28. joulukuuta 2010

Joulufiiliksiä

Tänä vuonna joulu suorastaan kiisi ohitse. Kotona laitoimme vähän joulukoristeita ja kuusen. Kuusi on saanut olla hyvin rauhassa. Käsinmaalattuja böömiläisiä lasipalloja on jäljellä yksi vähemmän :( Kuusenkoristelu oli pojista ihanaa. Keskimmäinen on innokas laulamaan joululauluja. Hän sanoi kuusenkoristelun jälkeen, että nyt laulan teille Joulupuu on rakennettu. Siinä oli tämä mamma joulufiiliksissä saman tien. Etenkin kun toinen niin vakavana laulaa namusten sijasta että napusia.

Aattona kävimme tervehtimässä vanhempiani ja jatkoimme sieltä anoppilaan syömään.

Kuopus koristelee kuusta.
Aika erikoinen pukeutumistyyli. Myöhemmin kuopus esitteli syynkin siihen.

Kuopus ja keskimmäinen tappelivat ennen joulurauhan julistusta.
Hampaita ovat pienet nisäkkäät mokomat käyttäneet.
Aika häijyt jäljet on pienellä hartiassa.

Riidat on sovittu, juhlavampaa puettu päälle,
ja joululaulut laulettu.
Fiilis katossa.

 Kuopus säestää.
Antaumuksella.

Joulupukki ilmeisesti yritti tulla amerikkalaiseen tyyliin anoppilaan savupiipusta, mutta ei varmaankaan mahtunut. Kaameaa kolinaa piti ja lahjat jäivät parvekkeelle. Ensimmäisen säkin jakamisen jälkeen meinasi joulurauha loppua lyhyeen. Säkistä nimittäin ei tullut ensimmäistäkään legoa eikä gormitia. Onneksi pukin jäljiltä löytyi vielä toinenkin säkki ja pojat saivat kaipaamansa lelut. Muovin lisäksi joulupukki muisti poikia pelein, hienoin kirjoin, värikynin ja puuhakirjoin ja luistimin ja suksin. Kyllä kävi lahjavuoren kanssa sellainen mielessä, että liekö pukilla mennyt meidän pojat ja jotkut kiltit pojat sekaisin. Joka tapauksessa kuopus 2v on ihan onnessaan, kun hänelläkin on omat pikkulegot ja erilaiset kuin isoveljillä ja niillä pääsee hyvin leikkiin mukaan.

Pojat ja Gormitisaari.
Kekseliäästi saarta on kotona laajennettu 
muovieläimin ja dinoin. Viimeisenä uutuutena on helikopterikenttä.

Itse en joululahjoja kovasti kaipaa ja en nyt ole ollut aina niin kilttikään. Mutta kyllä se joulupukki minuakin muisti. Miehen kanssa saimme lapsivapaat teatteriliput ja uusia keittiötarvikkeita. Sitä vähän ihmettelen, että ei sieltä Korvatunturilta sitten tonttuja riitä lapsenvahdiksi, kun pukki lupasi poikien sedän ja hänen vaimonsa siihen hommaan. Mies oli ostanut kameraani uuden erikoisobjektiivin. Palaisin halusta kokeilla sitä, mutta kameran akkulaturi on mystisesti kadonnut.

Meillä loma jatkuu. Ja vuorokausirytmi on jo iloisesti sekaisin. Huomenna pitäisi nousta aikaisin ja lähteä joko metsäretkelle tai luistelemaan. Voi olla, että minulla olisi kiusaus kokeilla jouluaattoaamuista tekniikkaa: nyt saa katsoa televisiota, mutta ei häiritä äitiä :)

Huomenna pitää panostaa päiväuniin, koska illalla on luvassa luksusta. Askartelua aikuisessa seurassa.

PS. Kävin tänään aleostoksilla. Ihan vaan Stockkalla. Valikoimat olivat hyvät, tosin kappalemäärällisesti pienet, paljon kivoja paitapuseroita, Repeatin ja Sandin neuleita, Gerry Weberiä ja erityisen hyvännäköistä Esprit Collectionia. Säästyi ihan hirveästi rahaa. Jouluherkut olivat kertyneet taas siihen vyötärölle ja kaikki jäivät kauppaan. 

Hetken aikaa ajattelin pukukopissa, että nyt menettää Paavo Väyrynen asemansa ja että siis v* voi kuolla. Täytyy kuitenkin huolehtia pojista :D

3 kommenttia:

  1. Voi kun valloittavia nuoria herrasmiehiä! Tuo teidän keskimmäinen kepponen on vähän meidän esikoisen oloinen kiharoineen ja kepposia enteilevine virnistyksineen ;-D Lapsivapaa teatteri-ilta kuulostaa loistoidealta, kyllä se pukki tietää... :-D

    VastaaPoista
  2. Hauskalta näyttää:)

    Ja toivon teille yhtä hauskaa ja idearikasta uutta vuotta 2011!

    VastaaPoista