15. kesäkuuta 2023

Vielä ehtii ihastumaan Haagan alppiruusupuistoon

Useana keväänä olen käynyt ihastelemassa Haagan alppiruusupuistoa, joka on kuin sadusta. Alppiruusut ovat kasvaneet siellä korkeiksi puiksi ja suurimmat kukinnot alkavat olla ihmisen pään kokoisia. Alppiruusujen välissä kulkee hiekkateitä ja leveitä pitkospuita. Aluetta pääsee ihailemaan hieman korkeammilta katselulavoilta. Alppiruusualueen jälkeen tulee atsaleat, jotka muodostavat isoja kukkaismattoja, jotka hehkuvat ihanan kirkkaissa väreissä. Paikkaan ei voi olla ihastumatta!

Tiistaina veimme Hra Kepposen ja riparilta palanneen kuopuksen vaarin Haagan alppiruusupuistoon. Alppiruusut alkavat lähestyä kukintansa loppuvaihetta. Kannattaa pitää kiirettä, jos haluat nähdä ne täydessä loistossaan. Arvioisin, että atsaleat kestävät alppiruusuja pidempään. 

Alppiruusupuisto on alunperin Helsingin yliopiston kasvinjalostusohjelman koealue, joka on yleisölle avoin ja maksuton puisto. Vanhimmat alppiruusut on istutettu 1975, silloin Helsingin kaupunki ja Helsingin yliopisto istuttivat 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto. Tyypillisesti kukinta on parhaimmillaan kesäkuun toisella viikolla.

Sitten pieni virtuaalikierros puistoon, aloitetaan atsalea-alueesta:

Upeat atsaleat


Minun vauvanikin on hurahtanut jo 180 senttiseksi


Sitten alppiruusuja:






Sitten vielä lopuksi pieni videopätkä instatililtäni. Jos haluat seurailla kesäkuulumisiani enemmän reaaliajassa, niin laita seuraukseen https://www.instagram.com/kepposet/



10 kommenttia:

  1. Kiitos alppiruusuista! Mä en ole vieläkään päässyt käymään (lue: saanut aikaiseksi käydä) tuolla, joten kiva nähdä kukkia näin ruudun välityksellä. Just tänään luin Hesarista, että tuo puisto alkaa olla jo vähän liiankin suosittu, ainakin joidenkin mielestä. En ehtinyt lukemaan koko juttua, ja jäi häiritsemään, että keiden mielestä, joten pitää varmaan kaivaa lehti uudestaan esiin. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävijöiden määrä on minustakin kasvanut vuosi vuodelta, mutta minusta sekaa vielä mahtuu hyvin. Se mikä minua hieman häiritsi oli kaupustelijoitten runsas määrä ja niiden eteen kertyvät jonot, jotka tukkivat kulkuväyliä. Normaalisti en ehkä olisi kiinnittänyt siihenkään huomiota, mutta isälläni oli rollaattori mukana, joten olen katsellut reittejä siitä näkökulmasta.

      Puiston suosiota en ihmettele yhtään, onhan se kuin satukirjasta kukinta-aikaan.

      Poista
  2. Kiitos kuvista! Itse en näemmä, kuten Satukaan, saa mentyä tuonne. Tekosyyt on helppo 'keksiä': yksin ei huvita ja pitäisi mennä junalla/bussilla. Ja vielä löytää perille.
    Aurinkoista ja helteistä alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joku alkukesä suunnata Haagaan, puisto on todella hieno. Tosin eiköhän taas ensi vuonnakin pääse mukanani virtuaalimatkalle 😉

      Mukavaa viikonloppua ☀️☀️☀️

      Poista
  3. Kaksi kertaa olemme käyneet tuolla. Satumainen paikka 🌺🌸🌺❤️
    Omassa pihassa yksi alppiruusu, siinä meidän pieni rodopuisto.

    Toivottavasti yskä on jo laantunut virkayskän tasolle. 🙂 Yksi mikä auttaa kivasti on keitetty vesi (tai tee) johon on sekoitettu hunajaa ja sitruunaa. Niiden yhteisvaikutus on hyväät ekevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haagan alppiruusupuisto on hieno paikka 🌸❤️🌸
      Meillä on mökillä iso hoitamaton alppiruusu, joka sitkeästi kukkii vuodesta toiseen. Se yleensä kukkii vasta juhannuksena.

      Hunajaa olen kokeillut yskään. Sellaista normiyskää se vähän hillitsee. En uskalla paljoa juoda, kun se nostaa niin nopeasti verensokerit todella korkealle.

      Aurinkoista viikonloppua ☀️☀️☀️

      Poista
  4. Jo alppiruusupuistosta poistuessa kiinnitin huomion talojen pihoilla oleviin alppiruusuihin :) Viikon olen nyt bongaillut alppiruusuja ja niitä näkyy olevan Kauniaisissa paljon, onhan siellä samanlaista mäntymetsäistä maastoa kuin Haagassa. Toinen juuri nyt huomiota herättäviä ovat kukkivat kultasadepensaat.
    Lämpöisiä kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusu on aika suosittu pientalojen pihalla. Minullakin ne usein osuvat silmään. Usein mietin, että pitäisikö laittaa oman pihan varjoisimpaan kohtaan alppiruusu - vaiko atsalea.

      Poista
  5. Harmittavaa, sitkeää sairastelua teillä! Toivottavasti paranee. Kesäkipuilut on tosi ärsyttäviä.
    Tänä vuonna en ole käynyt alppiruusuja katsomassa (paitsi mökillämme ;D ). Viime vuonna käytiin Mustilan arboretumissa ja näkymät oli tosiaan upeita, kuten teilläkin. Omat atsaleani pihalla ovat vähän kämäisiä, kun en tajunnut (lue: viitsinyt) taaskaan suojata kasveja talveksi. Jänikset taitaa rakastaa atsaleojen latvuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastelu on ärsyttävää, etenkin näin kesällä. Meillä on ollut alkuvuosi aika flunssapainotteinen :( Oma vastustuskykyni on painut sellaisiin lukemiin, että saan kaiken mitä pojat tuovat meille tyrkylle.

      Olen kuullut useasta lähteestä, että Mustilan arboretum olisi kokemisen arvoinen paikka. Ehkäpä joku alkukesän teen retken sinne.

      Atsaleat olisivat nekin kauniita pihalla. Meillä on citykettukanta harventanut jäniskantaa niin, että pihalla saattaa joskus jotain säilyä. Pahaa pelkään, että seuraavana on vuorossa peurojen tuhot. Niille kelpaa kaikki ja syövät enemmän :(

      Poista