19. toukokuuta 2019

Pientä iloa alzheimerpotilaan elämään

Viikon lomareissu on takana ja olen taas palannut rytisten arkeen. Eilen kävimme laskemassa anopin uurnan haudan lepoon. Mieheni tädin hallinnassa on suvun vanha hautapaikka Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, joka on esi-isälle aikoinaan hankittu 1900-luvun alkupuolella. Anoppi haudattiin tuohon sukuhautaan. Hietaniemen hautausmaa oli eilen suorastaan mykistävän kaunis alkukesän vaaleanvihreydessään ja meren kimmellyksessä. Se on juurikin anopille sopiva viimeinen leposija.

Viikonloppurutiineihini kuuluu "hoivakoti piknik". Välillä vitsailen olevani piknik-kuningatar ;) Vai tiedättekö jonkun toisen naisen, joka käy kerran viikossa piknikillä? Tapaamme siis isäni kanssa melkein joka viikonloppu äitini hoivakodilla. Vaari tuo pullat ja usein marjojakin ja minä tuon termoskahvit tykötarpeineen.

Äitini sairaus on edennyt siihen pisteeseen, että keskustelut ovat hyvin lyhyitä. Pirteänä päivänä äiti jaksaa kysyä pari kysymystä ja sitten keskustelu jo tyrehtyykin. Hiljaisuus selvästi rasittaa äitiäni, hän saattaa tuntea velvollisuudekseen yrittää seurustella. Äiti saattoi hyvin nopeasti käskeä minua lähtemään kotiini. Sitten keksimme iltapäiväkahvit. Siinä on leppoisaa tekemistä ja äidille iltapäiväkahvit ovat yleensä se päivän kohokohta. Siinä voidaan vähän jutella kahvittelun lomassa tai olla juttelematta. Äiti syö hyvällä ruokahalulla pikkupullan kahvin kanssa. Toistaiseksi piknik-kahvit on asia, jolla voimme eniten ilahduttaa äitiäni. Toivon, että kesällä pääsemme kahvittelemaan hoivakodin pihalle. Tänään äitini istui mielellään pyörätuolissa pihalla, kun oli niin ihanan lämmintä.

Piknikillä

Esikoisemme lähtee välillä mukaan hoivakoti-piknikille
Mistä tietää, milloin poika tulee teini-ikään? Tietysti siitä, että huppu kasvaa päähän kiinni ;)

Tuttavani kertoi tekevänsä aivan samaa pullakahvilurutiinia oman Alzheimeria sairastavan läheisensä kanssa. Hänen läheisensä ei aina tunnista häntä, mutta muistaa, että tyttären kassissa on hänelle pullaa ja on heti kurkistelemassa kassiin.

Äidilläni menee tällä hetkellä hoivakodissa paremmin kuin vaikka viime syksynä, vaikka liikuntakyky ja omatoimisuus ovat heikentyneet. Äiti katselee muiden seurassa telkkaria ja osallistuu osaan järjestetystä toiminnasta.  Äiti on ollut selvästi vähemmän ahdistunut ja hän on välillä ollut jopa hyvällä tuulella. Äidillä on tällä hetkellä erittäin mukava ja aikaansaava omahoitaja.

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Iltapäiväkahveista on tullut tosi tärkeät meille.

      Poista
  2. Ihania yhdessäolon hetkiä teille <3
    Mukava kuulla, että äidilläsi on mukava omahoitaja. Sillä on nimittäin
    paljon merkitystä äitisi mieleen ja vointiin.
    Kiitos kun kuuntelit tänään minun vuodatuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo!
      Mielelläni kuuntelin sinua, meillä on samanlaisia juttuja menossa. Toivon, että kaikki menee parhain päin.

      Omahoitajan avustuksella saimme tehtyä äidille tuikitarpeellisia hankintojakin. Hän tilasi äidille kenkämittauksen hoivakotiin ja lonkkahousut. Olin hiukan huolissani, kun osastolla tehtiin työn uudelleenjärjestelyjä, että miten se vaikuttaa. Tällä hetkellä voin ilokseni todeta, että taisi olla ainoastaan askel parempaan.

      Poista
  3. Voi äitiä. <3 Ihana, että olette keksineet kahvihetket ja että äiti on hyvässä hoidossa. Se helpottaa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapäiväkahvit oli kyllä hyvä keksintö. Siinä on mukavasti tekemistä tapaamiseen.

      Poista
  4. Ihana juttu, mahtavaa, että löytyi juuri oikea tapaamisidea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapäiväkahvit ovat tällä hetkellä tärkeä juttu.

      Poista
  5. Niin tuttua... mummollani ja äitini siskolla oli sama sairaus. Pienistä hetkistä saa välillä ilon pilkahduksia. Hyviä hetkiä teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Niinhän se on, että muistisairauden edetessä palataan niin perusjuttuihin. Silloin iloa tuo iltapäiväkahvit tai vaikkapa kiva telkkaohjelma.

      Poista
  6. Teet niin tärkeää asiaa "työtä"! Kumarrus sinulle, niin moni vaan unohtaa läheiset laitokseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on surullista, että moni on yksinäinen laitoksessa. Toisaalta kyllä ymmärrän hyvin senkin, että vierailut harvenevat ja harvenevat. Läheisen hiipuminen pois on raskasta seurattavaa ja tilanne voi olla sellainen, että läheinen ei ilahdu vierailuista lainkaan :(

      Itse yritän käydä tapaamassa äitiä vielä, kun hän tietää, että kuka olen ja ainakin välillä ilahtuu vierailustani.

      Poista
  7. Voi äiti <3 Hienoa kuulla, että ahdistus on hellittänyt jonkin verran. Meitä hirvittää, kun appivanhempien palvelutalo muuttaa, siinä menee muistisairailla kaikki aivan sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä helposti menee muutama kuukausi muistisairailla sopeutuessa uuteen paikkaan. Minun äidilläni taisi mennä puolisen vuotta. Toivon, että appivanhemmillasi menee muutto mahdollisimman jouhevasti.

      Poista
  8. <3
    Tää oli jotenkin sydäntä liikuttava teksti... Hienoa, että olet keksinyt piknik-hetken ja ihanaa, että äidillä on hyvä hoitaja ja parempi vointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Iltapäiväkahvit toimivat toistaiseksi tosi hyvin.

      Poista
  9. Olipa koskettavaa! sä olet keksinyt hyvän yhdessäolon tavan. En osaa itse kuvitella millaista on, kun vanhemmat vanhenee ihan tosissaan. Ajatus pelottaa. Vielä onneksi äiti on n mun ikäinen eikä yhtään sairas. Muistan iloita siitä joka päivä. Piknik-idean painan mieleeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Me olemme viimeisen reilun vuoden aikana saaneet paljon muistutuksia terveyden sekä elämän rajallisuudesta :(

      Poista
  10. Olipa kaunis ja niin koskettava teksti <3

    VastaaPoista