7. toukokuuta 2019

Berliini

Teimme pääsiäisen aikaan neljän yön perhereissun Berliiniin. Ohjelmaksi olin suunnitellut rantapäivän maailman suurimmassa sisävesipuistossa Tropical Islandissa ja vierailun eläintarhassa. Kaupungin nähtävyyksistä nautimme rennosti ja listallemme päätyi Berliinin muuri ja näyttely joka kertoo natsien valtaannoususta ja toisesta maailmansodasta, holokaustin muistomerkki, Checkpoint Charlie rajanylitysasema, Brandenburgin portti ja tuomiokirkko.

Enempää nähtävyyksiä emme olisikaan väljällä aikataululla ehtineet käydä katsomassa, koska ensimmäisestä matkapäivästä haukkasi ison osan tutustuminen saksalaiseen terveydenhoitojärjestelmään. Keskimmäisen korva piti tarkastaa. Lääkärin löytäminen ei ollut aivan yksinkertaista, koska yleislääkärit eivät hoida lapsia. Onnistuimme löytämään lastenlääkärin ja hän puhui hyvää englantiakin. Vastaanottovirkailija pahoitteli meille puhelimessa, että lääkäri ei hyväksy kansainvälistä kelakorttia eikä edes matkavakuutuskortteja vaan meidän pitää maksaa koko lasku käteisellä. Hra Kepponen ehti jo huolestua, että pitääkö lähteä hankkimaan lisään käteistä, mutta olin aivan varma, että hinta ei mitenkään ylitä suomalaista yksityislääkäriä. Poika pääsi vastaanotolle nopeasti, vaiva selvisi ja lasku oli 34€. Edellisellä viikolla maksamani Mehiläisen toimistomaksu oli 24,5€. Ilmeisesti jollakin saksalaisella "kela-kortilla" tuostakin maksusta olisi saanut osan takaisin. Saksalaisen yksityislääkärin hinta jäi vaivaamaan niin paljon, että taidan joutua tutustumaan siihen, että miten Saksassa on terveydenhuolto järjestetty. Palvelu oli hyvää ja edullista. Suomessa en ole ikinä suoriutunut yksityiseltä lastenlääkäriltä ulos alle satasella, siksi käytänkin aina, kun mahdollista, terveyskeskusta. Jos tiedät saksalaisesta terveydenhuoltojärjestelmän rahoituksesta, niin kerro ihmeessä!

Sää Berliinissä oli erinomainen: aurinko paistoi ja päivälämpötila kohosi pariinkymppiin. Kirsikkapuut olivat täydessä kukoistuksessaan. Päädyimme pyörimään kaupungilla aika rennosti nauttien säästä ja pysähdellen kahviloihin ja penkeille ihmettelemään ympäristöä. Hienon sään takia kaikki sisäkohteet jäivät väliin. Sitä onkin ihmetelty, etten vienyt perhettä yhteenkään museoon. Tässä pieni virtuaalikierros kaupungilla.

Checkpoint Charlie oli yksin Itä- ja Länsiberliinin välisistä rajanylityspaikoista, jota hallinoi USA

 Pieni koppi on suosittu turistikohde ja rahasta voi poseerata "vartiosotilaita" esittävien typpien kanssa hattu päässään

Kaupunkikierros itse ajan Trabantilla olisi voinut olla mieleenpainuva kokemus.
En sitten kuitenkaan viitsinyt yrittää mahduttaa viittä henkeä Trabantiin kiukuttelemaan jalkatiloista

Holokaustin muistomerkki

Holokaustin muistomerkki toiseen suuntaan kuvattuna

Brandenburgin portti

Berliner Dom
 
Esikoinen Berliner Domin takana


Keskimmäisemme pääsi tekemään saippuakuplia

Säät olivat niin erinomaiset ettemme viitsineet jonottaa tv-torniinkaan.
Samasta syystä museot jäivät täysin näkemättä reissullamme.

Valokuvasin tuota valokuvaajaa ;)

Välimatkat Berliinissä ovat pitkiä. Julkinen liikenne on toimivaa, lippuja voi ostaa automaateista ja niitä on lyhyen matkan lipuista monen päivän lippuihin saatavilla. Laiskuuttamme liikuimme myös jonkin verran taksilla. Hra Kepponen löysi Google-mapsista taksifirman mainoksen ja appsin, jolla pystyi helposti sekä tilaamaan taksin viidelle matkustajalle että maksamaan kyydin. Taksilla matkustaminen oli selvästi halvempaa kuin Suomessa.

Vuokrahuoneistomme lähellä oli ruokakauppa, josta ostimme aamupalatarvikkeet. Samassa talossa oli kiva leipomo-kahvila, josta ostimme kahvia, kaakaota ja herkkuja aamiaisen lisäksi. Asunnon lähistöllä oli muutamia ravintoloita sekä noutoruokaa myyviä paikkoja kebabista Mäkkäriin. Poikien toiveesta söimme parit pikaruuat. Me aikuisetkin olimme niin väsyneitä, että helppo takeway kotimatkalla tuntui kovin houkuttelevalta. Yhtenä iltana kävimme Hra Kepposen kanssa syömässä ja istumassa iltaa saksalaisessa oluttuvassa. Pojille parhaiten mieleen jäänee illallinen schnitzelravintolassa, Hra Kepposen L-koinen leike oli aivan valtava. Siitä olisi saanut vielä XL-kokoisen.

Naisten ja lasten juoma eli radler, jossa on puolet Spriteä

Parsakausi näkyi myös oluttuvan ruokalistalla. Parsat olivat isoja ja maukkaita!

Parsaa oli tarjolla myös schnitzelravintolassa. Ei nyt ensimmäisenä tulisi mieleen syödä parsaa leikkeen kanssa, mutta yhdistelmä ei ollut hassumpi. Tässä se L-kokoinen annos.

Meidän illastaessa saksalaisessa oluttuvassa pojat olivat asunnolla keskenään. Mäkkärin takeaway ja nopea wi-fi takasivat meille rauhallisen ravintolaillan. Pojat olisivat varmasti syöneet joka ilta asunnolla, koska rauhallinen "koti-ilta" takasi pidemmät poreallasvuorot.

Vuokrahuoneiston poreamme

Tykkäsimme koko perhe Berliinistä. Kyselin pojilta, että kumpi oli kivempi Lontoo vai Berliini. Päivä Tropical Islandissa oli niin poikien mieleen, että Berliini taisi nousta suosikiksi. Ilman Tropical Islandia voittaja olisi ollut Lontoo. Tosin pojat kyllä muistelevat erittäin lämpimästi Riikaa, joka välillä on kaupunkimatkakokemustemme ykkönen. Siellä hyvä ruoka, Jurmalan vesipuisto ja Siguldan lentotunneli vetosivat poikiin.

Kirjoittelen vielä lisää erikoisesti sisustetusta vuokra-asunnosta, Tropical Islandista ja kyllähän pandaherrakin ansaitsee saada kuvansa blogiini.

Berliinipostaukset:
Koko perhe tonnilla Berliiniin

10 kommenttia:

  1. Kiitos matkakertomuksesta ja hyvistä matkavinkeistä! Aurinkoisia toukokuun päiviä toivottelee Tarja / Ruusu-unelmia ja villasukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tarja ja ihanaa toukokuuta sinulle!

      Poista
  2. Ihana lomanen! Kaikille kivaa tekemistä ja yhdessäoloa. Berliinissä en ole koskaan käynytkään. Hyvä että myös ilmat suosivat teitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli onnistunut ja koko perhe tykkäsi Berliinistä. Noh, me kyllä ollaan tykätty kaikista käymistämme lomakohteista :D

      Poista
  3. Olipas kiva postaus! :-) En ole koskaan ajatellut Berliiniä minään potentiaalisena matkakohteena - miksiköhän? - mutta sehän näyttää tosi kivalta kaupungilta.

    Tuo Trabant-ajelu ois ollut niin mun juttu! :-D Ymmärsinkö siis oikein, että autoa olisi saanut itse ajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen viimeksi käynyt Berliinissä 90-luvun alkupuolella pikaisesti talviaikaan. Siitä ei jäänyt kovin houkuttelevaa kuvaa ;) Poikia kiinnosti Berliini, koska sitä on esitelty saksan oppikirjoissa ja pienellä googlauksella sieltä löytyi tosi paljon kaikkea kiinnostavaa. Nyt otettiin rennosti ja nautittiin säästä.

      Trabant-kierroksella pääsee nimenomaa ajamaan itse Trabantia. Se olisi ollut todella cool! Kierroksen voi kaksi aikuista vaikka ajaa puoliksikin. Siinäkin mielessä kierros olisi kiva, koska se vie vajaan parin kilometrin Berliinin muurin luokse, jossa on värikkäistä graffiteja. Keskustassa muuri on jäljellä ehkä pari sataa metriä ja se on vain kulunutta harmaata betonia.

      Poista
  4. Olias kiva reissupostaus <3 Pitääkin katsella jos Berliinissä poikkeasi taas jossain kohdassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :)
      Minäkin haaveilen paluusta Berliiniin joulumarkkinoiden aikaan.

      Poista
  5. Berliinissä on joskus tullut käytyä. Ihastuin siellä vanhoihin linnoihin, joita siellä on paljon. Ja se siisteys oli ainakin silloin erittäin silmiin pistävää. Upea kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini on monipuolinen kaupunki, onhan se Euroopan toiseksi suurin kaupunki Lontoon jälkeen. Meiltä jäi linnat kokonaan väliin, ehkä sitten jollainen toisella kertaa.

      Poista