15. toukokuuta 2016

Maltan rannat - kuin palanen paratiisia

Minulle Maltan parasta antia olivat aivan upeat merimaisemat. Vesi oli todella kirkasta. Meri loisti hohtavan turkoosina ja muuttui hetkessä tummansiniseksi. Kalliot nousivat majesteettisen pystysuorina merestä. Luolat veivät ajatukset menneen ajan merirosvoihin. Silmä ja mieli lepäsivät Maltan rantamaisemissa.

Pahasti pelkään, että kiivaimman lomasesongin aikana Maltan rannat eivät ole yhtä ihastuttavia kuin nyt. Moni paikoista, kuten huumaavan ihana Blue Lagoon, on pieni. Kun samalla pläntillä velloo satamäärin turisteja, voi luonnon kauneus jäädä ihmismassojen varjoon. Näin sesongin ulkopuolella Maltan rantojen kauneus huumasi minut.

Tarkemmat tiedot rannoista kuvien jälkeen.

Blue Lagoon Cominon saarella:





Cominon rantakallioita




Anchor Bayn merinäkymät olivat myös ihanat. Meillä oli tarkoituksena palata sinne snorklaamaan, mutta emme sitten ehtineet.


Maltan etelärannalla kävimme ihastumassa Blue Grottoon. Päivä oli hyvin sumuinen, kirkkaassa auringonvalossa Blue Grotto olisi ollut varmaankin vielä kauniimpi.


Näiden huikeiden maisemien jälkeen lähirantamme Mellieha Bay tuntui hiukan vaisulta, vaikka kaunis oli sekin.


Hotellihuoneemme parvekkeelta kuvattu

Matkailutietoja:

Comino 
Moni retkijärjestäjä tarjoaa erilaisia veneretkiä yhdistelmänä Comino + Gozo. Ne vaikuttivat hyvin houkuttelevilta, mutta vievät aivan koko päivän. Kuumana kesäpäivänä päivä merellä ja useat uimamahdollisuudet kuulostavat ihanalta. Me halusimme tehdä puolipäiväretken (=ehtiä takaisin kun allasbaarissa oli pizza-aika) ja siksi valitsimme kohteeksi Cominon Blue Lagoonin.

Cominoon menee taksivene Cirkewwasta Gozon lautan vierestä ainakin tasatunnein klo 9 alkaen, kiihkeimpänä sesonkina on mahdollisesti lisävuoroja. Meno-paluu maksoi 10€ aikuiselta ja 5€ lapselta. Paluumatkalla reitti kiertää luolien kautta. Blue lagoonilta voi vuokrata kansituoleja hintaan 7,5-10€. Tilaa auringonottamiselle on vähän. Aikaisimmat voivat levittää omia pyyhkeitään muutamille kiville. Paikalla on kioskeja, joista voi ostaa pientä syötävää, jäätelöä ja juotavaa. Vessatkin löytyy. Cirkewwaan kuljimme paikallisbussilla.

Anchor Bay
Kippari-Kallen kylä sijaitsee Anchor Bayssa. Lapsellani on aukko sivistyksessä, hän ei ollut ikinä kuullutkaan Kippari-Kallesta, joten kylän jätimme suosiolla väliin. Anchor Bayn ihania maisemia pääsee katselemaan ilman kylään menemistä. Rannalla näyttäisi olevan yksi laituri, jolle pääsee ostamatta kylään lippua. Anchor Bayhin pääsee paikallisbussilla. Se sijaitsi kävelymatkan päässä hotelliltamme, joten kävelimme yhteen suuntaan. Laiskoina tulimme takaisin taksilla, kun joku jätti tilaamansa taksin käyttämättä. Hauskaksi muistoksi jää mieleen, että kyyti oli ilmainen, koska taksikuski oli samasta paikasta kotoisin, jossa babysitterimme asuu suurimman osan vuotta.

Mellieha Beach
Hotellimme sijaitsi rannan lähellä. Se on hienoa hiekkaa ja pitkälle matalaa. Rannalta saa vuokrata aurinkotuoleja ja siellä on kioskeja. Lähistöllä on myös ravintoloita. Rannan vieressä on bussipysäkki.

25 kommenttia:

  1. Oi että mitkä ihanat maisemat! Kyllä tuolla olisi ihmisen hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan huikean kauniita paikkoja. Olisi joskus ihana olla tuollaisessa paikassa niin pitkään, että kyllästyisin turkoosin rannan tuijottamiseen :) Ei kyllä tapahtuisi kovin nopeasti.

      Poista
  2. Kyllä kelpais! On nimittäin niin kova auringon ja sinisen meren kaipuu juuri päällä (siis koko ajan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin nautin noista upeista merimaisemista ja siitä kirkkaudesta. Toivottavasti saadaan kiva kesä, että voi tankata aurinkoa ja luonnon kauneutta varastoon.

      Poista
  3. Ihan tuskallisen kauniita maisemia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu tuskallisen kauniita maisemia. Juuri sitä. Jotkut onnekkaat saavat asua tuollaisissa maisemissa. Vaikka rakastan Suomen luontoa, niin tuntuu se aika karulta ja niukalta Välimeren jälkeen :(

      Poista
  4. Miten kaunista... <3 Tuollaiset kuvat saavat aikaiseksi himon päästä jonnekin etelään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltalla oli todella kauniita paikkoja. Jo tuossa aikaisemmin kirjoitin, että voi kun joskus saisi tuijotella tuollaista paratiisirantaa kyllästymiseen saakka. Että ei enää huvita uida ja näkymä ei saa sydäntä läpättämään.

      Poista
  5. Miten ihmeessä olen aina ollut siinä käsityksessä, että Malta ei ole mikään varsinainen rantalomakohde. Eihän tuon hienompia rantoja voi ollakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltaltan rannat ovat eri puolella saarta kuin pääkaupunki Valletta, joten siitä varmaan johtunee mielikuva, että rantoja ei olisi. Saaren pohjoisosassa on hiekkarantoja. Pieniähän he ovat verrattuina rantakohteisiin, joissa rantaa on kilometrikaupalla, mutta on Maltallakin rantoja. Maisemien puolesta ihan huippurantoja :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Turkoosi meri hurmasi minut. Tahdon takaisin lomalle! Ekaksi työpäiväksi oli sattunut neljä tunnin tiukkaa palaveria, joten todellakin tahdon lomalle :)

      Poista
  7. Mun matkakuume on nyt niin paha, ettäeb voinut kuin vain pikaisesti vilkaista nämä kuvat. Mun mielenterveys ei olisi kestänyt enempää.

    VastaaPoista
  8. Mun matkakuume on nyt niin paha, ettäeb voinut kuin vain pikaisesti vilkaista nämä kuvat. Mun mielenterveys ei olisi kestänyt enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen tunteen. Kärsin aika kroonisesta matkakuumeesta sekä kaipuusta valoon ja vehreyteen. Toivottavasti tämä kesä tarjoaa Suomea parhaimmillaan.

      Poista
  9. Ihania kuvia!
    Tuonne blue laguuniin haluan!😍
    Matkakuumetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blue lagoon oli ihastuttava kokemus :)
      Minulla matkakuume on jo muuttunut lähes krooniseksi.

      Poista
  10. Kiusaan itseäni selaamalla näitä Maltan kuviasi uudelleen ja uudelleen. On se vaan kaunis paikka. Turkoosi on lempivärini... ;)
    Turistimassojen kanssa mikä tahansa paikka kyllä menettää viehätystään, joten reissun ajoitus on siinä mielessä tärkeä. Omat matkasuunnitelmat seuraavan reissun suhteen ovat niin levällään, että mahtaakohan kesä mennä sittenkin ihan koti- ja mökkimaisemissa. Eipä kyllä kovin huono sekään, jos Suomeenkin saadaan tänä vuonna kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltan rannat olivat tyrmäävän kauniit.
      Oikea ajoitus on tuollaisessa pienessä paikassa erityisen tärkeä. Jos rantaa on satoja metrejä tai kilometrejä sinne uppoa suurempikin määrä matkailijoita, mutta Malta paikat ovat niin pieniä, että ne kärsivät varmasti liian suuresta kävijämäärästä. Maan tärkein tulonlähde on matkailu, joten riski on siihen, että sesonkina olo on kuin sardiinipurkissa.

      Toivon, että Suomeen tulisi ihana ja lämmin kesä. Tekisi viime kesän jälkeen niin hyvää ja pääsisi ihailemaan luonnon kaunetta muutenkin kuin välikausitakki päällä. Meillä on kesäloma jo aika pitkälle suunnitellut. Välillä tuntuu sulalta hulluudelta pakata 5 henkeä pieneen autoon ja lähteä heittämään melkein parin tuhannen kilometrin reissu Balttiaan :)

      Poista
  11. Huikean kauniit kuvat- ja toi turkoosi meri, ei sitä voita mikään. Väriterapiaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  12. huikeita kuvia!

    Muistelen, että kävitte herraKepposen kanssa Pakohuoneessa ja yritin seuloa esiin sitä postausta...mitenkäs se juttu menikään? (nimimerkillä utelias)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme käyneet kahdesti huonepakopelaamassa ja himoitsemme päästä sinne uudestaan, mutta yhteisen ajan sopiminen on ollut vaikeaa.

      Olemme olleet Insideout Room Escape firman peleissä. Helsingissä on ymmärtääkseni kilpaileviakin yrityksiä. Sieltä voi ostaa koko pelin itselleen tai ainakin aikaisemmin oli mahdollista myös ostaa pelipaikka jostain satunnaisesta ryhmästä. Peli on tarkoitettu 4-6 hengelle huoneesta riippuen.

      Onnistuin kaivamaan blogikirjoitukseni:
      http://pikkukepponen.blogspot.fi/2014/12/hetkessa-hupia-ja-herkkuja-vol-2.html

      Sieltä löytyy linkkejä sekä vähän enemmän kuvausta. Meillä on ainakin ollut ihan älyttömän kivaa ratkoessa huoneiden erilaisia arvoituksia. Kysy lisää, niin yritän vastata parhaan muistini mukaisesti.

      Poista
    2. kiitos!
      Meillä oli napero pelaamassa täällä kotikonnuilla, ja aloin pohtia olisiko siitä lahjaksi miehelle.

      Poista
    3. Minä ainakin tykkäisin tuollaisesta lahjasta. Sen firman pelit, joita olemme olleet pelaamassa ovat selvästi suunnattu aikuisille tai ainakin vähintään yläasteikäisille. Lukiolainen varmaan on aikuisia näppärämpikin. Teillähän alkaa olla sen ikäisiä lapsia, että voisi kohta onnistua perhepeli :)

      Poista