16. maaliskuuta 2010

Museoita lapsille

Minä tykkään museoista :) Ja haluan yrittää siirtää sitä poikiinkin. Ainakin esikoisen osalta näyttää lupaavalta ja hän jaksaa jopa hiukan keskittyäkin näkemäänsä ja on aina innokas lähtemään museoon. Nykyään osassa museioita pääsee kokeilemaan ja leikkimään eikä tarvitse tyytyä tuijottelemaan ruukunpalasia lasivitriinissä.

Sunnuntaina kävimme Lasten Museossa Helsingin Tuomarinkylässä. Sisällä viihdyimme noin tunnin, paikka oli pieni, mutta pojat tykkäsivät tosi paljon. Oli mm. Vantaan joen kaloja, lintutorni, lehmä ja pieni sähkökaruselli. Plussaa ilmaisesta sisäänpääsystä ja mahdollisuudesta katsastaa hevosia samalla.
Lisää tietoa täältä Lastenmuseo.





Tällä hetkellä museoiden ykkössijaa pitää palomuseo. Siellähän pääsee sisälle pariin museoautoon ja reissullamme saimme yksityisopastuksen ja pojat pääsivät käymään oikean paloaseman puolella. Plussaa euron sisäänpääsystä, superystävällisestä henkilökunnasta ja myynnissä olevasta suloisesta kirjasta. Lisätietoja täältä Palomuseo.












Kolmanneksi kiri yhdistelmä Stadionin torni ja ratikkamuseo. Ratikkamuseon tilat ovat pienentyneet ja näytillä oli 5 vaunua, joista 2 kahvilan puolella, joten yksistään Ratikkamuseo ei oikein riitä retkikohteeksi ainakaan meille. Kolmeen vaunuun pääsee sisään istuskelemaan. Ratikkamuseolle plussaa ilmaisesta sisäänpääsystä ja Korjaamon kahvilan tarjonnasta. Miinusta siitä, että valaistus oli surkea ja poikia aluksia pelotti.

Lisätietoja Raitioliikennemuseo ja Stadionin torni

















Seuraavaksi koko perheen kohteeksi olen suunnitellut Vantaalla sijaitsevaa ilmailumuseota. Esikoinen on pitkään pyytänyt päästä Luonnontieteelliseen museoon.

Käyttekö te museoissa lasten kanssa? Onko hyviä museo vinkkejä pääkaupunkiseutulaiselle?

3 kommenttia:

  1. Oi, luonnontieteellinen museo on ihan paras <3

    VastaaPoista
  2. Todellakin, itsekin haluan opettaa pojalle museoissa käymistä ja parivuotiaanakin sai paljon irti Luonnontieteellisestä museosta.

    Kiasmassa on välillä piipahduspajoja, jolloin pääsee itse pajalle maalaamaan. Ja nyt siellä on yhden huoneen kokoinen paloautoaiheita keräilleen miehen kokoelma (lelupaloautoaj jne).

    Päivälehtimuseossa on ilmainen Muuminäyttely syksyyn saakka. Pieni, mutta vajaa 3-vuotias viihtyi silti KAUAN!

    Espoon Emmassa on lelumuseo ja vaihtuvia näyttelyjä/tapahtumia.

    Automuseossa en ole käynyt, mutta voisi kiinnostaa poikia (Espoon automuseo on vanha, koska olen käynyt siellä jo lapsena)?

    VastaaPoista
  3. Kiitos anonyymille hyvistä museovinkeistä. Muumit menemme katsomaan ja todennäköisesti tuon Emman lelumuseon -minä kun olen aina tykännyt ihastella vanhoja leluja etenkin nukkekoteja.

    VastaaPoista