaikki hyväkuntoiset alusvaatteet ja sukat. Minulle tässä ei ole mitään ihmeellistä ja pesukone tekee kyllä puhdasta :)

Kyllästynkö samojen vaatteiden tuijottamiseen? No yleensä en. Lapseni ovat kuitenkin aika erinäköisiä ja vaatteita voi yhdistellä eri lailla. Säästänkö rahaa? Aivan varmasti. Säästänkö luonnonvaroja? Kaipa vähän sentään. Säästänkö vaivaa? Paljon.

En oikein osaisi kuvitella sitä, että laittaisin kaikki lasten vaatteet kirppikselle yhden käyttäjän jäljiltä ja sitten hankkisin tilalle uutta (tai kirppikseltä). Se tuntuu minusta liialliselta ajan, vaivan ja rahan tuhlaukselta. Edelleen ostan paljon vaatteita sillä ajatuksella, että ne kiertävät perheessä. Jos niin ei käy, niin en jää sitä harmittelemaan. Mites teillä?

Kierrätysmuotishow:
Monsoonia - kierrätetty jokaisella pojalla.
Kuvassa esikoinen ja kuopus. Ja paita menee meiltä varmaan vielä eteen päin.

Monsoonia esikoisella ja keskimmäisellä.
Tämä on ostettu käytettynä, mutta mennee vielä kuopukselle.

Moloa keskimmäisellä ja kuopuksella.
Niin paljon rakastettu, että lähtee varmaan UFFiin.
Bamsea esikoisella ja kuopuksella. Kaikilla pidetty.
Päätynee rätiksi :)

Hilfigerin paitapusero esikoisella ja keskimmäisellä.  
Paita edelleen kuin uusi ja odottaa kuopusta.
Esikoisella jalassa housut, jotka ylemmässä kuvassa
on keskimmäisellä Monsoonin paidan kanssa arkihousuina.


Pahoittelut siitä, että kaikki kuvat ovat erikokoisia. Tumpeluus pääsi yllättämään ;)

6 kommenttia:

  1. Paidat ovat kyllä ihan eri näköisiä eri käyttäjän päällä :) Meilläkin on paljon samoja vaatteita käytössä kummallakin lapsella vaikka ovat eri sukupuolta :) Jopa pojan vanhoja autobodeja oon pitänyt tytöllä, yhdistelen niihin vain liivihametta esim :) Ja ne suosikit pakkaan taas takas komeroon josko niille vielä käyttäjä saataisiin. Ja juuri samoin kuin sinäkin kulahtaneet vaateet SPR: n konttiin ja ei niin mieluiset kirpparille :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin kierrätetään kolmen vanhimman kohdalla, sitten Oliverilta Emilille säästän todella vähän, koska ikäeroa se 3,5v. ja ei vaan mahdu kaikkea säilömään.
    Mutta tosiaan noiden kolmen kohdalla se on helppoa, kun 12v:ltä voi laittaa suoraan 10v:n hyllyyn ja 10v:ltä suoraan 7v:n hyllyyn. Pojat on pituudeltaan 10cm eroilla toisistaan. :D

    VastaaPoista
  3. Meillä kierrätys on hieman haasteellisempaa, kunsarja menee poika-tyttö-poika ja ikähaarukka on 3-11v. Neidille tulee aika vähän käytettyä isoveljen juttuja neidin jutut eivät tietysti myöskään kierrä pikkuveljelle. Jotain olen isoveljeltä säästänyt, mutta kyllä aika tekee tehtävänsä, 8v vanhat ovat olleet ajallaan kivoja, mutta auttamasti kamalia nyt lähes poikkeuksetta. Vaatteiden mallitkin ovat muuttuneet tuossa ajassa hurjasti, silloin oli leveää ja lyhyttä:(
    Meille saa jatkossakin muuten sitten tarjota noita ihanuuksia (varsinkin nuo Monsoonin paidat houkuttaa noissa kuvissa:) ) Onko muuten siitä paketista kuulunut jotain?

    VastaaPoista
  4. Kahden vanhimman kanssa en ole kauheasti pystynyt kierrättämään. Pojilla on 1,4 v ikäeroa ja nuorempi on ollut melkein aina n. 2 cm lyhyemi kuin isompi eli joudun ostamaan molemmille vaatteita samassa koossa. Housuja käyttävät ristiin rastiin keskenään, mutta paidoissa eri maku. Isoilta pojilta olen antanut vaatteita kaverin pojalle, jolta ne palautuu meidän junnulle. Loistavaa!!!! Kaiken kierrätän, mikä yhtään miellyttää. Myös ne kalsarit ja sukat :) Myönnän kyllästyväni joihinkin vaaatteisiin, kun niitä vuosia olen katsonut.
    Meillä on muuten paljon Lego paitoja, jotak on periytynyt mun pikkuveljiltä (puolilta)Ne on kiertäneet kaikki viisi lasta ja ovat hyvässä kunnossa.

    pinkki

    VastaaPoista
  5. Hölmöähän se olisikin olla kokonaan kierrättämättä!
    Meillä kiertää isosiskolta 2½ vuotta nuoremmalle pikkuveljelle osa suoraan kaapista toiseen, mutta paljon on kyllä kertynyt selkeää "tyttötavaraa", jota ei oikein voi kuvitella pikkuveljelle. Joku päivä oikein yllätyin, kuinka selkeästi esim. neidin paidoista suurin osa on tyttöjen vaatteita, vaikka olen henk.koht. mieltymyksistä johtuen vaaleanpunaista välttänytkin. Ja punaistakin on tullut ostettua enemmän pojalle ;)
    Nyt olen yrittänyt kiinnittää huomiota, että ainakin arvokkaammat vaatteet olisivat kummalle vaan sopivia (pidän molemmilla aika reippaista väreistä), mutta kyllähän tyttö mekkonsa tarvitsee ;)

    Jaana

    VastaaPoista
  6. Meillä on säilytystilaa VÄHÄN. Lisäksi inhoan, jos kotona on paljon tavaraa. Siksipä kierrätän ulkovaatteet ja paremmat vaatteet, normi päiväkotikama lähtee kirppikselle heti.

    t: Rusthollarin mamma

    VastaaPoista