22. toukokuuta 2019

Berliinin eläintarha ja huoneistomme

Ennenkuin alan kirjoittelemaan postauksia Sveitsistä, niin vielä viimeinen juttu Berliinistä jakoon.

Meidän pojat tykkäävät eläintarhoista ja jos vaan reissulle osuu jokin hyväksi tiedetty eläintarha, niin vierailemme siellä. Siitäkin huolimatta, että en aina tiedä, että mitä eläintarhoista pitäisi ajatella. Onko oikein pitää villieläimiä vankina? Onko tekopyhää vastustaa eläintarhoja, jos syö lihaa? Onko eläintarhojen tehtävänä tarjota tietoa ja kokemuksia, ylläpitää lajistoa eikä vain tehdä bisnestä? Toistaiseksi siis vierailemme edelleen eläintarhoissa ja koitan välttää ne eläintarhat, joissa vierailusta tulee paha mieli.

Berliinin eläintarha on puitteiltaan hyvä ja siellä on eniten maailmassa eläinlajeja. Viimeistään eläintarhaan saapuessa kannattaa katsoa ohjelmasta milloin on minkäkin eläimen ruokinta. Ne ovat erittäin mielenkiintoista seurattavaa. Merileijonilla on edelleen kerran päivässä "näytös". Ne pelaavat hieman palloa, tekevät pari temppua ja pitävät yhdessä henkilökunnan kanssa "uimahyppynäytöksen" eli hyppivät vuorollaan eri korkeuksilta veteen. Omat suosikkini olivat tietenkin pandat ja sitten virtahepojen ruokinta. 

Pandatalossa oli omillan puolillaan rouva ja herra pandat. Ensin pandoja ei näkynyt lainkaan. Hetken odoteltuamme toinen panda tallusteli paikalle. Pojat jo siinä miettivät, että olisipa kiva tietää, että kumpi on kumpi. Myöhemmin tunnistautuminen osoittautui yllättävän helpoksi ;)

Liekö herra vai rouva panda?

Mukavan leppoisalta näytti pandan elämä. Ne hieman tallustelivat rennosti, söivät ja köllöttelivät ruokansa vieressä. Noin minäkin haluaisin kuluttaa aikaani. Onneksi on kohta lomakausi :)

Kyllä hän on varmastikin herra panda

Nyt yhdistyy loikoilu ja ruokailu

Lopulta rouva pandakin tuli näytille, mutta paikkaan jossa pystyi kuvaamaan vain lasi lävitse

Olin yllättynyt siitä, kuinka häijyn näköiset hampaat virtahevolla on. Pelottavat!
Virtahevot ovat Afrikan vaarallisin eläin, tappavat enemmän ihmisiä kuin mikään muu laji.
Pentujaan puolustavat naaraat ovat agressiivisia (tarvitsisivat jonkun keskustelupalstan selvästi)

 
Tässä pötköttää kääpiövirtahepo. Ensimmäistä kertaa edes kuulin lajista.

Kävimme katsomassa jääkarhuakin. Rouva jääkarhu oli saanut poikasen joulukuussa ja pentu oli poistunut pesästä ensimmäistä kertaa maaliskuussa. Me emme pentua nähneet. Jääkarhun osalta eläintarhan olot saivat minut surulliseksi. Jo huhtikuussa eläintarhassa on tolkuttoman kuuma.


Suunniteltu tonnin matkabudjettimme ylittyi hieman, koska päätimme vuokrata isomman huoneiston. Olen menestyksekkäästi vuokrannut yksityishenkilöiden asuntoja Booking.comin kautta ja sieltä löysin käytämämme huoneiston. Minulle huoneiston valttikorttina oli sisustus ja poreamme. Ehkä vähän hassua valita sisustuksen perusteella majapaikka, mutta joskus näinkin. Olin nimittäin aivan myyty olohuoneen seinämaalaukselle.

Aivan mahtava Berliinimaisema olohuoneen seinässä






Hra Kepponen ensin hiukan nikotteli sisustusta: "En haluaisi majoittua jossakin museossa", mutta paikan päällä hänkin piti sisustuksesta. Pienemmät pojat olivat aivan haltioissaan: "Aivan kuin asuisimme jossain vanhassa linnassa!" Kyseessä oli kerrostalon alakerran korkea ja erikoinen huoneisto, ei siis mikään oikea linna.Teinikin oli hyvin tyytyväinen, koska poreamme. Minäkin nautin muutamasta yöstä "linnan" koristeellisessa sängyssä, vaikka en sellaista ottaisi kotiini edes ilmaiseksi. Seinämaalaus kelpaisi kyllä omaan kotiinkin. Samassa talossa oli leipomo-kahvila ja lähellä metroasema, ratikkapysäkki, ruokakauppa ja muutama ravintola, joten majoitus oli oikein onnistunut kokemus. 


Kaikkiaan Berliini oli hyvä kohde lapsiperheelle. Tekemistä ja näkemistä riittää useaksi päiväksi, EasyJetin lentoja saa hyvinkin edullisesti, majoitus on edullista verrattuna muihin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin, ruokavaihtoehtoja löytyy moneen budjettiin ja Tropic Island tarjoaa unohtumattoman valerantapäivän. Huhujen mukaan Berliini toimii myös shoppailupaikkana. 


10 kommenttia:

  1. Minäkin tykkäisin käydä sellaisissa eläintarhoissa, joissa eläimillä on kunnon oltavat. Ongelma on vaan se, että etukäteen ei oikein voi tietää, millainen kokemus eläintarha tulee olemaan. Medellinin eläintarha on ollut mielessä jo pitkään, mutta en ole uskaltanut käydä siellä, kun olen lukenut siitä niin ristiriitaisia mielipiteitä.

    Minä saattaisin myös hyvinkin valita asunnon sisustuksen perusteella. Kiva kokea jotain semmoista, mitä ei kotona voi! Mutta nuo sängyt... en kyllä tiedä, olisinko pystynyt nukkumaan noin pompöösissä sängyssä. :-D

    Suloiset pandat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne vanhanaikaiset kalterihäkkieläintarhat ovat todella masentavia paikkoja. Toivon, että sellaiset eläintarhat, joilla ei ole tarjota asianmukaisia tiloja eläimille lopettaisivat toimintansa.

      Tähän ikään mennessä niitä perushotellihuoneita on tullut nähtyä aivan tarpeeksi, joten silmä kiinnittyy nykyisin entistä useammin poikkeavan näköisiin kohteisiin. Tuo asunto oli vedetty juuri sopivan överiksi sähkötakkoineen, kultareunustauluineen ja noine mahtipontisine sänkyineen :D Sängyissä oli päiväpeiton päällä vielä jotkut ihanan pehmeät tekokarvapeitteetkin. Meille tuli hyvin uni noissa sängyissä :)

      Poista
  2. Kiva asunto!

    Ja samoja ajatuksia kelaan itse aina eläintarhoissa käydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykkäsimme asunnosta, se oli mukavan erilaisesti sisustettu. Aivan eri tyyliä kuin kotona :D

      Meillä lapset ovat pienestä saakka tykänneet katsella eläimiä ja tietysti silitelläkin. Heidän takiaa on tullut käytyä eläintarhoissa, mutta olen joskus käynyt ilmankin lapsia. Eläinaktivistit tekevät siinä hyvää työtä, että tieto lisääntyy. Ei minun tullut 15v sitten juurikaan mietittyä eläintarhojen oikeutusta tai bisnesmallin eettisyyttä. Eikä kasvisruokakaan ollut samalla lailla mietinnässä silloin.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää. Hauska kommentti mieheltä, että ei haluaisi majoittua museossa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paikan päällä mieskin tykkäsi huoneistosta, vaikka etukäteen sitä museoksi haukkuikin :D

      Poista
  4. Niin magee sisustus. <3 Meidänkin muksujen tai teinien toiveena on Lontoon reissulla eläintarha. Olisipa siellä pandoja, ne on kuopukselle kova juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin sisustuksesta paljon, vaikka en tuon kaltaista kuitenkaan omaan kotiini haluaisi.

      Lontoosta ei valitettavasti pandoja löydy, mutta paljon muuta kivaa kyllä. Me olimme koko perhe Lontoossa vajaa 2 vuotta sitten ja tykkäsimme. Silloisen esiteinin suosikki oli Harry Potter studiot ja pienempien poikien suosikki oli British Museumin after life osasto muumioineen. Kolmosena oli varmaankin kruununjalokivet, joita pääsimme ihastelemaan ilman kauheaa ryysistä. Toivottelen jo etukäteen teille kivaa reissua!

      Poista