12. kesäkuuta 2023

Sairastelua ja etsiväpelitreffit

Meidän keskimmäinen sai koulusta sitkeän yskän, hän on yskinyt jo lähemmäs viisi viikkoa. Pojan keuhkot on kerran kuunneltu ja todettu, että eiköhän se siitä mene ohitse itsekseen. Pariin viime viikkoon yskä ei ole nuorta miestä enää haitannut, mutta on sitä vielä jäljellä. 

Yskä tarttui perheessä ensimmäiseksi kuopukseen, joka oli poissa koulustakin, kun tunsi olonsa niin kehnoksi. Sitten se tarttui minuun. Minäkin olen yskinyt tähän mennessä jo kolme viikkoa. Yskä on ollut voimakkuudeltaan vaihtelevaa ja vaivannut pahiten öisin. Välillä on ollut aamuyskinnän jälkeen aivan yskättömiä päiväkin. Viime viikolla yskä paheni merkittävästi ja yöt menivät yskiessä. Öinen yskintä oli voimakasta ja usein oli sellainen olo, että tukehdun yskään. En voinut olla sairauslomallakaan, kun yksikkömme johtaja oli töissä viimeistä viikkoa ennen kesälomaansa. En pystynyt nukkumaan päivälläkään, joten ihan yhtä hyvin saatoin tehdä töitä. Kukaan ei tee töitäni, jos olen sairauslomalla, eli kaiken löydän aina edestäni. Täytyy myöntää, että hermo alkoi olla aika kireällä. Ulkona on kesä ihanimmillaan, enkä ole siitä jaksanut nauttia ja töissä aamuisin korjasin ensin edellisen päivän mokat ensimmäiseksi, ennenkuin aloin tekemään uusia.

Työpaikkalääkäri määräsi yskään 80€ edestä lääkkeitä. Olin hieman järkyttynyt. Uni on aivan välttämätön ihmiselle, joten aloitin kaikki lääkkeet. Kun vihdoin sain nukuttua torstain ja perjantain välisenä yönä, olin herätyskellon soidessa onnellinen, mutta todella väsynyt. Laitoin meidän assarille viestin, että peruu kaikki aamupalaverini, aion aloittaa työt vasta klo 11. Uni tuntui niin ihanalta. 

Työpaikkalääkäri arvoi loppuviikosta, että en ole enää tartuttamisriski. Yskäni on sellainen kuiva ja hakkaava, mutta jos tulisi limaisia ysköksiä, niin niissä todennäköisesti on vielä pieniä määriä yskän aiheuttanut virusta. Voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta  en ole vielä uskaltanut tavata vaaria, mutta tällä viikolla tapaan.

Tuntuu, että kesäkuu hupenee käsistä ilman, että ehdin nauttimaan siitä lainkaan. Kesäkukat ovat istuttamatta, maauimalakausi avaamatta, kielot jäivät varmaan kokonaan poimimatta ja omenapuiden kukinnat ihailematta. Onneksi viikonloppuna oli sosiaalista elämää ja hupia!

Pelasimme lauantaina serkkuni Pasin ja hänen vaimonsa Sarin kanssa pakopelihuonetyylisen etsiväpelin "Detective for a day". Se on jonkin norjalaisen pienyrityksen tuotantoa ja jostain syystä Facebook näytti mainoksia minulle usein. Mainostaminen kannatti ja innostuin ostamaan sen. Peli tulee postitse kotiin kirjekuoressa. Pelaamiseen tarvitaan myös kännykkää, etenemiseen mahdollisesti tarvittavat vihjeet saa netistä ja netissä on peliin liittyvää materiaalia.

Jens Knudsen 34, sijoittaja, myrkytettiin jahdillaan illanvieton päätteeksi

Oslon poliisintutkinta on jäänyt junnaamaan paikalleen näiden viiden pääepäillyn osalta. Kuka heistä tappoi Jensin?

Norjalainen Detective for a day pelipaketti

Meillä aikaa kului pelaamiseen noin kolme tuntia. Informaatioa erilaisissa paperlapuissa oli paljon, lisäksi netistä löytyvä informaatio. Alku kuluikin tietojen jäsentelyyn. Tässä joutui pinnistelemään ihan koko pelin ajan. Tämä oli mukavasti toimiva peli, vaikka ei ollutkaan parhaiden pakopelihuoneiden veroinen. Pakkasimme pelin osat takaisin kuoriinsa ja tämän pelin pystynee hyvin kierrättämään kaveriporukassa toiselle peliporukalle. Peli vaatii sen verran pitkän keskittymisrupeaman, että se ei sovi lapsille eikä edes isolle osalle teineistä. Saimme murhaajan selville juuri ja juuri ennen varattua illallisaikaa. Ihana lauantai sukulaisten, pelin, ruuan ja pulla äärellä sai minut unohtamaan arkiviikon harmit.

Pitkästä aikaa yksi lempiannoksistani Lie Men Shanghai tacos

Sari toi meille tuliaiseksi tekemäänsä raparperipiirakkaa. Minähän rakastan raparperipiirakkaa. Tässä tälläinen myöhäisillan huono kuva more is more raparperipiirakka-annoksesta. Siinä on vaniljakastiketta ja reilusti myös vaniljajäätelöä. Nam!

Sunnuntaina kävin ystäväni Ilonan kanssa aamiaisella kaupungilla ja kävimme ihailemassa Espan kukkaistutuksia ja ihmettelemässä kuinka Pohjoisesplandista puolet on muutettu istuskelutilaksi ja ravintoiloiden terasseiksi ja vastaavasti Eteläespasta puolet on varattu pyöräilylle. Tästä enemmän myöhemmin.

Nyt todellakin toivon, että tervehdyn kunnolla ja yleiskuntoni ja -vointi alkaisivat kohentua reippaasti. Sunnuntaina kävelin n. 7000 askelta ja olin aika voipunut sen jälkeen. Olisi jo korkea aika päästä maauimalaan vesijuoksemaankin.

Kivaa alkanutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Jännittävältä kuulostava dekkaripeli. Tykkäisivätköhän Blogistanin monet kirjabloggarit siitä? 😎

    Yskä voi olla ihan kamala riesa, otan osaa! Minulle kieltenopena pahuksenmoinen este työhön. Joskus mennävuosina tuli ensin kurkkukipu, sitten meni ääni, sitten tuli yskä. En voinut pitää tunteja, enkä saanut palkkaakaan. Nyt on mennyt vuosia ilman flunssaa, korona-ajan ja maskien käytön ansiosta. Paranemista teille 💗

    Nam, raparperipiirakkaa. Vanilja sen paras lisuke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhetyötä tekevälle äänen menetys meinaa työkyvyttömyyttä. Minulla lähes jokaiseen työpäivään kuuluu palaverit ja äänen menetys haittaa minullakin työntekoa, mutta ei täysin estä.

      Hyvä, että olet säästynyt flunssilta. Meillä ne ovat jatkuvana riesana. Tänä aamuna keskimmäinen heräsi kurkku limaisena ja hieman karheana ja otti särkylääkettä töihin mennessään. Onneksi hänellä alkoi työt vasta klo 11 ja toiseksi viimeistä päivää viedään. Nuorison taudin tarttuvat todella usein minuun, että huonolla tuurilla minulle tulee kotijuhannus seuraavan flunssan vuoksi :(

      Poista
  2. No voihan köhinät sentäs... allergiat kai helpottaneet sentäs?
    Inhottavalta kuulostaa yskänne ja peli kenties niin vaativalta, ettei selviäisi tai siis keskittyminen pysyisi yllä... en ole kertaakaan ollut edes pakohuoneessa. Nuoremme kyllä useinkin ja vastaavia pelejäkin.... mutta minä olen jotenkin onnistunut kiertelemään - en oikein osaa sanoa edes miksi!!
    Jotenkin ihana päätös postauksellasi; Hyvä ruoka - parempi mieli!!
    Parempaa mieltä ja vointia toivotan kesään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergiat ehtivät aika lailla loppumaan juuri ennen flunssaa. Tuossa ylempänä kommentoin, että keskimmäinen on saanut taas uuden flunssatartunnan, että tässä voi käydä niin, että ennen kuin tämä edellinen ehtii loppumaan niin seuraava kierros alkaa minullakin. Meillä oli viime kesänä samanlainen putki, että nuorisolla oli useampi flunssa. Kun pääsisin kuntoon, niin voisin paeta mökille viruksia :) Appi on mökillä koko kesäkuun ja hänelle en halua viedä näitä nuorison tauteja.

      Minä olen tykännyt kovasti pakopeleistä. Kannattaa joskus käydä teidänkin kokeilemassa.

      Poista
  3. No voi hitsi, miten harmillinen riesa. Yskä on hirveää erityisesti silloin, jos se vie yöunet. Toivottavasti nyt alkaa viimein helpottaa!

    Tuo peli kuulostaa hauskalta, mutta luulenpa, että meikäläisenkään keskittyminen ei riittäisi noin pitkään peliin. Puolen tunnin korttipelisessiokin alkaa olla jo siinä rajoilla. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on takana muutama nukku yö ja elämä näyttää valoisammalta. Aamu menee vielä yskiessä ja ääneni kuulostaa kamalalta, mutta se nyt ei elämää samalla lailla haittaa kuin yöunet vievä yskä. Keskimmäinen on taas onnistunut nappaamaan flunssa, joten jännittäväksi menee, että iskeekö jo seuraava tauti ennenkuin edellisestä parannun.

      Me pelailimme peliä rauhassa ja järjestelimme tietoa. Sitä olisi voinut pelata nopeamminkin katsomalla vihjeitä. En minäkään normaalisti niin kovin pitkää jaksa keskittyä peleihin, mutta tuossa aika meni kuin siivillä.

      Poista
  4. Jaksamista paranemiseen ja toipumiseen. Maltti on valttia, mutta vaatii kanttia 🤭. Paranemista ei voi suorittaa eikä edes jouduttaa muutoin kuin lepäämällä ja antamalla sille aikaa. Voimia siihen 🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Maltti meinaa loppua kesken ;) Töitä on kuitenkin pakko tehdä ja sitten tulee sellainen fiilis, että töiden lisäksi pitäisi saada päivistä jotain itselleen ja pitää yrittää tehdä jotain kivaa ja sitten on taas voimat pakkasen puolella. Odottelen kyllä kovasti lomaa ja toivon, että silloin pystyn pääasiallisesti laiskottelemaan.

      Poista
  5. Tsemppiä! Toivottavasti yskät menee ohi!
    Vasta vajaa vuosi sitten minulle selvisi, että viereisessä talossa (olen asunut tässä yli 31 vuotta) on pakohuone!? En ole sellaisessa koskaan käynyt ja epäilen, ettei kärsivällisyyteni sellaiseen riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Onneksi sentään yöt ovat menneet hyvin.

      Kauhistuneena olen seurannut sitä, että meidän keskimmäisellä on taas seuraava flunssa. On se kumma, kun niitä riittää ja riittää. En viitsi edes ajatella sitä skenaariota, että seuraava tauti iskee päälle jo ennenkuin edellisestä on ehtinyt toipumaan :(

      Sitä voi löytää kaikenlaista uutta naapurustostaan aivan yllättäen. Meillä löytyi samalta kadulta sivurakennuksesta pienleipomo. Alkoi melkein itkettämään, kun se muutti kauemmaksi ;)

      Poista